Esiintyjät

Eksyitkö tälle sivulle hakukoneen kautta?
Tämän sivun esiintyjät ovat
vuoden 2021 ohjelmistoa
,
päivitämme sivulle tulevan tapahtuman
ohjelmiston lokakuun aikana!

AikaPaikkaEsiintyjäOhjelma
4.12. klo 13.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJanne Kuusi400 kekkosta
Kiinnostus suomalaisen politiikan mahtihahmoa presidentti Urho Kekkosta kohtaan pitää pintansa. Nyt Kekkosen oloinen fiktiivinen presidentti K hallitsee myös uudentyyppisessä originaaliäänikirjassa 400 kekkosta – ja kyllä, pienellä kirjaimella. Janne Kuusen ja Aleksi Bardyn taannoin elokuvaksi luonnosteleman käsikirjoituksen pohjalta Kuusi loi romaanikäsikirjoituksen. Tästä sovitettiin perinteisen äänikirjan ja kuunnelman hybridi ohjattuine lukijasuorituksineen, äänimaisemineen ja musiikkeineen.
400 kekkosta on monikasvoinen ja hillitön satiiri ajasta, jolloin elokuvaohjaaja ja kirjailija Janne Kuusi toimi varusmiesaikanaan 1970-luvun alussa presidentti Kekkosen sotilaspalvelijana. Haastattelijana Vesa Anttonen.
4.12. klo 13.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaVesa Anttonen400 kekkosta

3.12. klo 15.00RiffiKatja Jalkanen"Panostatko mieluummin laatuun vai määrään?" paras ystävä Ilona kysyy Melinalta, kun tämä etsii kumppania pikadeiteiltä.

Melina opiskelee psykologiaa, käy töissä kahvilassa ja viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Hän kaipaa seurustelukumppania, mutta sopivan rakastetun etsintä tyssää siihen, että häntä ahdistaa ja ärsyttää. Ehkä oikea ihminen ei ole vielä tullut vastaan?
Kun Ilona pyytää Melinaa lähtemään puolestaan Ylläkselle hemmotteluviikonlopun viettoon ja ottamaan selvää kiinnostavasta Mirosta, Melina tekee työtä käskettyä -- ja hullaantuu Miroon. Ei ole reilua rakastua parhaan kaverin ihastukseen. Mutta miten vaimentaa tunteet?
Sarjarakastuja on romaani nuorille aikuisille. Kirjailija Tittamari Marttista haastattelee Katja Jalkanen.
4.12. klo 16.30RiffiKatri YlinenAamu ilman darraa
Alkoholikeskustelua ravisteleva kirja avaa silmämme raittiudelle, joka ei maistu tylsän kuivalta. Aamu ilman darraa sisältää kaiken sen, minkä kirjailija Katri Ylinen ja moni raitistunut olisi halunnut tietää juomisen lopettaessaan. Eduskunnassakin työskennelleen Ylisen kirja purkaa stigmaa alkoholiongelman ympäriltä. Se tarjoaa pakoreitin itse rakennetusta ansasta, jossa ahdistusta hoidetaan gin tonicilla ja jossa ei krapulan takia ehditä viikonloppuna palautumaan. Kirjassa pohditaan, mikä on pohjakosketus: pitääkö ensin menettää työpaikkansa, jotta juominen loppuu, vai riittääkö ”vain” sammuminen eduskuntaan? Katri Ylinen jätti alkoholin 2019. Matkallaan raittiuteen hän teki havaintoja, joista monelle alkoholiongelmasta kärsivälle voi olla todellista hyötyä. Vuonna 2021 Ylinen perusti yhdessä Laura Wathénin kanssa alkoholittoman Darravapaa-yhteisön, josta on kasvanut valtakunnallinen ilmiö. Haastattelijana Tatu Varpukari.
4.12. klo 16.30RiffiTatu VarpukariAamu ilman darraa

3.12. klo 15.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJohanna ForssAarteidesi aikakirjat
Utooppinen tulevaisuudenkuvaus räjäyttää lukijan tajunnan. ”Heillä oli hauskaa, sanoin. −He olivat itseriittoisia ja typeriä eivätkä tiedostaneet yhtään, mitä tekivät toisilleen ja maailmalle. Siksi heillä oli niin saamarin hauskaa.” Piia Leino katselee nykymenoa 2100-luvun perspektiivistä. Haastattelijana Johanna Forss.
3.12. klo 15.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaPiia LeinoAarteidesi aikakirjat
Utooppinen tulevaisuudenkuvaus räjäyttää lukijan tajunnan. ”Heillä oli hauskaa, sanoin. −He olivat itseriittoisia ja typeriä eivätkä tiedostaneet yhtään, mitä tekivät toisilleen ja maailmalle. Siksi heillä oli niin saamarin hauskaa.” Piia Leino katselee nykymenoa 2100-luvun perspektiivistä. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 15.30Sorsapuistosali, open mic -lavaJari Olavi HiltunenAbrahamin korpus
Pitkän linjan kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija Jari Olavi Hiltunen esittelee teoksessaan useita maailmantapahtumien vuoksi erityisen ajankohtaisia klassikkokirjailijoita, kuten Anna Ahmatovaa, Mihail Bulgakovia ja Salman Rushdieta. Haastattelijana Maria Rautanen.
4.12. klo 15.30Sorsapuistosali, open mic -lavaMaria RautanenAbrahamin korpus
Pitkän linjan kulttuuritoimittaja ja tietokirjailija Jari Olavi Hiltunen esittelee teoksessaan useita maailmantapahtumien vuoksi erityisen ajankohtaisia klassikkokirjailijoita, kuten Anna Ahmatovaa, Mihail Bulgakovia ja Salman Rushdieta. Haastattelijana Maria Rautanen.
4.12. klo 12.00AulaklubiKaija AnttonenAednan - Maa meissä
770-sivuinen runoeepos kertoo ruotsinsaamelaisten historiasta 1900-luvun alusta 2010-luvulle kahden perheen yksilöiden näkökulmasta. Teos voitti ilmestyessään 2018 Ruotsin August-palkinnon.
4.12. klo 10.30SopraanoVesa RantamaAikamme kritiikkikohut
Tampereen yliopiston opiskelijat esittelevät ja puivat viimeaikaisia kritiikkikohuja. Opiskelijoiden vieraana kirjallisuuskriitikko Vesa Rantama.
4.12. klo 17RiffiLaura ParkkoAinutkertainen Sami Saari
Sielukas elämäkerta pienestä, kiharapäisestä pojasta, josta kasvoi sointu soinnulta yksi Suomen tunnetuimmista artisteista. Keskustelemassa Sami Saari ja kirjan kirjoittanut Laura Parkko.
4.12. klo 17.00RiffiSami SaariAinutkertainen Sami Saari
Sielukas elämäkerta pienestä, kiharapäisestä pojasta, josta kasvoi sointu soinnulta yksi Suomen tunnetuimmista artisteista. Keskustelemassa Sami Saari ja kirjan kirjoittanut Laura Parkko.
4.12. klo 15.30MaestroEsa SaarinenAjatuksia vapaudesta, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta
Saarista haastattelee Mikko Lahtinen.
4.12. klo 15.30MaestroMikko LahtinenAjatuksia vapaudesta, rakkaudesta ja ajattelun ajattelusta
Saarista haastattelee Mikko Lahtinen.
3.12. klo 17.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJ.S.
Meresmaa
Akanvirta
J.S.Meresmaan novellikokoelma sisältää historiaa, kansanperinnettä ja naiskohtaloita, ja esittelee tummasävyisiä novelleja kirjailijan kymmenvuotiselta uralta. Haastattelijana Saara Henriksson.
3.12. klo 17.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaSaara HenrikssonAkanvirta
J.S.Meresmaan novellikokoelma sisältää historiaa, kansanperinnettä ja naiskohtaloita, ja esittelee tummasävyisiä novelleja kirjailijan kymmenvuotiselta uralta. Haastattelijana Saara Henriksson.
4.12. klo 14.00MaestroAntti LuukkanenAki Sirkesalo - Musiikki soi
Ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja liian varhain päättyneestä elämästä. Musiikillinen elämäkerta paljastaa, millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa. Teos uppoutuu Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta. Haastattelijana Maria Rossi.
4.12. klo 14.00MaestroLaura HaaralaAki Sirkesalo - Musiikki soi
Ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja liian varhain päättyneestä elämästä. Musiikillinen elämäkerta paljastaa, millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa. Teos uppoutuu Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta. Haastattelijana Maria Rossi.
4.12. klo 14.00MaestroMaria RossiAki Sirkesalo - Musiikki soi
Ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja liian varhain päättyneestä elämästä. Musiikillinen elämäkerta paljastaa, millainen koko kansan rakastama huippumuusikko oli kulisseissa. Teos uppoutuu Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta. Haastattelijana Maria Rossi.
3.12. klo 12.00Sorsapuistosali, open mic-lavaMiro HiltunenAlamaailman kuningatar
Opiskelijahaastattelussa Päivi Alasalmi. Haastattelijana Miro Hiltunen.
3.12. klo 12.00Sorsapuistosali, open mic-lavaPäivi AlasalmiAlamaailman kuningatar
Opiskelijahaastattelussa Päivi Alasalmi. Haastattelijana Miro Hiltunen.
3.12. klo 14.00MaestroAnne FlinkkiläAlamaailman kuningatar
Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar on piinaava poliisidekkari Tampereen alamaailman välienselvittelystä. Storytel Original -sarjan äänikirjana aiemmin ilmestynyt teos avaa dekkarisarjan, jossa rikoskonstaapeli Hallavainen ratkoo kollegoidensa kanssa synkkiä murhia. Kirjailijaa haastattelee Anne Flinkkilä.
3.12. klo 14.00MaestroPäivi AlasalmiAlamaailman kuningatar
Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar on piinaava poliisidekkari Tampereen alamaailman välienselvittelystä. Storytel Original -sarjan äänikirjana aiemmin ilmestynyt teos avaa dekkarisarjan, jossa rikoskonstaapeli Hallavainen ratkoo kollegoidensa kanssa synkkiä murhia. Kirjailijaa haastattelee Anne Flinkkilä.
3.12. klo 17.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaRitva HellstenAnna minulle nimi
Ritva Hellsten kertoo haastattelussa tuoreesta romaanistaan. Teoksessa päähenkilö Malla oivaltaa, miten tarve tulla rakastetuksi on ohjannut häntä lapsesta saakka hakemaan hyväksyntää auktoriteeteilta, joista lopulta on vapauduttava voidakseen elää omana itsenään.

Hellstenin edellinen romaani Raija oli kaunokirjallisuuden vuoden 2020 Finlandia-finalisti. Haastattelijana Vesa Tompuri.
3.12. klo 17.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaVesa TompuriAnna minulle nimi
Ritva Hellsten kertoo haastattelussa tuoreesta romaanistaan. Teoksessa päähenkilö Malla oivaltaa, miten tarve tulla rakastetuksi on ohjannut häntä lapsesta saakka hakemaan hyväksyntää auktoriteeteilta, joista lopulta on vapauduttava voidakseen elää omana itsenään.

Hellstenin edellinen romaani Raija oli kaunokirjallisuuden vuoden 2020 Finlandia-finalisti. Haastattelijana Vesa Tompuri.
4.12. klo 12.30AulaklubiKai EkholmAnselm Hollo Beatnik planeettamatkalla
4.12. klo 14.30Duetto 1Fredrik RahkaArvejord
Maria Turtschaninoff är en av Finlands mest hyllade romanförfattare. I år är hon aktuell med Arvejord, en förtrollande episodroman om människoöden i en liten österbottnisk bys. Hör henne i ett samtal om plats, tillhörighet och landskapets djupa rötter i oss.
4.12. klo 14.30Duetto 1Maria TurtschaninoffArvejord
Maria Turtschaninoff är en av Finlands mest hyllade romanförfattare. I år är hon aktuell med Arvejord, en förtrollande episodroman om människoöden i en liten österbottnisk bys. Hör henne i ett samtal om plats, tillhörighet och landskapets djupa rötter i oss.
4.12. klo 11.00RiffiJanica BranderAstrologiaa epäilijöille
Tuplamaisteri Janica Brander kertoo hersyvän omakohtaisesti, miksi astrologia kiehtoo häntä itseään ja muita rationaalisia nykyihmisiä. Horoskooppien maailmaan sukelletaan niin tutkijoiden seurassa kuin antiikin tarujenkin kautta, epäilyksen hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa. Haastattelijana Mari Hyrkkänen.
4.12. klo 11. 00RiffiMari HyrkkänenAstrologiaa epäilijöille
Tuplamaisteri Janica Brander kertoo hersyvän omakohtaisesti, miksi astrologia kiehtoo häntä itseään ja muita rationaalisia nykyihmisiä. Horoskooppien maailmaan sukelletaan niin tutkijoiden seurassa kuin antiikin tarujenkin kautta, epäilyksen hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa. Haastattelijana Mari Hyrkkänen.
3.12. klo 12.00–12.50AulaklubiTampere KupliiCosplaymuotinäytös
Tule mukaan esittelemään asuasi! Cosplaymuotinäytös tarjoaa mahdollisuuden heille, jotka haluavat esitellä pukuaan yleisölle kilpailua keveämmässä ympäristössä. Catwalk-tyyppinen asetelma kokoaa joukon cosplayharrastajia mitä moninaisimmilla puvuilla ja taustatarinoilla, jotka juontaja esittelee. Muotinäytökseen ovat tervetulleita kaikki cosplayharrastajat ja kaikki pukujen aiheet, myös originaalihahmot. Puvun ei tarvitse olla itse tehty. Mukaan mahtuvat niin aloittelevat kuin pidemmän linjan cossaajat.

Kaikki näytöksen osallistujat saavat maksuttoman pääsyn kirjafestivaaleille (arvo 15 €). Paikan päällä on myös mahdollisuus pukuhuoneen käyttöön.
cosplay(ät)tamperekuplii.fi
4.12. klo 11.00Aamulehtisali (Pieni sali)Marko SuomiDrive In
Drive-in on romaani hitaista ja nopeista siirtymistä, kivistä ja rohkeudesta, jota muutosten hyväksyminen vaatii. Siinä nostatetaan drive-in-teatteria tuuliselle saarelle, mahdotonta unelmaa, ja puretaan vanhoja liittoja, lukkoon lyötyjä tarinoita. Vilja-Tuulia Huotarista haastattelee Marko Suomi.
4.12. klo 11.00Aamulehtisali (Pieni sali)Vilja-Tuulia HuotarinenDrive In
Drive-in on romaani hitaista ja nopeista siirtymistä, kivistä ja rohkeudesta, jota muutosten hyväksyminen vaatii. Siinä nostatetaan drive-in-teatteria tuuliselle saarelle, mahdotonta unelmaa, ja puretaan vanhoja liittoja, lukkoon lyötyjä tarinoita. Vilja-Tuulia Huotarista haastattelee Marko Suomi.
3.12. klo 13.00SopraanoHarri István MäkiElämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa
Tulevaisuuden monet suunnat, yhdenvertainen ihmisarvo, pelot ja rakkaus. Uutuusnuortenkirjojen syvissä vesissä uimassa kirjailijat Marisha Rasi-Koskinen, Taru Kumara-Moisio sekä Katariina Romppainen. Haastattelijana Harri István Mäki.
3.12. klo 13.00SopraanoKatariina RomppainenElämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa
Tulevaisuuden monet suunnat, yhdenvertainen ihmisarvo, pelot ja rakkaus. Uutuusnuortenkirjojen syvissä vesissä uimassa kirjailijat Marisha Rasi-Koskinen, Taru Kumara-Moisio sekä Katariina Romppainen. Haastattelijana Harri István Mäki.
3.12. klo 13.00SopraanoMarisha Rasi-KoskinenElämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa
Tulevaisuuden monet suunnat, yhdenvertainen ihmisarvo, pelot ja rakkaus. Uutuusnuortenkirjojen syvissä vesissä uimassa kirjailijat Marisha Rasi-Koskinen, Taru Kumara-Moisio sekä Katariina Romppainen. Haastattelijana Harri István Mäki.
3.12. klo 13.00SopraanoTaru Kumara-MoisioElämää suuremmat teemat nuortenkirjallisuudessa
Tulevaisuuden monet suunnat, yhdenvertainen ihmisarvo, pelot ja rakkaus. Uutuusnuortenkirjojen syvissä vesissä uimassa kirjailijat Marisha Rasi-Koskinen, Taru Kumara-Moisio sekä Katariina Romppainen. Haastattelijana Harri István Mäki.
3.12. klo 15.30Duetto 2Suvi ErmiläElämää vastaanottokeskuksessa
Tämän vuoden Sarjakuva-Finlandian voittanut teos luotaa vastaanottokeskusten arkitodellisuudesta. Sarjakuvataiteilija Suvi Ermilää haastattelee Ville Pirinen
3.12. klo 15.30Duetto 2Ville PirinenElämää vastaanottokeskuksessa
Tämän vuoden Sarjakuva-Finlandian voittanut teos luotaa vastaanottokeskusten arkitodellisuudesta. Sarjakuvataiteilija Suvi Ermilää haastattelee Ville Pirinen
4.12. klo 14.30Aamulehtisali (Pieni sali)Eeva HerrainsiltaEnnen lintuja
Nuoren Allin evakkomatka Laatokan saaresta Pohjanmaan lakeuksille on pitkä ja raskas. Perillä odottavat sukulaisten armopalat, vieras maisema sekä erilaiset tavat ja murre. Mikä tekee kodin – rakkaus toiseen ihmiseen vai tutut maisemat? Merja Mäen koskettava evakkoromaani pohtii kulttuurieroja Suomen sisällä, sopeutumista, kotoutumista ja niiden vaatimaa ymmärrystä. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta
4.12. klo 14.30Aamulehtisali (Pieni sali)Merja MäkiEnnen lintuja
Nuoren Allin evakkomatka Laatokan saaresta Pohjanmaan lakeuksille on pitkä ja raskas. Perillä odottavat sukulaisten armopalat, vieras maisema sekä erilaiset tavat ja murre. Mikä tekee kodin – rakkaus toiseen ihmiseen vai tutut maisemat? Merja Mäen koskettava evakkoromaani pohtii kulttuurieroja Suomen sisällä, sopeutumista, kotoutumista ja niiden vaatimaa ymmärrystä. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
4.12. klo 15.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaLeena Maria LinnusEnsimmäiset - Uraa uurtaneita naisia Suomessa
Miten lasikatot murtuvat? Millaista on nousta ensimmäisenä naisena asemiin, joissa aiemmin on ollut vain miehiä? Kirjan pienoiselämäkerrat avaavat näkymiä tasa-arvoistumisen edistysaskeliin ja myös sen yllättäviin viimeaikaisiin takaiskuihin. Kirjailija Matti Mörttisen kanssa keskustelemassa Euroopan parlamentin logistiikasta ja rakennuksista vastaavan osaston pääjohtaja Leena Maria Linnus. Haastattelijana Maria Rossi.
4.12. klo 15.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaMaria RossiEnsimmäiset - Uraa uurtaneita naisia Suomessa
Miten lasikatot murtuvat? Millaista on nousta ensimmäisenä naisena asemiin, joissa aiemmin on ollut vain miehiä? Kirjan pienoiselämäkerrat avaavat näkymiä tasa-arvoistumisen edistysaskeliin ja myös sen yllättäviin viimeaikaisiin takaiskuihin. Kirjailija Matti Mörttisen kanssa keskustelemassa Euroopan parlamentin logistiikasta ja rakennuksista vastaavan osaston pääjohtaja Leena Maria Linnus. Haastattelijana Maria Rossi.
4.12. klo 15.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaMatti MörttinenEnsimmäiset - Uraa uurtaneita naisia Suomessa
Miten lasikatot murtuvat? Millaista on nousta ensimmäisenä naisena asemiin, joissa aiemmin on ollut vain miehiä? Kirjan pienoiselämäkerrat avaavat näkymiä tasa-arvoistumisen edistysaskeliin ja myös sen yllättäviin viimeaikaisiin takaiskuihin. Kirjailija Matti Mörttisen kanssa keskustelemassa Euroopan parlamentin logistiikasta ja rakennuksista vastaavan osaston pääjohtaja Leena Maria Linnus. Haastattelijana Maria Rossi.
3.12. klo 14.30MaestroAnna-Kaisa IkonenEpäpyhä liitto
Politiikan läpikotaisin tuntevat kirjailijat Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen yhdistävät voimansa yritysmaailmaan sijoittuvassa vaikuttavassa ekotrillerissä, jossa ympäristöaktivistien mielenosoitus, yhtiön toimitusjohtajan murha ja ulkopolitiikkaan asti leviävät jäljet haastavat rikostutkijaa ja horjuttavat lopulta koko hallitusta. Haastattelijana toimii Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
3.12. klo 14.30MaestroKari HäkämiesEpäpyhä liitto
Politiikan läpikotaisin tuntevat kirjailijat Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen yhdistävät voimansa yritysmaailmaan sijoittuvassa vaikuttavassa ekotrillerissä, jossa ympäristöaktivistien mielenosoitus, yhtiön toimitusjohtajan murha ja ulkopolitiikkaan asti leviävät jäljet haastavat rikostutkijaa ja horjuttavat lopulta koko hallitusta. Haastattelijana toimii Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
3.12. klo 14.30MaestroRosa MeriläinenEpäpyhä liitto
Politiikan läpikotaisin tuntevat kirjailijat Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen yhdistävät voimansa yritysmaailmaan sijoittuvassa vaikuttavassa ekotrillerissä, jossa ympäristöaktivistien mielenosoitus, yhtiön toimitusjohtajan murha ja ulkopolitiikkaan asti leviävät jäljet haastavat rikostutkijaa ja horjuttavat lopulta koko hallitusta. Haastattelijana toimii Tampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
4.12. klo 11.30Duetto 2ElinaEsiintymistaitojen salat
Kauhistuttaako esiintyminen vai nautitko esilläolosta? Miten esiintymistä voi harjoitella ja miten siihen voi valmistautua? Esiintyminen on paljon muutakin kuin näyttelemistä tai lavalla oloa. Kun tervehdit kaupan kassaa, esittäydyt uudelle henkilölle, haet musiikkiluokalle tai pidät koulussa esitelmän ‒ kaikki on esiintymistä! Elina ja Sofia ovat nuoresta iästään huolimatta esiintymisen konkareita. Haastattelijana Henriika Tulivirta.
4.12. klo 11.30Duetto 2Henriika TulivirtaEsiintymistaitojen salat
Kauhistuttaako esiintyminen vai nautitko esilläolosta? Miten esiintymistä voi harjoitella ja miten siihen voi valmistautua? Esiintyminen on paljon muutakin kuin näyttelemistä tai lavalla oloa. Kun tervehdit kaupan kassaa, esittäydyt uudelle henkilölle, haet musiikkiluokalle tai pidät koulussa esitelmän ‒ kaikki on esiintymistä! Elina ja Sofia ovat nuoresta iästään huolimatta esiintymisen konkareita. Haastattelijana Henriika Tulivirta.
4.12. klo 11.30Duetto 2SofiaEsiintymistaitojen salat
Kauhistuttaako esiintyminen vai nautitko esilläolosta? Miten esiintymistä voi harjoitella ja miten siihen voi valmistautua? Esiintyminen on paljon muutakin kuin näyttelemistä tai lavalla oloa. Kun tervehdit kaupan kassaa, esittäydyt uudelle henkilölle, haet musiikkiluokalle tai pidät koulussa esitelmän ‒ kaikki on esiintymistä! Elina ja Sofia ovat nuoresta iästään huolimatta esiintymisen konkareita. Haastattelijana Henriika Tulivirta.
3.12. klo 15.30Duetto 1Heli MäenpääEtsii omaa ihmistä
Sinulle, joka rakastat koiria ja onnellisia loppuja. Heli Mäenpää kertoo koskettavia tositarinoita kodin löytäneistä rescuekoirista sekä kaiken tarpeellisen niiden adoptoinnista ja erityistarpeista. Etsii omaa ihmistä -tietokirja kertoo maahamme adoptoitujen rescuekoirien selviytymistarinat ja sisältää Heidi Strengellin upeat valokuvat tarinoiden päähenkilöistä: nykyisistä sohvaperunoista ja omistajiensa silmäteristä. Mäenpäätä haastattelee Taija Tuominen.
3.12. 15.30Duetto 1Taija TuominenEtsii omaa ihmistä
Sinulle, joka rakastat koiria ja onnellisia loppuja. Heli Mäenpää kertoo koskettavia tositarinoita kodin löytäneistä rescuekoirista sekä kaiken tarpeellisen niiden adoptoinnista ja erityistarpeista. Etsii omaa ihmistä -tietokirja kertoo maahamme adoptoitujen rescuekoirien selviytymistarinat ja sisältää Heidi Strengellin upeat valokuvat tarinoiden päähenkilöistä: nykyisistä sohvaperunoista ja omistajiensa silmäteristä. Mäenpäätä haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 13.30Duetto 2Jari MäkipääEtsiväkerho Hurrikaani ja Paha poro
Etsiväkerho Hurrikaani jouluisen mysteerin kimpussa! Tamperelainen Jari Mäkipää tunnetaan Etsiväkerho Hurrikaani - ja Masi Tulppa -kirjasarjoista. Lisäksi hän on käsikirjoittanut, ohjannut ja juontanut lukuisia Ylen lasten- ja nuortenohjelmia. Mäkipäätä haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 13.30Duetto 2Taija TuominenEtsiväkerho Hurrikaani ja Paha poro
Etsiväkerho Hurrikaani jouluisen mysteerin kimpussa! Tamperelainen Jari Mäkipää tunnetaan Etsiväkerho Hurrikaani - ja Masi Tulppa -kirjasarjoista. Lisäksi hän on käsikirjoittanut, ohjannut ja juontanut lukuisia Ylen lasten- ja nuortenohjelmia. Mäkipäätä haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 14.30Duetto 1Finlandia-voittajat
Iida Rauma: Hävitys (kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja 2022)
Tapauskertomus Romaani ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt.
Vimmainen vaatimus muistaa, rakkaus poltetun ja puretun Turun ihmeelliseen historiaan sekä ytimiin yltävä kipu punoutuvat häikäiseväksi kuvaelmaksi väkivallasta, jonka kehät laajenevat aina planeetan ääriin asti.

Ville-Juhani Sutinen: Vaivan arvoista. Esseitä poikkeuskirjallisuudesta (tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja 2022)
Miksi me luemme pitkiä ja vaikeita kirjoja? Onko se pelkkää kulttuurista snobbailua, vai antavatko kirjat jotain, mitä lyhyemmät ja helpommat teokset eivät voi tarjota? Näitä kysymyksiä kirjailija Ville-Juhani Sutinen alkoi pohtia huomatessaan pandemian aikana lukevansa tuhatsivuisia kirjoja.
Vaivan arvoista tarkastelee kolmeatoista mutkikkaana pidettyä teosta Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksistä Dorothy Richardsonin 2000-sivuiseen romaanisarjaan Pilgrimage ja Irmari Rantamalan Harhamasta Rebecca Westin mammuttimaiseen matkakirjaan.

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen (kaunokirjallisuuden Finlandia, yleisön suosikki 2022)
Turusen romaani luovii empatian ja turhautumisen välillä eri sukupolvien tilinteon hetkellä. Turunen rakentaa pistämättömän osuvilla havainnoilla kokonaisuuden, jossa huumori yhdistyy arkipäiväisyyteen ja melankoliseenkin pohjavireeseen. Romaanin säemäinen ja dialoginen ilmaisumuoto ohjaa lukijan huomion kielen nyansseihin, joiden sävyt ja tunnelmat Turunen hallitsee nautinnollisella tavalla.

Kirjailijoita haastattelee Elina Lahdenkauppi.
3.12. klo 16.30RiffiFredrik RahkaFramtids- och samtidsmörker
Johannes Ekholm skriver tar dig i romanen Karmakoma tillbaka till 1999, till de lika sunkiga som begärliga tonåren, präglade av spådomar, sexfantasier och substanser. Hör honom i ett samtal med Fredrik Rahka.
3.12. klo 16.30RiffiJohannes EkholmFramtids- och samtidsmörker
Johannes Ekholm skriver tar dig i romanen Karmakoma tillbaka till 1999, till de lika sunkiga som begärliga tonåren, präglade av spådomar, sexfantasier och substanser. Hör honom i ett samtal med Fredrik Rahka.
3.12. klo 13.00Duetto 2Johanna HulkkoGeoetsivät ja rosvopäällikön aarre
Alakoululaisten suosikkisarjan uudessa osassa etsivät ovat jälleen mysteerin äärellä. Haastattelijana Päivi Haanpää.
3.12. klo 13.00Duetto 2Päivi HaanpääGeoetsivät ja rosvopäällikön aarre
Alakoululaisten suosikkisarjan uudessa osassa etsivät ovat jälleen mysteerin äärellä. Haastattelijana Päivi Haanpää.
4.12. klo 15.00RiffiMatti JärvinenHiekkaenkelit
Onko enää trendikästä kirjoittaa yhteiskunnallisista ongelmista ja pienistä ihmisistä niiden keskellä? Toni Tuomanen jatkaa sillä linjalla romaanissaan Hiekkaenkelit. Alkoholismista ja muista rankoista aiheista huolimatta sävy on pohjimmiltaan optimistinen ja ihmiseen luottava. Haastattelijana Matti Järvinen.
4.12. klo 15.00RiffiToni TuomanenHiekkaenkelit
Onko enää trendikästä kirjoittaa yhteiskunnallisista ongelmista ja pienistä ihmisistä niiden keskellä? Toni Tuomanen jatkaa sillä linjalla romaanissaan Hiekkaenkelit. Alkoholismista ja muista rankoista aiheista huolimatta sävy on pohjimmiltaan optimistinen ja ihmiseen luottava. Haastattelijana Matti Järvinen.
4.12. klo 16.00Sorsapuistosali, open mic-lavaMarjaana ToiminenHyppy
Opas tuntemattomaan työelämään.Omakohtainen, tarttuvasti kerrottu kokonaiskuva työn murroksesta ja keinoista selvitä kasvavan epävarmuuden aikakaudesta.Miten luovia tulevaisuuden työelämässä, kun digitaalisuus tekee monet työtehtävät tarpeettomiksi, työntekijöiltä vaaditaan aiempaa vahvempaa itseohjautuvuutta ja etätyöstä tulee uusi normi? Miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan työpaikkoihin ja miksi keskiluokkainen työ häviää?
Toimista haastattelee Paulina Ahokas.
4.12. klo 16.00Sorsapuistosali, open mic -lavaPaulina AhokasHyppy
Opas tuntemattomaan työelämään.Omakohtainen, tarttuvasti kerrottu kokonaiskuva työn murroksesta ja keinoista selvitä kasvavan epävarmuuden aikakaudesta.Miten luovia tulevaisuuden työelämässä, kun digitaalisuus tekee monet työtehtävät tarpeettomiksi, työntekijöiltä vaaditaan aiempaa vahvempaa itseohjautuvuutta ja etätyöstä tulee uusi normi? Miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan työpaikkoihin ja miksi keskiluokkainen työ häviää?
Toimista haastattelee Paulina Ahokas.
4.12. klo 14.00Aamulehtisali (Pieni sali)Juha HurmeHäpeärauha
Ossi Nymanin autofiktiivinen Häpeärauha on ihana, sympaattinen teos ristiriitaisista kompromisseista uusperheen arjessa. Kaiken keskiössä on koti-isä ja maskuliinisuuden kriisi, kun vakiintunut maailmankuva alkaa vääntyä suureksi kysymysmerkiksi. Mitä on koti-isyys ja 2000-luvun autofiktio? Haastattelijana toimii kirjailija Juha Hurme.
4.12. klo 14.00Aamulehtisali (Pieni sali)Ossi NymanHäpeärauha
Ossi Nymanin autofiktiivinen Häpeärauha on ihana, sympaattinen teos ristiriitaisista kompromisseista uusperheen arjessa. Kaiken keskiössä on koti-isä ja maskuliinisuuden kriisi, kun vakiintunut maailmankuva alkaa vääntyä suureksi kysymysmerkiksi. Mitä on koti-isyys ja 2000-luvun autofiktio? Haastattelijana toimii kirjailija Juha Hurme.
4.12. klo 12.00Sorsapuistosali, open mic -lavaIida RaumaHävitys
Opiskelijahaastattelussa Iida Rauma. Haastattelijana Venla Taubert.
4.12. klo 12.00Sorsapuistosali, open mic-lavaVenla TaubertHävitys
Opiskelijahaastattelussa Iida Rauma. Haastattelijana Venla Taubert.
4.12. klo 13.00Aamulehtisali (Pieni sali)Iida RaumaHävitys
Tapauskertomus Romaani ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt. Kirjailija Iida Raumaa haastattelee Marko Suomi.
4.12. klo 13.00Aamulehtisali (Pieni sali)Marko SuomiHävitys
Tapauskertomus Romaani ihmisestä, joka melkein tuhottiin, kaupungista, joka on tuhottu moneen kertaan, planeetasta, jota tuhotaan juuri nyt. Kirjailija Iida Raumaa haastattelee Marko Suomi.
4.12. klo 13.30Duetto 1Heikki KännöIhmishämärä
Ihminen on tuhonnut planeettansa elinkelpoisuuden ja hänen valtakautensa luomakunnan herrana on ohi. Tapahtuu käänteinen Götterdämmerung: vanhat jumalat palaavat takaisin, on tullut ihmisten vuoro hiipua hämärään. Arvostetun tekijän neljäs romaani, jota hän pitää tähänastisena päätyönään. Heikki Kännöä haastattelee Jenna Väliviita.
4.12. klo 13.30Duetto 1Jenna VäliviitaIhmishämärä
Ihminen on tuhonnut planeettansa elinkelpoisuuden ja hänen valtakautensa luomakunnan herrana on ohi. Tapahtuu käänteinen Götterdämmerung: vanhat jumalat palaavat takaisin, on tullut ihmisten vuoro hiipua hämärään. Arvostetun tekijän neljäs romaani, jota hän pitää tähänastisena päätyönään. Heikki Kännöä haastattelee Jenna Väliviita.
3.12. klo 12.30 Sorsapuistosali, ohjelmalavaAnni KytömäkiIkimetsät inspiraation lähteenä
Joskus metsä lumoaa kirjailijan niin, että hän päätyy kirjoittamaan siitä romaanin. Voiko kirjailijan työ jopa edellyttää ajoittaista vetäytymistä metsän uumeniin? Entä miten kirjailija edistää metsiensuojelua todellisessa elämässä? Keskustelemassa kirjailijat Anni Kytömäki ja Reidar Palmgren, jotka molemmat toimivat myös Luonnonperintösäätiössä.
3.12. klo 12.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaReidar PalmgrenIkimetsät inspiraation lähteenä
Joskus metsä lumoaa kirjailijan niin, että hän päätyy kirjoittamaan siitä romaanin. Voiko kirjailijan työ jopa edellyttää ajoittaista vetäytymistä metsän uumeniin? Entä miten kirjailija edistää metsiensuojelua todellisessa elämässä? Keskustelemassa kirjailijat Anni Kytömäki ja Reidar Palmgren, jotka molemmat toimivat myös Luonnonperintösäätiössä.
4.12. klo 14.00RiffiIlona PelliIlona Pelli
Ilona Pellin (s. 1951) vaatesuunnittelijan kädenjäljen tuntevat muodista kiinnostuneet niin Suomessa kuin maailmalla. Hänet muistetaan erityisesti presidentti Tarja Halosen virkaanastujaispuvun ja veistoksellisten linnanjuhlapukujen suunnittelijana. Alun perin sisustusarkkitehdiksi kouluttautunut Pelli päätyi muodinluojaksi ja oman liikkeen perustajaksi mutkan kautta. Laatuun ja pelkistettyyn yksinkertaisuuteen perustuvaa vaateajattelua on luonnehdittu karismaattisen ajattomaksi.
Pirkko Vekkeli ja Ilona Pelli Vilja Kujanpään haastattelussa.
4.12. klo 14.00RiffiPirkko VekkeliIlona Pelli

4.12. klo 14.00RiffiVilja KujanpääIlona Pelli

3.12. klo 13.30AulaklubiPäivi KoivistoIltapäivä isolla kirjaimella
Suomen nykyrunouden virvoittavimpiin taitureihin kuuluvan Silja Järventaustan uusin runoteos on mestarin taidonnäyte. Samalla Iltapäivä isolla kirjaimella näyttää, kuinka ajan myötä vuodenajat tulevat meille tutuiksi, ihmissuhteiden veroisiksi. Nyt Järventausta kertoo, mistä hänen upea tyylinsä runoilijana kumpuaa. Haastattelijana Päivi Koivisto.
3.12. klo 13.30AulaklubiSilja JärventaustaIltapäivä isolla kirjaimella
Suomen nykyrunouden virvoittavimpiin taitureihin kuuluvan Silja Järventaustan uusin runoteos on mestarin taidonnäyte. Samalla Iltapäivä isolla kirjaimella näyttää, kuinka ajan myötä vuodenajat tulevat meille tutuiksi, ihmissuhteiden veroisiksi. Nyt Järventausta kertoo, mistä hänen upea tyylinsä runoilijana kumpuaa. Haastattelijana Päivi Koivisto.
4.12. klo 10.30AulaklubiJari AarnioJari Aarnion vankilapäiväkirja
Jari Aarnio kertoo, millaista on olla ex-poliisina vankilassa. Vankilapäiväkirja kuvaa ennennäkemättömällä tavalla, mitä suomalainen vankeinhoito voi olla pahimmillaan ja parhaimmillaan. Aarniota haastattelee Sami Hernesaho
4.12. klo 10.30AulaklubiSami HernesahoJari Aarnion vankilapäiväkirja
Jari Aarnio kertoo, millaista on olla ex-poliisina vankilassa. Vankilapäiväkirja kuvaa ennennäkemättömällä tavalla, mitä suomalainen vankeinhoito voi olla pahimmillaan ja parhaimmillaan. Aarniota haastattelee Sami Hernesaho
4.12. klo 14.00Duetto 1Anu KantolaKahdeksan kuplan Suomi
Suomalaiset ovat astuneet 2000-luvulla uuteen entistä kovempaan maailmaan. Miten Suomessa asuvat kokevat itsensä ja yhteiskunnan yritysjohtajista pienituloisiin ja paperityöläisistä yrittäjiin? Mitä on suomalaisuus nyt? Ymmärrämmekö enää toisiamme?

4.12. klo 14.00Duetto 1Lotta JunnilainenKahdeksan kuplan Suomi
Suomalaiset ovat astuneet 2000-luvulla uuteen entistä kovempaan maailmaan. Miten Suomessa asuvat kokevat itsensä ja yhteiskunnan yritysjohtajista pienituloisiin ja paperityöläisistä yrittäjiin? Mitä on suomalaisuus nyt? Ymmärrämmekö enää toisiamme?

4.12. klo 15.00Sorsapuistosali, open mic -lavaJussi TiihonenKaikki päivän tunnit
Marjo Katriina Saarisen Kaikki päivän tunnit on briljantti yhdenpäivänromaani katsomisesta, katseen vallasta ja katsomisen kohtuuttomuudestakin. Hulvaton kertoja yrittää saada henkilöitään mahtumaan yhtälöihinsä, mutta kun katseen kääntää hetkeksi, kuviot ovat taas vinossa. Haastattelijana Jussi Tiihonen.
4.12. klo 15.00Sorsapuistosali, open mic -lavaMarjo Katriina SaarinenKaikki päivän tunnit
Marjo Katriina Saarisen Kaikki päivän tunnit on briljantti yhdenpäivänromaani katsomisesta, katseen vallasta ja katsomisen kohtuuttomuudestakin. Hulvaton kertoja yrittää saada henkilöitään mahtumaan yhtälöihinsä, mutta kun katseen kääntää hetkeksi, kuviot ovat taas vinossa. Haastattelijana Jussi Tiihonen.
3.12. klo 11.30AulaklubiKirsi Marja MobergKaksoissisäinen
Kirsi-Marja Moberg esittää runoja esikoisteoksestaan Kaksoissisäinen (Basam Books, 2022) ja kertoo sen teemoista. Kirsi-Marja Mobergin runoissa varjot vavahtelevat, trauma peittää identiteetin ja vatsassa kurisee kadotettu lapsuus. Hän pohtii runoillaan muun muassa mitä voi olla, silloin kun ei ole masentunut ja miten voi tietää, ehtiikö koskaan tulla omaksi itsekseen. Kirsi-Marja Moberg on kuvataiteilija ja esiintyvä runoilija ja toimii myös Helsinki Poetry Connection ry:n puheenjohtajana. Mobergin runovideo Pyydän lupaa - Asking for permission on valittu tänä vuonna sekä Seattlen Cadence Video Poetry Festivaalin, sekä World Poetry Slam Championship Festivaalin virallisiin ohjelmistoihin. Mobergia haastattelee Jarno Alastalo.
3.12. klo 17.30RiffiEeva HerrainsiltaKalevan pojat
Mikko Kamulan tavoitteena on kertoa meille suomalaisille juuristamme. Metsän kansa -suursarjassa on ilmestynyt jo lähes 3000 sivua. Historiaa ja fantasiaa omintakeisesti yhdistävässä uutuusromaanissa Louhi on punonut taian, joka imee lämmön maailmasta, ja tarinan sankarit etsivät myyttisiä Kalevan poikia avuksi taistelussa Pohjolan emäntää vastaan. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
3.12. klo 17.30RiffiMikko KamulaKalevan pojat
Mikko Kamulan tavoitteena on kertoa meille suomalaisille juuristamme. Metsän kansa -suursarjassa on ilmestynyt jo lähes 3000 sivua. Historiaa ja fantasiaa omintakeisesti yhdistävässä uutuusromaanissa Louhi on punonut taian, joka imee lämmön maailmasta, ja tarinan sankarit etsivät myyttisiä Kalevan poikia avuksi taistelussa Pohjolan emäntää vastaan. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
4.12. klo 12.30Duetto 2Johanna ForssKalmanperhon kutsu
14-vuotias Lilja lähtee seuraamaan kummallista perhosta, joka johdattaa hänet mysteerin jäljille. Lilja päätyy toiseen maailmaan, keskelle Kalmansyrjän kylää. Täällä Liljan on opittava uusia asioita, tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 12.30Duetto 2Ulpu-Maria LehtinenKalmanperhon kutsu
14-vuotias Lilja lähtee seuraamaan kummallista perhosta, joka johdattaa hänet mysteerin jäljille. Lilja päätyy toiseen maailmaan, keskelle Kalmansyrjän kylää. Täällä Liljan on opittava uusia asioita, tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. Haastattelijana Johanna Forss.
3.12. klo 11.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaPasi Klemettinen Kansanuskon yöpuoli
Millaisia olentoja ovat karu ja kiira? Onko Suomessa ollut jättiläisiä ja lohikäärmeitä? Kuinka horkasta pääsee eroon? Perinteentutkija Pasi Klemettinen nostaa päivänvaloon suomalaisen perinteen ja kansanuskon pimentoon jääneet olennot demoneista hiisiin, manalaisiin ja muihin myyttisiin hahmoihin. 
3.12. klo 17.00MaestroHarri GustafsbergKarhuryhmä 2
Karhuryhmän konkarin ensimmäinen tulikoe – karmivan piiritystapauksen läpivalaisu. Haastattelijana Päivi Haanpää.
3.12. klo 17.00MaestroPäivi HaanpääKarhuryhmä 2
Karhuryhmän konkarin ensimmäinen tulikoe – karmivan piiritystapauksen läpivalaisu. Haastattelijana Päivi Haanpää.
3.12. klo 14.30Aamulehtisali (Pieni sali)Ilmo MuuronenKarmakooma
Hurmeisen painajaisen logiikalla etenevä romaani perkaa ja suolistaa ystävyyden, rakkauden, unelmat ja pakkomielteet. Kirjailija Johannes Ekholmia haastattelee Ilmo Muuronen.
3.12. klo 14.30Aamulehtisali (Pieni sali)Johannes EkholmKarmakooma
Hurmeisen painajaisen logiikalla etenevä romaani perkaa ja suolistaa ystävyyden, rakkauden, unelmat ja pakkomielteet. Kirjailija Johannes Ekholmia haastattelee Ilmo Muuronen.
4.12. klo 14.00SopraanoCarita ForsgrenKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
4.12. klo 14.00SopraanoIlona TomiKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
4.12. klo 14.00SopraanoJ.S. MeresmaaKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
4.12. klo 14.00SopraanoLaura ManninenKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
4.12. klo 14.00SopraanoMaria MustarantaKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
4.12. klo 14.00SopraanoTommi TakkunenKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
4.12. klo 14.00SopraanoTuija VälipakkaKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan.
14.00 Tuija Välipakka
14.15 Ilona Tomi
14.30 Carita Forsgren
14.45 J.S. Meresmaa
15.00 Maria Mustrannan ja Laura Mannisen tuoreista romaaneista syntynyt
esitys, jossa tekstikatkelmat yhdistyvät Tommi Takkusen
akustiseen kitarasäestykseen.
3.12. klo 10.30SopraanoArtemis KelosaariKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan. Esiintymässä Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari.
3.12. klo 10.30SopraanoHarri István MäkiKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan. Esiintymässä Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari.
3.12. klo 10.30SopraanoJari MäkipääKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan. Esiintymässä Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari.
3.12. klo 10.30SopraanoLaura SuomelaKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan. Esiintymässä Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari.
3.12. klo 10.30SopraanoSiiri EnorantaKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan. Esiintymässä Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari.
3.12. klo 10.30SopraanoTiina PoutanenKatsaus pirkanmaalaiseen kirjallisuuteen
Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet lukevat uutuusteoksiaan. Esiintymässä Tiina Poutanen, Jari Mäkipää, Harri István Mäki, Laura Suomela, Siiri Enoranta ja Artemis Kelosaari.
3.12. klo 16.00Sorsapuistosali, open mic -lavaMatti JärvinenKauhunovellipaneeli
Kauhunovellin kirjoittamisen taito
Mistä aineksista syntyy hyvä kauhunovelli? Minkälaiset teemat ja miljööt pelottavat? Kauhunovelliantologioiden Epätie ja Kilkinkuoret kirjoittajat kertovat omista tavoistaan luoda kauhukertomuksia ja mistä ammentavat niihin. Paneelissa mukana Samuli Antila, Shimo Suntila ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Keskustelua johdattelemassa Matti Järvinen.
3.12. klo 16.00Sorsapuistosali, open mic -lavaReetta Vuokko-SyrjänenKauhunovellipaneeli
Kauhunovellin kirjoittamisen taito
Mistä aineksista syntyy hyvä kauhunovelli? Minkälaiset teemat ja miljööt pelottavat? Kauhunovelliantologioiden Epätie ja Kilkinkuoret kirjoittajat kertovat omista tavoistaan luoda kauhukertomuksia ja mistä ammentavat niihin. Paneelissa mukana Samuli Antila, Shimo Suntila ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Keskustelua johdattelemassa Matti Järvinen.
3.12. klo 16.00Sorsapuistosali, open mic -lavaSamuli AntilaKauhunovellipaneeli
Kauhunovellin kirjoittamisen taito
Mistä aineksista syntyy hyvä kauhunovelli? Minkälaiset teemat ja miljööt pelottavat? Kauhunovelliantologioiden Epätie ja Kilkinkuoret kirjoittajat kertovat omista tavoistaan luoda kauhukertomuksia ja mistä ammentavat niihin. Paneelissa mukana Samuli Antila, Shimo Suntila ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Keskustelua johdattelemassa Matti Järvinen.
3.12. klo 16.00Sorsapuistosali, open mic -lavaShimo SuntilaKauhunovellipaneeli
Kauhunovellin kirjoittamisen taito
Mistä aineksista syntyy hyvä kauhunovelli? Minkälaiset teemat ja miljööt pelottavat? Kauhunovelliantologioiden Epätie ja Kilkinkuoret kirjoittajat kertovat omista tavoistaan luoda kauhukertomuksia ja mistä ammentavat niihin. Paneelissa mukana Samuli Antila, Shimo Suntila ja Reetta Vuokko-Syrjänen. Keskustelua johdattelemassa Matti Järvinen.
3.12. klo 17.00Duetto 1Einari AaltonenKeltaisen kirjaston kääntäjät: Einari Aaltonen ja Helene Bützow
Keltainen kirjasto on tarjonnut suomalaisille laadukasta käännöskirjallisuutta maailmalta jo vuodesta 1954. Koe Keltainen kirjasto suomentajien silmin ja kuule kirjasarjan uutuusteosten kääntäjiä. Keskustelemassa ovat palkitut kirjallisuuden kääntäjät Einari Aaltonen (mm. Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät) ja Helene Bützow (mm. Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko sekä Don DeLillon Hiljaisuus). Haastattelijana Tammen viestintäpäällikkö Johanna Harkkila.
Yhteistyössä: Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL ja Tammi
3.12. klo 17.00Duetto 1Helene BützowKeltaisen kirjaston kääntäjät: Einari Aaltonen ja Helene Bützow
Keltainen kirjasto on tarjonnut suomalaisille laadukasta käännöskirjallisuutta maailmalta jo vuodesta 1954. Koe Keltainen kirjasto suomentajien silmin ja kuule kirjasarjan uutuusteosten kääntäjiä. Keskustelemassa ovat palkitut kirjallisuuden kääntäjät Einari Aaltonen (mm. Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät) ja Helene Bützow (mm. Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko sekä Don DeLillon Hiljaisuus). Haastattelijana Tammen viestintäpäällikkö Johanna Harkkila.
Yhteistyössä: Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL ja Tammi
3.12. klo 17.00Duetto 1Johanna HarkkilaKeltaisen kirjaston kääntäjät: Einari Aaltonen ja Helene Bützow
Keltainen kirjasto on tarjonnut suomalaisille laadukasta käännöskirjallisuutta maailmalta jo vuodesta 1954. Koe Keltainen kirjasto suomentajien silmin ja kuule kirjasarjan uutuusteosten kääntäjiä. Keskustelemassa ovat palkitut kirjallisuuden kääntäjät Einari Aaltonen (mm. Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät) ja Helene Bützow (mm. Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko sekä Don DeLillon Hiljaisuus). Haastattelijana Tammen viestintäpäällikkö Johanna Harkkila.
Yhteistyössä: Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL ja Tammi
3.12. klo 14.30AulaklubiJ.S. MeresmaaKenties tapan sinut vielä
Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin. E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua.Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Meresmaata haastattelee Päivi Haanpää.
3.12. klo 14.30AulaklubiPäivi HaanpääKenties tapan sinut vielä
Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin. E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua.Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Meresmaata haastattelee Päivi Haanpää.
4.12. klo 14.00AulaklubiHeidi KorkiakangasKirja käteen!
Keskustelua, keinoja ja kapinaa nuorten lukemisen puolesta! Äänessä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Maarit Pakarinen ja erityisopettaja Heidi Korkiakangas, joka on tänä syksynä julkaissut esikoiskirjansa, Just Do Nothing, Aatu Sorsa. Parakin lapset musisoi koulumaailmasta. Paavo Poikonen lukee nuorten mietteitä ja katkelmia kirjasta.
4.12. klo 14.00AulaklubiMaarit PakarinenKirja käteen!
Keskustelua, keinoja ja kapinaa nuorten lukemisen puolesta! Äänessä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Maarit Pakarinen ja erityisopettaja Heidi Korkiakangas, joka on tänä syksynä julkaissut esikoiskirjansa, Just Do Nothing, Aatu Sorsa. Parakin lapset musisoi koulumaailmasta. Paavo Poikonen lukee nuorten mietteitä ja katkelmia kirjasta.
4.12. klo 14.00AulaklubiPaavo PoikonenKirja käteen!
Keskustelua, keinoja ja kapinaa nuorten lukemisen puolesta! Äänessä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Maarit Pakarinen ja erityisopettaja Heidi Korkiakangas, joka on tänä syksynä julkaissut esikoiskirjansa, Just Do Nothing, Aatu Sorsa. Parakin lapset musisoi koulumaailmasta. Paavo Poikonen lukee nuorten mietteitä ja katkelmia kirjasta.
4.12. klo 11.30SopraanoInga MaggaKirjailija kokemusasiantuntijana
Keskustelijoina kirjailijat Inga Magga ja Matias Riikonen sekä Kalle Päätaloa tutkinut Ritva Ylönen.
4.12. klo 11.30SopraanoMatias RiikonenKirjailija kokemusasiantuntijana
Keskustelijoina kirjailijat Inga Magga ja Matias Riikonen sekä Kalle Päätaloa tutkinut Ritva Ylönen.
4.12. klo 11.30SopraanoRitva YlönenKirjailija kokemusasiantuntijana
Keskustelijoina kirjailijat Inga Magga ja Matias Riikonen sekä Kalle Päätaloa tutkinut Ritva Ylönen.
4.12. klo 11.00MaestroAnneli KantoKirjailijan keittiössä
Kaunokirjallisuutta ja ruokareseptejä. Tuija Välipakka teki matkan 12 kirjalliseen keittiöön, joissa kokattiin ja keskusteltiin kirjailijoiden ruokatottumuksista ja suhteesta ruokaan. Tampereella Välipakka keskustelee kirjassa mukana olevan Anneli Kannon kanssa.
4.12. klo 11.00MaestroTuija VälipakkaKirjailijan keittiössä
Kaunokirjallisuutta ja ruokareseptejä. Tuija Välipakka teki matkan 12 kirjalliseen keittiöön, joissa kokattiin ja keskusteltiin kirjailijoiden ruokatottumuksista ja suhteesta ruokaan. Tampereella Välipakka keskustelee kirjassa mukana olevan Anneli Kannon kanssa.
4.12. klo 12.45SopraanoLaura PiippoKirjallisuuden tulevaisuus
Keskustelijoina kirjailijat Piia Leino ja Tuukka Pietarinen sekä postdoc-tutkija Laura Piippo Tampereen yliopistosta.
4.12. klo 12.45SopraanoPiia LeinoKirjallisuuden tulevaisuus
Keskustelijoina kirjailijat Piia Leino ja Tuukka Pietarinen sekä postdoc-tutkija Laura Piippo Tampereen yliopistosta.
4.12. klo 12.45SopraanoTuukka PietarinenKirjallisuuden tulevaisuus
Keskustelijoina kirjailijat Piia Leino ja Tuukka Pietarinen sekä postdoc-tutkija Laura Piippo Tampereen yliopistosta.
3.12. klo 14.00AulaklubiMaire MartikainenKirsi Kunnas in memoriam
Kirsi Kunnas oli merkittävä suomalainen runoilija, lastenkirjallisuuden uudistaja ja Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen. Kirsin ystävä, näytelmäkirjailija Maire Martikainen lausuu muistohetkessä suomalaisten rakastaman runoilijan säkeitä.

Tapahtuman järjestää Pirkkalaiskirjailijat ry.
4.12. klo 10.30Duetto 2Laura SuomelaKiss my juhannus
Riemukas romaani teiniporukan juhannuksesta, joka ei suju kuin oli suunniteltu. Kirjailija Laura Suomelaa haastattelee Päivi Haanpää.
4.12. klo 10.30Duetto 2Päivi HaanpääKiss my juhannus
Riemukas romaani teiniporukan juhannuksesta, joka ei suju kuin oli suunniteltu. Kirjailija Laura Suomelaa haastattelee Päivi Haanpää.
3.12. klo 11.30RiffiArto LappiKorallimieli - valitut runot
4.12. klo 11.40AulaklubiJouni RissanenKorpijaakko - Sillanpää - Snicker: Ihmiset suviyössä -ooppera, keskustelua kantaesityksestä!
Paavo Korpijaakon säveltämä Ihmiset suviyössä -ooppera kantaesitetään 14.7.2023 Hämeenkyrön Myllykolussa. Ooppera perustuu F.E. Sillanpään samannimiseen romaaniin ja sen on dramatisoinut Elina Snicker. Teoksen ohjaa Riikka Oksanen ja musiikin johtaa Jouni Rissanen. Paikalla Suvi Leinosen haastateltavina oopperan taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Waltteri Torikka ja kapellimestari Jouni Rissanen.
Ohjelman tuottaa Hämeenkyrön Festiwaalit ry.
4.12. klo 11.40AulaklubiSuvi LeinonenKorpijaakko - Sillanpää - Snicker: Ihmiset suviyössä -ooppera, keskustelua kantaesityksestä!
Paavo Korpijaakon säveltämä Ihmiset suviyössä -ooppera kantaesitetään 14.7.2023 Hämeenkyrön Myllykolussa. Ooppera perustuu F.E. Sillanpään samannimiseen romaaniin ja sen on dramatisoinut Elina Snicker. Teoksen ohjaa Riikka Oksanen ja musiikin johtaa Jouni Rissanen. Paikalla Suvi Leinosen haastateltavina oopperan taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Waltteri Torikka ja kapellimestari Jouni Rissanen.
Ohjelman tuottaa Hämeenkyrön Festiwaalit ry.
4.12. klo 11.40AulaklubiWaltteri TorikkaKorpijaakko - Sillanpää - Snicker: Ihmiset suviyössä -ooppera, keskustelua kantaesityksestä!
Paavo Korpijaakon säveltämä Ihmiset suviyössä -ooppera kantaesitetään 14.7.2023 Hämeenkyrön Myllykolussa. Ooppera perustuu F.E. Sillanpään samannimiseen romaaniin ja sen on dramatisoinut Elina Snicker. Teoksen ohjaa Riikka Oksanen ja musiikin johtaa Jouni Rissanen. Paikalla Suvi Leinosen haastateltavina oopperan taiteellinen johtaja, oopperalaulaja Waltteri Torikka ja kapellimestari Jouni Rissanen.
Ohjelman tuottaa Hämeenkyrön Festiwaalit ry.
4.12. klo 11.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaLotta-Sofia SaahkoKoti kulttuurien välissä
Ulkosuomalainen Lotta Saahko kertoo koskettavasti mutta hauskojen kommellusten kautta perheen elämästä ympäri maailmaa. Hän etsii vastausta kysymykseen, miten kansallisidentiteetti muodostuu muuttuvassa ympäristössä. Minne kuuluu, kun ei kuulu minnekään? Saahkoa haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 11.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaTaija TuominenKoti kulttuurien välissä
Ulkosuomalainen Lotta Saahko kertoo koskettavasti mutta hauskojen kommellusten kautta perheen elämästä ympäri maailmaa. Hän etsii vastausta kysymykseen, miten kansallisidentiteetti muodostuu muuttuvassa ympäristössä. Minne kuuluu, kun ei kuulu minnekään? Saahkoa haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 16.00Duetto 1Taija TuominenKottikärrykaruselli
Veera Niemisen humoristinen romaani hevosmaailmasta ja vähän ihmistenkin. Hevosten kanssa kyllä pärjää, ihmisten kanssa on joskus toisin. He tuovat tallille kaiken: takertuvuutensa, traumansa, aviokriisinsä ja kuusi kuutiometriä tavaraa yhdelle hevoselle. Niemistä haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 16.00Duetto 1Veera NieminenKottikärrykaruselli
Veera Niemisen humoristinen romaani hevosmaailmasta ja vähän ihmistenkin. Hevosten kanssa kyllä pärjää, ihmisten kanssa on joskus toisin. He tuovat tallille kaiken: takertuvuutensa, traumansa, aviokriisinsä ja kuusi kuutiometriä tavaraa yhdelle hevoselle. Niemistä haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 11.30Aamulehtisali (Pieni sali)Aki OllikainenKristuksen toinen tuleminen
Lukijoiden ja kriitikoiden suuresti kiittämän romaanin tiivis muoto kasvaa lyyrisen kielensä ansiosta kokoaan suuremmaksi. Kirjailija Aki Ollikaista haastattelee Marko Suomi.
3.12. klo 11.30Aamulehtisali (Pieni sali)Marko SuomiKristuksen toinen tuleminen
Lukijoiden ja kriitikoiden suuresti kiittämän romaanin tiivis muoto kasvaa lyyrisen kielensä ansiosta kokoaan suuremmaksi. Kirjailija Aki Ollikaista haastattelee Marko Suomi.
3.12. klo 14.00Duetto 1Elisabet AhoKuka on Joonatan
Elisabet Ahon lastenromaani Joonatanista, joka katoaa välillä. Joonatan asuu vuoroviikoin isän ja äidin luona, kunnes katoaa kokonaan. Ahoa haastattelee Liisa Lauerma.
3.12. klo 14.00Duetto 1Liisa LauermaKuka on Joonatan
Elisabet Ahon lastenromaani Joonatanista, joka katoaa välillä. Joonatan asuu vuoroviikoin isän ja äidin luona, kunnes katoaa kokonaan. Ahoa haastattelee Liisa Lauerma.
4.12.Opus 3Kulttuuritoimituksen pieni runosali
Lepää hetki ja rauhoitu runon voimasta. Nonstop-äänitteet Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro. Runot Kristiina Wallin, Arto Lappi, Tuija Välipakka ja Juhani Ahvenjärvi. Tuotanto Kulttuuritoimitus.fi.

Juttutuokiot runoilijoiden kanssa
Haastattelijana Marja Aaltio

Klo 12.15 Tuija Välipakka
Klo 13 Tiina Lehikoinen
Klo 14 Jonimatti Joutsijärvi
Klo 15 Kari Aronpuro
3.12.Opus 3Kulttuuritoimituksen pieni runosali
Lepää hetki ja rauhoitu runon voimasta. Nonstop-äänitteet Eriikka Magnusson ja Auvo Vihro. Runot Kristiina Wallin, Arto Lappi, Tuija Välipakka ja Juhani Ahvenjärvi. Tuotanto Kulttuuritoimitus.fi.

Juttutuokiot runoilijoiden kanssa
Haastattelijana Päivi Vasara

Klo 11.30 Kristiina Wallin
Klo 12.30 Arto Lappi
Klo 13.30 Riikka Palander
Klo 14 Juhani Ahvenjärvi
3.12. klo 11.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaJuri NummelinKummat kirjat - Kahjon kirjallisuuden käsikirja
Kirjastojen varastoissa, kirpputoreilla ja antikvariaattien alahyllyillä lymyää outoja pamfletteja, kuin humalassa kirjoitettuja muistelmia ja tolkullisen kerronnan hylänneitä romaaneja.
Kummat kirjat esittelee pysyvästi hyllyn taakse pudonneita opuksia. Älyttömien teosten lisäksi kirja pureutuu kirjallisuuden kummallisuuksiin. Mitä diktaattorien kirjoja on saatavilla suomeksi? Kuinka monta Kauhujen talo -nimistä teosta on julkaistu? Entä mikroaaltouunikeittokirjoja? Loppuuko kirjojen nimeämisen sietämätön keveys joskus? Kirjailijoita haastattelee Katja Jalkanen.
3.12. klo 11.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaKatja JalkanenKummat kirjat - Kahjon kirjallisuuden käsikirja
Kirjastojen varastoissa, kirpputoreilla ja antikvariaattien alahyllyillä lymyää outoja pamfletteja, kuin humalassa kirjoitettuja muistelmia ja tolkullisen kerronnan hylänneitä romaaneja.
Kummat kirjat esittelee pysyvästi hyllyn taakse pudonneita opuksia. Älyttömien teosten lisäksi kirja pureutuu kirjallisuuden kummallisuuksiin. Mitä diktaattorien kirjoja on saatavilla suomeksi? Kuinka monta Kauhujen talo -nimistä teosta on julkaistu? Entä mikroaaltouunikeittokirjoja? Loppuuko kirjojen nimeämisen sietämätön keveys joskus? Kirjailijoita haastattelee Katja Jalkanen.
3.12. klo 11.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaVesa SisättöKummat kirjat - Kahjon kirjallisuuden käsikirja
Kirjastojen varastoissa, kirpputoreilla ja antikvariaattien alahyllyillä lymyää outoja pamfletteja, kuin humalassa kirjoitettuja muistelmia ja tolkullisen kerronnan hylänneitä romaaneja.
Kummat kirjat esittelee pysyvästi hyllyn taakse pudonneita opuksia. Älyttömien teosten lisäksi kirja pureutuu kirjallisuuden kummallisuuksiin. Mitä diktaattorien kirjoja on saatavilla suomeksi? Kuinka monta Kauhujen talo -nimistä teosta on julkaistu? Entä mikroaaltouunikeittokirjoja? Loppuuko kirjojen nimeämisen sietämätön keveys joskus? Kirjailijoita haastattelee Katja Jalkanen.
3.12. klo 11.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaVille HänninenKummat kirjat - Kahjon kirjallisuuden käsikirja
Kirjastojen varastoissa, kirpputoreilla ja antikvariaattien alahyllyillä lymyää outoja pamfletteja, kuin humalassa kirjoitettuja muistelmia ja tolkullisen kerronnan hylänneitä romaaneja.
Kummat kirjat esittelee pysyvästi hyllyn taakse pudonneita opuksia. Älyttömien teosten lisäksi kirja pureutuu kirjallisuuden kummallisuuksiin. Mitä diktaattorien kirjoja on saatavilla suomeksi? Kuinka monta Kauhujen talo -nimistä teosta on julkaistu? Entä mikroaaltouunikeittokirjoja? Loppuuko kirjojen nimeämisen sietämätön keveys joskus? Kirjailijoita haastattelee Katja Jalkanen.
3.12. klo 11.30MaestroMatti LaineKuolemanloukku
Takuuvarmaa dekkariviihdettä palkitun Paratiisi-tv-sarjan käsikirjoittajalta. Matti Laineen Kuolemanloukku antaa jännityksestä tinkimättä lukijalle myös pohdittavaa: kumpi on pienempi paha, tutuiksi tulleet uhat vai sokea sukellus tuntemattomaan? Lainetta haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 11.30MaestroTaija TuominenKuolemanloukku
Takuuvarmaa dekkariviihdettä palkitun Paratiisi-tv-sarjan käsikirjoittajalta. Matti Laineen Kuolemanloukku antaa jännityksestä tinkimättä lukijalle myös pohdittavaa: kumpi on pienempi paha, tutuiksi tulleet uhat vai sokea sukellus tuntemattomaan? Lainetta haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 15.30Aamulehtisali (Pieni sali)Marko HautalaKuolleiden valssi
Kansainvälistä suosiota teoksillaan keränneen Marko Hautalan ensimmäinen novellikokoelma näyttää hänestä kokonaan uuden puolen. Kauhutarinoiden taituri saa lyhyenkin jutun tihkumaan ahdistavaa piinaa ja hermoja kiristävää jännitystä. Hautalaa haastattelee Siskotuulikki Toljonen.
3.12. klo 15.30Aamulehtisali (Pieni sali)Siskotuulikki ToijonenKuolleiden valssi
Kansainvälistä suosiota teoksillaan keränneen Marko Hautalan ensimmäinen novellikokoelma näyttää hänestä kokonaan uuden puolen. Kauhutarinoiden taituri saa lyhyenkin jutun tihkumaan ahdistavaa piinaa ja hermoja kiristävää jännitystä. Hautalaa haastattelee Siskotuulikki Toljonen.
3.12. klo 16.30Duetto 1Riitta SaarinenKurkikuiskaaja
4.12. klo 14.30Sorsapuistosali, open mic -lavaMarisha Rasi-KoskinenKuvitelmat nuortenkirjoissa
Siiri Enoranta ja Marisha Rasi-Koskinen keskustelevat nuortenkirjallisuudesta. Haastattelijana Paula Halkola. Ohjelman tuottaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry.
4.12. klo 14.30Sorsapuistosali, open mic -lavaPaula HalkolaKuvitelmat nuortenkirjoissa
Siiri Enoranta ja Marisha Rasi-Koskinen keskustelevat nuortenkirjallisuudesta. Haastattelijana Paula Halkola. Ohjelman tuottaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry.
4.12. klo 14.30Sorsapuistosali, open mic -lavaSiiri EnorantaKuvitelmat nuortenkirjoissa
Siiri Enoranta ja Marisha Rasi-Koskinen keskustelevat nuortenkirjallisuudesta. Haastattelijana Paula Halkola. Ohjelman tuottaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry.
3.–4.12. klo 10–182.krs aulatilatKuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä Poika Vesanto (1908–1950) oli tuottelias, osaava – ja lähes tuntematon. Nostalginen näyttely esittelee mestaripiirtäjän uraa ja kuvitustöitä.

Eijo "Poika" Vesanto syntyi Tampereella vuonna 1908. Piirtäjänuransa hän aloitti tamperelaisessa kivipainossa ja ensimmäinen sarjakuva Eetu ja Riku ilmestyi Aamulehdessä vuonna 1931. Vuonna 1932 ilmestynyt sarjakuva Saku Sämpylä on jäänyt suomalaiseen sarjakuvahistoriaan upean piirrostyylinsä ansiosta.

Vesanto muutti Helsinkiin Suomen kuvalehden kuvittajaksi. Tuottelias taiteilija teki Otavalle kirjankansia, kirja- ja lehtikuvituksia ja mainospiirroksia. Kansikuvia Vesanto teki yli 200 kpl, luultavasti enemmänkin, mutta ajan tavan mukaan tekijää ei kirjoissa useinkaan mainittu. Vesanto teki myös aikakauslehtien kansikuvia. Etenkin Seuran kannet 1930-luvulta ovat värikylläisiä ja erottuvia taideteoksia. Jatkosodan aikana Vesanto toimi piirtäjänä tiedotuskomppaniassa.

Vuonna 1950 vain 42-vuotiaana kuolleen taiteilijan ura jätti pysyvän jäljen suomalaisen käyttökuvituksen historiaan.

Näyttelyn ovat koonneet sarjakuvantekijä Timo Kokkila ja toimittaja Ville Hänninen, ja tuottanut Mediamuseo Rupriikki.
4.12. klo 17.00Duetto 1Heikki TalvitieKylmän sodan päätös - draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä
Kylmän sodan päättyminen mullisti Euroopan tilanteen ja loi myös Suomelle uudet toimintaedellytykset. Jälkeenpäin nähtynä muutos sujui rauhanomaisesti, mutta päättäjät kokivat useita uhkaavia tilanteita, jotka olisivat saattaneet johtaa katastrofiin. Diplomaatti Heikki Talvitie ja professori, politiikan tutkija Pekka Visuri kuvaavat tapahtumia ja arvioivat niitä uusimman tutkimustiedon valossa, sekä samalla kertovat, miltä asiat näyttivät henkilökohtaisesti koettuina. Haastattelijana Maria Rossi.
4.12. klo 17.00Duetto 1Maria RossiKylmän sodan päätös - draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä
Kylmän sodan päättyminen mullisti Euroopan tilanteen ja loi myös Suomelle uudet toimintaedellytykset. Jälkeenpäin nähtynä muutos sujui rauhanomaisesti, mutta päättäjät kokivat useita uhkaavia tilanteita, jotka olisivat saattaneet johtaa katastrofiin. Diplomaatti Heikki Talvitie ja professori, politiikan tutkija Pekka Visuri kuvaavat tapahtumia ja arvioivat niitä uusimman tutkimustiedon valossa, sekä samalla kertovat, miltä asiat näyttivät henkilökohtaisesti koettuina. Haastattelijana Maria Rossi.
4.12. klo 17.00Duetto 1Pekka VisuriKylmän sodan päätös - draamaa Helsingissä, Moskovassa ja Berliinissä
Kylmän sodan päättyminen mullisti Euroopan tilanteen ja loi myös Suomelle uudet toimintaedellytykset. Jälkeenpäin nähtynä muutos sujui rauhanomaisesti, mutta päättäjät kokivat useita uhkaavia tilanteita, jotka olisivat saattaneet johtaa katastrofiin. Diplomaatti Heikki Talvitie ja professori, politiikan tutkija Pekka Visuri kuvaavat tapahtumia ja arvioivat niitä uusimman tutkimustiedon valossa, sekä samalla kertovat, miltä asiat näyttivät henkilökohtaisesti koettuina. Haastattelijana Maria Rossi.
3.12. klo 14.00SopraanoHanna KuuselaKöyhyys, rikkaus ja kirjallisuus
Keskustelijoina kirjailija Katja Raunio sekä Tampereen yliopistolta akatemiatutkija Hanna Kuusela ja dekaani Juho Saari.
3.12. klo 14.00SopraanoJuho SaariKöyhyys, rikkaus ja kirjallisuus
Keskustelijoina kirjailija Katja Raunio sekä Tampereen yliopistolta akatemiatutkija Hanna Kuusela ja dekaani Juho Saari.
3.12. klo 14.00SopraanoKatja RaunioKöyhyys, rikkaus ja kirjallisuus
Keskustelijoina kirjailija Katja Raunio sekä Tampereen yliopistolta akatemiatutkija Hanna Kuusela ja dekaani Juho Saari.
3.12. klo 14.30RiffiMarja ToivioLasten takia
Unohtuvatko lapset aikuisten leikeissä? Marja Toivion uudessa Lasten takia -romaanissa asianajaja joutuu oman eronsa syövereihin eikä huomaa lastensa oirehtimista ennen kuin tilanne on jo mennyt miltei liian pitkälle. Haastattelijana Matti Ylipiessa.
3.12. klo 14.30RiffiMatti YlipiessaLasten takia
Unohtuvatko lapset aikuisten leikeissä? Marja Toivion uudessa Lasten takia -romaanissa asianajaja joutuu oman eronsa syövereihin eikä huomaa lastensa oirehtimista ennen kuin tilanne on jo mennyt miltei liian pitkälle. Haastattelijana Matti Ylipiessa.
3.12. klo 17.30MaestroJarmo TeiniläLaukaus salolla
"Laukaus salolla" on Olavi Toivolan kolmas, 1930-luvun Tampereelle sijoittuva rikos- ja vakoiluaiheinen romaani. Toivolaa haastattelee kirjailija Jarmo Teinilä.
3.12. klo 17.30MaestroOlavi ToivolaLaukaus salolla
"Laukaus salolla" on Olavi Toivolan kolmas, 1930-luvun Tampereelle sijoittuva rikos- ja vakoiluaiheinen romaani. Toivolaa haastattelee kirjailija Jarmo Teinilä.
4.12. klo 13.30RiffiLeena SainioLeenu, Liinu ja Tiinu - rajansa rinnoillakin
3.12. klo 15.00Aamulehtisali (Pieni sali)Eeva HerrainsiltaLeinikkimekko
Rakastetun tarinankertoja Eppu Nuotion uudessa hyvänmielen dekkarissa tutustutaan rikoksia ratkovaan puuseppään Raakel Oksaan, remontoidaan töölöläisasuntoa ja selvitetään 1960-luvulla kadonneen viulistitytön katoamista. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
3.12. klo 15.00Aamulehtisali (Pieni sali)Eppu NuotioLeinikkimekko
Rakastetun tarinankertoja Eppu Nuotion uudessa hyvänmielen dekkarissa tutustutaan rikoksia ratkovaan puuseppään Raakel Oksaan, remontoidaan töölöläisasuntoa ja selvitetään 1960-luvulla kadonneen viulistitytön katoamista. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
3.12. klo 17.00RiffiMinna-Kerttu KekkiLempi Lempisen matka Suomenlahden ympäri
Mummin ja tyttärentyttären kirja. Inkeriläinen Lempi Lempinen kulki Inkeristä Suomen kautta lopulta Viroon. Hän kirjoitti muistonsa ylös, ja hänen tyttärentyttärensä Minna-Kerttu Kekki kuljettaa teoksessaan rinnakkain mumminsa muistelmia sekä pohdintaa inkeriläisten asemasta historiassa ja nykyhetkessä. Mikä vaikutus menneiden sukupolvien kokemuksilla on meihin nykyään? Haastattelijana Tuukka Tuomasjukka.
3.12. klo 17.00RiffiTuukka TuomasjukkaLempi Lempisen matka Suomenlahden ympäri
Mummin ja tyttärentyttären kirja. Inkeriläinen Lempi Lempinen kulki Inkeristä Suomen kautta lopulta Viroon. Hän kirjoitti muistonsa ylös, ja hänen tyttärentyttärensä Minna-Kerttu Kekki kuljettaa teoksessaan rinnakkain mumminsa muistelmia sekä pohdintaa inkeriläisten asemasta historiassa ja nykyhetkessä. Mikä vaikutus menneiden sukupolvien kokemuksilla on meihin nykyään? Haastattelijana Tuukka Tuomasjukka.
3.12. klo 17.00Sorsapuistosali, open mic -lavaHanno EskolaLounaalla runoilijan kanssa - Pentti Saarikosken ruokakirja
Lounaalla runoilijan kanssa kutsuu lukijan syömään Pentti Saarikosken luo. Lisäksi se kertoo runoilijan mietteistä 1968-1983 ja hänen lounaaksi laittamistaan tai muualla nautituista aterioista sen ajan resepteineen. Mietteet ja ateriat ovat Saarikosken päiväkirjoista. Lisäksi joka ateria sisältää ajankohtaisia tapahtumia noilta ajoilta. Kirja vie lukijan Saarikosken mukana mm. Pariisiin, Prahaan, Irlantiin ja kesämökille Siuntion Palojoelle. Piirroskuvitus.

Jaana Suorsan haastattelija Hanno Eskola oli tekemisissä Ruotsissa Pentin kanssa, hän kertoo näistä tapaamisista.
3.12. klo 17.00Sorsapuistosali, open mic -lavaJaana SuorsaLounaalla runoilijan kanssa - Pentti Saarikosken ruokakirja
Lounaalla runoilijan kanssa kutsuu lukijan syömään Pentti Saarikosken luo. Lisäksi se kertoo runoilijan mietteistä 1968-1983 ja hänen lounaaksi laittamistaan tai muualla nautituista aterioista sen ajan resepteineen. Mietteet ja ateriat ovat Saarikosken päiväkirjoista. Lisäksi joka ateria sisältää ajankohtaisia tapahtumia noilta ajoilta. Kirja vie lukijan Saarikosken mukana mm. Pariisiin, Prahaan, Irlantiin ja kesämökille Siuntion Palojoelle. Piirroskuvitus.

Jaana Suorsan haastattelija Hanno Eskola oli tekemisissä Ruotsissa Pentin kanssa, hän kertoo näistä tapaamisista.
3.12. klo 11.00Sorsapuistosali, open mic-lavaRiikka PulkkinenLumo
Opiskelijahaastattelussa Riikka Pulkkinen. Haastattelijana Siru Nuutinen.
3.12. klo 11.00Sorsapuistosali, open mic-lavaSiru NuutinenLumo
Opiskelijahaastattelussa Riikka Pulkkinen. Haastattelijana Siru Nuutinen.
3.12. klo 12.00Aamulehtisali (Pieni sali)Riikka PulkkinenLumo
Säihkyvän kaunis romaani on tyttöyden ja vallankäytön ruumiinavaus. Kirjailija Riikka Pulkkista haastattelee Siskotuulikki Toijonen.
3.12. klo 12.00Aamulehtisali (Pieni sali)Siskotuulikki ToijonenLumo
Säihkyvän kaunis romaani on tyttöyden ja vallankäytön ruumiinavaus. Kirjailija Riikka Pulkkista haastattelee Siskotuulikki Toijonen.
3.12. klo 12.30Aamulehtisali (Pieni sali)Heli LaaksonenLuonnos
Rakastetun kirjailijan kaiken eläväisen (ja vähän elottomankin) ensyklopedia herättää hilpeyttä ja ennen muuta hellyyttä luontoa kohtaan. Kirjailija Heli Laaksosta haastattelee Siskotuulikki Toijonen.
3.12. klo 12.30Aamulehtisali (Pieni sali)Siskotuulikki ToijonenLuonnos
Rakastetun kirjailijan kaiken eläväisen (ja vähän elottomankin) ensyklopedia herättää hilpeyttä ja ennen muuta hellyyttä luontoa kohtaan. Kirjailija Heli Laaksosta haastattelee Siskotuulikki Toijonen.
4.12. klo 10.30RiffiMaarita RantamaaMaaDonnat
Maarita Rantamaan esikoisromaani neljän naisen matkasta halki Vapaudenpatsasta muistuttavan Suomen. Tampereen naispatsailla ja henkimaailmaan siirtyneen tädin runoilla on oma osuutensa alitajuntaan painetun jumalatarvoiman vapauttamisessa takaisin tietoisuuteen.
Kirjailijahaastattelu ja Pohjanneidon Lumous.
Kirjailijaa haastattelee Minna Linkola.
4.12. klo 10.30Riffi Minna LinkolaMaaDonnat
Maarita Rantamaan esikoisromaani neljän naisen matkasta halki Vapaudenpatsasta muistuttavan Suomen. Tampereen naispatsailla ja henkimaailmaan siirtyneen tädin runoilla on oma osuutensa alitajuntaan painetun jumalatarvoiman vapauttamisessa takaisin tietoisuuteen.
Kirjailijahaastattelu ja Pohjanneidon Lumous.
Kirjailijaa haastattelee Minna Linkola.
4.12. klo 11.00Duetto 2Siiri EnorantaMaailmantyttäret
Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida. Siiri Enorantaa haastattelee Ville Hänninen.
4.12. klo 11.00Duetto 1Ville HänninenMaailmantyttäret
Palkitun kirjailijan utopia Maailmankodista on rohkeudessaan pysäyttävä. Tulevaisuudenkuvitelma häikäisee elämänvoimallaan ja palauttaa lukijan kyvyn unelmoida. Siiri Enorantaa haastattelee Ville Hänninen.
4.12. klo 16.00Duetto 2Ari PusaManageri
Kiehtova kurkistus urheilumaailman kulisseihin. Harri Halme on urheilun, tapahtumien, median ja politiikan moniottelija, joka on auttanut useiden suomalaisten urheilijoiden nousua lajinsa kansainväliselle huipulle ja arvokisamenestykseen.
4.12. klo 16.00Duetto 2Harri HalmeManageri
Kiehtova kurkistus urheilumaailman kulisseihin. Harri Halme on urheilun, tapahtumien, median ja politiikan moniottelija, joka on auttanut useiden suomalaisten urheilijoiden nousua lajinsa kansainväliselle huipulle ja arvokisamenestykseen.
4.12. klo 16.00Duetto 1Marko VesterbackaMannerheimin miehet
Sotavankien koettelemukset ovat Ukrainan tilanteen myötä tulleet jälleen lähelle. Timo Malmi kertoo suomalaisten sotavankien vaelluksesta Neuvostoliiton vankileirien saaristossa. Malmin aiheesta kirjoittama kirja "Mannerheimin miehet" on juuri ilmestynyt. Haastatteliijana Marko Vesterbacka.
4.12. klo 16.00Duetto 1Timo MalmiMannerheimin miehet
Sotavankien koettelemukset ovat Ukrainan tilanteen myötä tulleet jälleen lähelle. Timo Malmi kertoo suomalaisten sotavankien vaelluksesta Neuvostoliiton vankileirien saaristossa. Malmin aiheesta kirjoittama kirja "Mannerheimin miehet" on juuri ilmestynyt. Haastatteliijana Marko Vesterbacka.
4.12. klo 14.00Duetto 2Janica BranderMe ollaan MuSa - Nyt. Aina.
Pienestä porilaisesta kaupunginosaseurasta voi kasvaa paitsi kansainvälisen tason urheilijoita, myös liikemiehiä, monen ammatin osaajia, kirjoittajia, kirjailijoita, opettajia - ja hyviä ihmisiä. Työnteosta ja työläisyyden kulttuurista kertoo itsekin Musan kaupunginosassa syntynyt YTM, toimittaja Pekka Ruissalo Janica Branderin haastattelussa.
4.12. klo 14.00Duetto 2Pekka RuissaloMe ollaan MuSa - Nyt. Aina.
Pienestä porilaisesta kaupunginosaseurasta voi kasvaa paitsi kansainvälisen tason urheilijoita, myös liikemiehiä, monen ammatin osaajia, kirjoittajia, kirjailijoita, opettajia - ja hyviä ihmisiä. Työnteosta ja työläisyyden kulttuurista kertoo itsekin Musan kaupunginosassa syntynyt YTM, toimittaja Pekka Ruissalo Janica Branderin haastattelussa.
4.12. klo 16.00RiffiLaura FrimanMenestysresepti - Noora Fagerströmin tarina
Jungle Juice Barin perustajan Noora Fagerströmin poikkeuksellisen tarina entisen ongelmanuoren matkasta bisnesmaailman huipulle. Nyt, alle nelikymppisenä, Noora Fagerström on palkittu yrittäjä, menestyvä enkelisijoittaja, kunnallispoliitikko ja miljonääri. Haastattelijana Taija Tuominen.
4.12. klo 16.00RiffiNoora FagerströmMenestysresepti - Noora Fagerströmin tarina
Jungle Juice Barin perustajan Noora Fagerströmin poikkeuksellisen tarina entisen ongelmanuoren matkasta bisnesmaailman huipulle. Nyt, alle nelikymppisenä, Noora Fagerström on palkittu yrittäjä, menestyvä enkelisijoittaja, kunnallispoliitikko ja miljonääri. Haastattelijana Taija Tuominen.
4.12. klo 16.00RiffiTaija TuominenMenestysresepti - Noora Fagerströmin tarina
Jungle Juice Barin perustajan Noora Fagerströmin poikkeuksellisen tarina entisen ongelmanuoren matkasta bisnesmaailman huipulle. Nyt, alle nelikymppisenä, Noora Fagerström on palkittu yrittäjä, menestyvä enkelisijoittaja, kunnallispoliitikko ja miljonääri. Haastattelijana Taija Tuominen.
3.12. klo 17.45AulaklubiMarko "Stenari" StenströmMies, kitara, country & western
"Countrymusiikissa on kaikki: ilot, surut, elämä ja sielu. Kolme sointua ja totuus". Tampere-talon ohjelmapäällikönäkin pitkään työskennellyt Marko "Stenari" Stenström löysi coutryn vuonna 1982, ja tykästyi musiikkityylin voimaan. Nykyään "kantri" on miehelle kokonainen elämäntapa.

Aulaklubin livekeikalla on luvassa suuria coutryhittejä vuosien varrelta.
3.12. klo 13.00Duetto 1Jenni SofiaMiksi siili kiroilee? Tunnetaitokeskustelu
Rakastettu sarjakuvahahmo Kiroileva Siili säestää mentaalivalmentaja Jenni Sofian opastusta tunnetaitoihin. Haastattelijana Simo Ollila.
3.12. klo 13.00Duetto 1Milla PaloniemiMiksi siili kiroilee? Tunnetaitokeskustelu
Rakastettu sarjakuvahahmo Kiroileva Siili säestää mentaalivalmentaja Jenni Sofian opastusta tunnetaitoihin. Haastattelijana Simo Ollila.
3.12. klo 13.00Duetto 1Simo OllilaMiksi siili kiroilee? Tunnetaitokeskustelu
Rakastettu sarjakuvahahmo Kiroileva Siili säestää mentaalivalmentaja Jenni Sofian opastusta tunnetaitoihin. Haastattelijana Simo Ollila.
4.12. klo 12.30RiffiAnna KontulaMiltä tulevaisuus voisi näyttää? - Kirjallisuuden merkitys poliittiselle mielikuvitukselle

"Politiikka on aina tulevaisuuteen, siis toistaiseksi olemattomaan, kohdistuvaa toimintaa. Siksi politiikassa ei riitä tunnistaa, miten asiat ovat, pitää pystyä kuvittelemaan, miten ne voisivat olla. Tässä kirjallisuus on tärkeä työväline", kansanedustaja Anna Kontula tiivistää ajatuksiaan politiikan, tulevaisuuden ja kirjallisuuden suhteesta.

Kansanedustaja, kirjailija Anna Kontula ja eläinoikeusaktivisti Katariina Aakus kertovat ja keskustelevat kirjallisuuden merkityksestä politiikalle ja tulevaisuuden skenaarioille. Kirjallisuudentutkija, tietokirjailija Maria Laakso haastattelee keskustelijoita.

"Kirjallisuus on mielestäni avaintekijöitä oppimiseen ja avarakatseisempaan maailmaan", Katariina Aakus kertoo kirjallisuuden merkityksestä.
4.12. klo 12.30RiffiKatariina AakusMiltä tulevaisuus voisi näyttää? - Kirjallisuuden merkitys poliittiselle mielikuvitukselle

"Politiikka on aina tulevaisuuteen, siis toistaiseksi olemattomaan, kohdistuvaa toimintaa. Siksi politiikassa ei riitä tunnistaa, miten asiat ovat, pitää pystyä kuvittelemaan, miten ne voisivat olla. Tässä kirjallisuus on tärkeä työväline", kansanedustaja Anna Kontula tiivistää ajatuksiaan politiikan, tulevaisuuden ja kirjallisuuden suhteesta.

Kansanedustaja, kirjailija Anna Kontula ja eläinoikeusaktivisti Katariina Aakus kertovat ja keskustelevat kirjallisuuden merkityksestä politiikalle ja tulevaisuuden skenaarioille. Kirjallisuudentutkija, tietokirjailija Maria Laakso haastattelee keskustelijoita.

"Kirjallisuus on mielestäni avaintekijöitä oppimiseen ja avarakatseisempaan maailmaan", Katariina Aakus kertoo kirjallisuuden merkityksestä.
4.12. klo 12.30RiffiMaria LaaksoMiltä tulevaisuus voisi näyttää? - Kirjallisuuden merkitys poliittiselle mielikuvitukselle

"Politiikka on aina tulevaisuuteen, siis toistaiseksi olemattomaan, kohdistuvaa toimintaa. Siksi politiikassa ei riitä tunnistaa, miten asiat ovat, pitää pystyä kuvittelemaan, miten ne voisivat olla. Tässä kirjallisuus on tärkeä työväline", kansanedustaja Anna Kontula tiivistää ajatuksiaan politiikan, tulevaisuuden ja kirjallisuuden suhteesta.

Kansanedustaja, kirjailija Anna Kontula ja eläinoikeusaktivisti Katariina Aakus kertovat ja keskustelevat kirjallisuuden merkityksestä politiikalle ja tulevaisuuden skenaarioille. Kirjallisuudentutkija, tietokirjailija Maria Laakso haastattelee keskustelijoita.

"Kirjallisuus on mielestäni avaintekijöitä oppimiseen ja avarakatseisempaan maailmaan", Katariina Aakus kertoo kirjallisuuden merkityksestä.
4.12. klo 12.30Sorsapuistosali, open mic -lavaMinna LindgrenMinun oopperani
Minun oopperani on timanttinen tietopaketti ja samalla hykerryttävän subjektiivinen katsaus oopperan maailmaan. Moninkertaisesti palkittu kirjailija, toimittaja ja musiikkitieteilijä Minna Lindgren kertoo tutun lennokkaalla tyylillään siitä, mistä rakastetuimmissa oopperoissa on kyse, mutta myös siitä, millä keinoin oopperamusiikki vaikuttaa kuulijaan ilman että hän itse sitä edes huomaa. Huippuopas sekä aloittelijoille että pitkän linjan oopperatuntijoille! Hulvattoman hauskan kuvituksen on loihtinut palkittu sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Haastattelijana Päivi Koivisto.
4.12. klo 12.30Sorsapuistosali, open mic -lavaPäivi KoivistoMinun oopperani
Minun oopperani on timanttinen tietopaketti ja samalla hykerryttävän subjektiivinen katsaus oopperan maailmaan. Moninkertaisesti palkittu kirjailija, toimittaja ja musiikkitieteilijä Minna Lindgren kertoo tutun lennokkaalla tyylillään siitä, mistä rakastetuimmissa oopperoissa on kyse, mutta myös siitä, millä keinoin oopperamusiikki vaikuttaa kuulijaan ilman että hän itse sitä edes huomaa. Huippuopas sekä aloittelijoille että pitkän linjan oopperatuntijoille! Hulvattoman hauskan kuvituksen on loihtinut palkittu sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Haastattelijana Päivi Koivisto.
4.12. klo 12.30Sorsapuistosali, open mic -lavaVille RantaMinun oopperani
Minun oopperani on timanttinen tietopaketti ja samalla hykerryttävän subjektiivinen katsaus oopperan maailmaan. Moninkertaisesti palkittu kirjailija, toimittaja ja musiikkitieteilijä Minna Lindgren kertoo tutun lennokkaalla tyylillään siitä, mistä rakastetuimmissa oopperoissa on kyse, mutta myös siitä, millä keinoin oopperamusiikki vaikuttaa kuulijaan ilman että hän itse sitä edes huomaa. Huippuopas sekä aloittelijoille että pitkän linjan oopperatuntijoille! Hulvattoman hauskan kuvituksen on loihtinut palkittu sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Haastattelijana Päivi Koivisto.
3.12. klo 16.00MaestroAnna PaldarMinun silmäni näkevät
Zoë Beck lukeutuu tämän hetken merkittävimpiin saksalaisiin jännityskirjailijoihin, ja hän on saanut tuotannostaan useita arvostettuja tunnustuksia. Saksassa vuoden 2020 parhaana jännitysromaanina palkittu "Minun silmäni näkevät" sijoittuu noin sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, jossa algoritmit hallitsevat elämää ja valtio sitä, mitä ihmisille kerrotaan. Suomalaistaustaisen päähenkilön Liina Järvisen kautta tarinassa liikutaan myös Tampereella. Zoë Beckiä haastattelee Anna Paldar, ja yksi kysymys varmasti kuuluu: miksi juuri Tampere?
3.12. klo 16.00MaestroZoë BeckMinun silmäni näkevät

3.12. klo 16.30Duetto 2Harri István MäkiMinä ja sarjakuva
Taiteen moniosaaja kertoo villistä nuoruudestaan sarjakuvien salakuljettajana ja muistakin kokemuksistaan sarjakuvien ympärillä.
4.12. klo 13.00Sorsapuistosali, open mic -lavaOssi AholaMiten aika pysäytetään kameran avulla?
Aamulehden kuvajournalisti Ossi Ahola kertoo työstään. Millaista työ on ja millaisia tarinoita on kuvien takana. Puheevuorossa käsitellään arkiaiheita ja nähdään urheilusankareita, poliitikkoja ja kirjailijoita.
3.12. klo 15.00Sorsapuistosali, open mic -lavaJuha SihtoMiten pilapiirros syntyy
Aamulehden pilapiirtäjä Juha Sihto kertoo, miten pilapiirros syntyy. Mistä ideat syntyvät ja miten piirroksen pystyy tekemään yhdessä päivässä.
3.12. klo 12.00Duetto 2Anne VaskoMur ja mitä tuuli toi
Rakastetun Mur-kuvakirjasarjan uusimmassa tarinassa Mur kohtaa toisen karhun, joka on melkein kuin Mur itse – saman kokoinen ja yhtä utelias. Anne Vaskoa ja Kaisa Happosta haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 12.00Duetto 2Kaisa HapponenMur ja mitä tuuli toi
Rakastetun Mur-kuvakirjasarjan uusimmassa tarinassa Mur kohtaa toisen karhun, joka on melkein kuin Mur itse – saman kokoinen ja yhtä utelias. Anne Vaskoa ja Kaisa Happosta haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 12.00Duetto 2Taija TuominenMur ja mitä tuuli toi
Rakastetun Mur-kuvakirjasarjan uusimmassa tarinassa Mur kohtaa toisen karhun, joka on melkein kuin Mur itse – saman kokoinen ja yhtä utelias. Anne Vaskoa ja Kaisa Happosta haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 11–18Opus 2Murhamysteeri-pakohuonepeli
Hämeenpuistosta on löytynyt ruumis, ja epäilty murhaaja on vangittu. Tampere-talolta paljastuu epäillyn salainen piilopaikka, jossa käy ilmi tämän syvä intohimo kotimaisia dekkareita kohtaan. Rikostutkijat eivät kuitenkaan löydä murha-asetta, ja epäilty joudutaan vapauttamaan hetkenä minä hyvänsä. Auta selvittämään murhamysteeri!

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ja Suomen Kirjainstituutti rakentavat Kirjafestareille pakohuonepelin, joka ammentaa kotimaisesta rikoskirjallisuudesta. Peliin osallistutaan yhdessä ryhmän kanssa, ja yksi peli kestää noin 20 minuuttia. Pelit järjestetään tasatunnein alkaen klo 11. Ilmoittautuminen Opus 2-tilan ovella.
Järjestäjä: Suomen Kirjainstituutti ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi
4.12. klo 11–18Opus 2Murhamysteeri-pakohuonepeli

3.12. klo 12.00SopraanoAnna PaldarMurtuva todellisuus
Romaaneilla on keinonsa näyttää, miten maailma ei ole kaikille sama tai pysy päivästä toiseen vakaana. Murtumakohtien merkityksiä jäljittämässä kirjailijat Mervi Koskinen, Mikko Kamula ja Jyrki Vainonen. Haastattelijana Anna Paldar.
3.12. klo 12.00SopraanoJyrki VainonenMurtuva todellisuus
Romaaneilla on keinonsa näyttää, miten maailma ei ole kaikille sama tai pysy päivästä toiseen vakaana. Murtumakohtien merkityksiä jäljittämässä kirjailijat Mervi Koskinen, Mikko Kamula ja Jyrki Vainonen. Haastattelijana Anna Paldar.
3.12. klo 12.00SopraanoMervi KoskinenMurtuva todellisuus
Romaaneilla on keinonsa näyttää, miten maailma ei ole kaikille sama tai pysy päivästä toiseen vakaana. Murtumakohtien merkityksiä jäljittämässä kirjailijat Mervi Koskinen, Mikko Kamula ja Jyrki Vainonen. Haastattelijana Anna Paldar.
3.12. klo 12.00SopraanoMikko KamulaMurtuva todellisuus
Romaaneilla on keinonsa näyttää, miten maailma ei ole kaikille sama tai pysy päivästä toiseen vakaana. Murtumakohtien merkityksiä jäljittämässä kirjailijat Mervi Koskinen, Mikko Kamula ja Jyrki Vainonen. Haastattelijana Anna Paldar.
3.12. klo 11.00MaestroValtteri MörttinenMutta suurin niistä on raha
”Valtteri Mörttinen puhaltaa uusia tuulia suomalaiseen dekkarikenttään.
Aika pahanhajuisia, mutta silti raikkaita.”
– PERTTI AVOLA, HELSINGIN SANOMAT

Valtteri Mörttisen esitys genreä uudistavasta esikoidekkaristaan Mutta suurin niistä on raha. Ailon Rajakari on suosiosta pudonnut ja ajastaan jäänyt Helsingin väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapeli. Kun pääkaupunkiseudun huumekauppa pudottaa hänen polulleen kuolleen pojan, jonka kohtalosta kukaan ei välitä, murhan ratkaisusta kehittyy Rajakarille pakkomielle.
3.12. klo 10.00Tampere-talon ala-aulaMuumipeikko ja Niiskuneiti meet and greet
3.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20
4.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20

3.12. klo 12.00Tampere-talon ala-aulaMuumipeikko ja Niiskuneiti meet and greet
3.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20
4.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20

3.12. klo 14.00Tampere-talon ala-aulaMuumipeikko ja Niiskuneiti meet and greet
3.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20
4.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20

4.12. klo 10.00Tampere-talon ala-aulaMuumipeikko ja Niiskuneiti meet and greet
3.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20
4.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20

4.12. klo 12.00Tampere-talon ala-aulaMuumipeikko ja Niiskuneiti meet and greet
3.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20
4.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20

4.12. klo 14.00Tampere-talon ala-aulaMuumipeikko ja Niiskuneiti meet and greet
3.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20
4.12 klo 10-10.20, 12-12.20 ja 14-14.20

4.12. klo 16.00SopraanoJohanna SinisaloMuuttuva Tampere kirjailijoiden silmin
Mikä Tampereen kirjallisessa ilmapiirissä inspiroi nykykirjailijoita? Ketkä edesmenneet ovat hengenheimolaisia tai jopa esikuvia? Miten alueen kirjallinen kenttä on muuttunut vuosikymmenten aikana? Mikä on parasta tamperelaisessa kirjallisuudessa tällä hetkellä, entä puuttuko jotain?

Elävät ja kuolleet kirjailijat kohtaavat -sarjan avaustilaisuus. Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestettävä kirjallisten iltojen sarja käynnistyy Tampereen kirjamessuilla sunnuntaina 4.12.2022. Yhdistyksen jäsenet Kari Aronpuro, Päivi Alasalmi ja Johanna Sinisalo keskustelevat Kirsti Kurosen johdolla teemasta ”Muuttuva Tampere kirjailijoiden silmin" sekä kertovat omasta suhteestaan kaupunkiin ja sen mittavaan kirjalliseen historiaan. Klubisarja on osa Operaatio Pirkanmaa -hanketta.
4.12. klo 16.00SopraanoKari AronpuroMuuttuva Tampere kirjailijoiden silmin

4.12. klo 16.00SopraanoKirsti KuronenMuuttuva Tampere kirjailijoiden silmin

4.12. klo 16.00SopraanoPäivi AlasalmiMuuttuva Tampere kirjailijoiden silmin

4.12. klo 17.30
Sorsapuistosali, ohjelmalavaMarko VesterbackaMyyttien ja utopioiden maa : Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa
"Vuoden tärkein Venäjä-kirja" on kokonaisanalyysi Venäjästä 600-luvulta Putinin aikaan asti. Pitkän uran Venäjän-kirjeenvaihtajana tehnyt tamperelainen Pekka Lehtonen näyttää teoksessaan, miten moninaiset myytit ja utopiat ovat vaikuttaneet Venäjän johtajien ratkaisuihin. Haastattelijana Marko Vesterbacka.
4.12. klo 17.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaPekka LehtonenMyyttien ja utopioiden maa : Venäjän historiaa ja aatteita penkomassa
"Vuoden tärkein Venäjä-kirja" on kokonaisanalyysi Venäjästä 600-luvulta Putinin aikaan asti. Pitkän uran Venäjän-kirjeenvaihtajana tehnyt tamperelainen Pekka Lehtonen näyttää teoksessaan, miten moninaiset myytit ja utopiat ovat vaikuttaneet Venäjän johtajien ratkaisuihin. Haastattelijana Marko Vesterbacka.
4.12. klo 14.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaAnne VälinoroNaisia valtaistuimella
Naisia toimi 1400-luvulta 1700-luvulle hallitsijoina lähes kaikkialla Euroopassa. Matkusta monarkkien hoveihin Maria Verisestä Katariina Suureen häikäilemättömän valtapelin, henkilökohtaisen elämän käänteiden sekä tieteiden ja taiteiden keskelle! Haastattelijana Anne Välinoro.
4.12. klo 14.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaPekka ValtonenNaisia valtaistuimella
Naisia toimi 1400-luvulta 1700-luvulle hallitsijoina lähes kaikkialla Euroopassa. Matkusta monarkkien hoveihin Maria Verisestä Katariina Suureen häikäilemättömän valtapelin, henkilökohtaisen elämän käänteiden sekä tieteiden ja taiteiden keskelle! Haastattelijana Anne Välinoro.
4.12. klo 15.30Duetto 2Johanna ForssNaisten laji
Tule mukaan matkalle jalkapallon maailmaan. Tietokirjailija Johanna Ruohonen pohtii ammattilaisuutta, harrastamista, kannattamista, näkyvyyttä ja tasa-arvoa jalkapallossa, niin Suomessa kuin maailmallakin. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 15.30Duetto 2Johanna RuohonenNaisten laji
Tule mukaan matkalle jalkapallon maailmaan. Tietokirjailija Johanna Ruohonen pohtii ammattilaisuutta, harrastamista, kannattamista, näkyvyyttä ja tasa-arvoa jalkapallossa, niin Suomessa kuin maailmallakin. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 13.30Aamulehtisali (Pieni sali)Ilmo MuuronenNeiti Steinin keittäjätär
Kirjailija Leena Parkkista haastattelee Ilmo Muuronen.
4.12. klo 13.30Aamulehtisali (Pieni sali)Leena ParkkinenNeiti Steinin keittäjätär
Kirjailija Leena Parkkista haastattelee Ilmo Muuronen.
3.12. klo 11.00Duetto 2Kristiina MäkimattilaNyyrikin joulukirja
3.12. klo 11.00Duetto 2Mervi HeikkiläNyyrikin joulukirja
4.12. klo 11.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaKatri YlinenOma Valinta: Minä myyn seksiä
Päivi Ahtialan toimittamassa kirjassa viisi suomalaista harkiten, vapaaehtoisesti ja eettisesti seksipalveluja myyvää naista kertoo ammatistaan, elämästään, toiveistaan, peloistaan ja iloistaan. He kertovat suoraan, mikä seksityössä on hauskaa ja mikä vähemmän hauskaa, mikä suomalaisessa parituslainsäädännössä pännii ja miksi seksipalveluiden myyminen on feministinen teko. Haastattelijana Katri Ylinen.
4.12. klo 11.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaPäivi AhtialaOma Valinta: Minä myyn seksiä
Päivi Ahtialan toimittamassa kirjassa viisi suomalaista harkiten, vapaaehtoisesti ja eettisesti seksipalveluja myyvää naista kertoo ammatistaan, elämästään, toiveistaan, peloistaan ja iloistaan. He kertovat suoraan, mikä seksityössä on hauskaa ja mikä vähemmän hauskaa, mikä suomalaisessa parituslainsäädännössä pännii ja miksi seksipalveluiden myyminen on feministinen teko. Haastattelijana Katri Ylinen.
4.12. klo 12.00MaestroMikko KuustonenOmaelämäkerta
Mikko Kuustonen kasvoi kaivoskylässä ja tuli tunnetuksi muusikkona, ihmisoikeusaktivistina sekä mediapersoonana. Mitä käänteissä lopulta tapahtui ja kuka on Kuustonen rooliensa ulkopuolella. Teos on motionaalinen matka laulaja-lauluntekijän sielunmaisemaan. Kuustosta haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 12.00MaestroTaija TuominenOmaelämäkerta
Mikko Kuustonen kasvoi kaivoskylässä ja tuli tunnetuksi muusikkona, ihmisoikeusaktivistina sekä mediapersoonana. Mitä käänteissä lopulta tapahtui ja kuka on Kuustonen rooliensa ulkopuolella. Teos on motionaalinen matka laulaja-lauluntekijän sielunmaisemaan. Kuustosta haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 14.30RiffiJorma MahlanenOnnen harha
Koko kansan tuntema psykologi ja filosofi kiteyttää kirjassaan ymmärryksensä ihmisenä selviytymisestä. Hyvän elämän voi elää monella tavalla. Ydinhavainto on yksinkertainen: elämä muuttuu kerralla helpommaksi, kun ihminen luopuu onnen tavoittelusta – sen kaikkoavan tunnetilan, jota onnellisuudeksi kutsutaan. Saurin kirja on omakohtainen kuvaus elämän peruskysymyksistä ja siitä, miten elää sovinnossa itsensä kanssa. Haastattelijana Jorma Mahlanen.
4.12. klo 14.30RiffiPekka SauriOnnen harha

3.12. klo 11.00Duetto 1ONNIMANNI-palkinnon jako
Lastenkirjainstituutti jakaa Onnimanni-palkinnon vuosittain lasten- ja nuortenkirjallisuutta tai sen asemaa ja merkitystä edistävästä teosta tai toiminnasta. Palkinnon voi saada yksittäinen henkilö tai yhteisö. Onnimanni-palkintoa on jaettu vuodesta 1993 lähtien.
Onnimanni-palkintoraatiin kuuluivat vuonna 2022 raadin puheenjohtaja, kuvittaja Sari Airola, kirjailija Sini Helminen, kirjailija Joonas Riekkola sekä Lastenkirjainstituutin edustajat Marjo Kauttonen ja Anna Tiitinen.
3.12. klo 15.00MaestroHelena Immonen Operaatio Aavikkokettu
Salamurha. Kyberisku. Salainen tehtävä Afganistanissa. Operaatio Aavikkokettu on alkanut.

Operaatio Punainen kettu saa jatkoa! Kansainvälisen tason trilleri on itsenäinen jatko-osa suuren suosion saaneelle esikoisteokselle.
4.12. klo 11.00Sorsapuistosali, open mic -lavaAlviina AlametsäOpiskelijahaastattelussa Alviina Alametsä ja Linda-Maria Ranninen
Alviina Alametsä ja Linda-Maria Raninen keskustelevat kouluväkivallan torjumisesta ja omakohtaisesta kirjastaan ”Koulumustelmat: kiusaaminen on väkivaltaa”. Kirjassa ja keskustelussa etsitään ratkaisuja kouluväkivallan estämiseen, ja toivoa sitä kokeville. Tervetuloa mukaan keskusteluun!
Kirjailiijoita haastattelevat opiskelijat Miro Hiltunen ja Venla Taubert.
4.12. klo 11.00Sorsapuistosali, open mic -lavaLinda-Maria RanninenOpiskelijahaastattelussa Alviina Alametsä ja Linda-Maria Ranninen
Alviina Alametsä ja Linda-Maria Raninen keskustelevat kouluväkivallan torjumisesta ja omakohtaisesta kirjastaan ”Koulumustelmat: kiusaaminen on väkivaltaa”. Kirjassa ja keskustelussa etsitään ratkaisuja kouluväkivallan estämiseen, ja toivoa sitä kokeville. Tervetuloa mukaan keskusteluun!
Kirjailiijoita haastattelevat opiskelijat Miro Hiltunen ja Venla Taubert.
4.12. klo 11.00Sorsapuistosali, open mic -lavaMiro HiltunenOpiskelijahaastattelussa Alviina Alametsä ja Linda-Maria Ranninen
Alviina Alametsä ja Linda-Maria Raninen keskustelevat kouluväkivallan torjumisesta ja omakohtaisesta kirjastaan ”Koulumustelmat: kiusaaminen on väkivaltaa”. Kirjassa ja keskustelussa etsitään ratkaisuja kouluväkivallan estämiseen, ja toivoa sitä kokeville. Tervetuloa mukaan keskusteluun!
Kirjailiijoita haastattelevat opiskelijat Miro Hiltunen ja Venla Taubert.
4.12. klo 11.00Sorsapuistosali, open mic -lavaVenla TaubertOpiskelijahaastattelussa Alviina Alametsä ja Linda-Maria Ranninen
Alviina Alametsä ja Linda-Maria Raninen keskustelevat kouluväkivallan torjumisesta ja omakohtaisesta kirjastaan ”Koulumustelmat: kiusaaminen on väkivaltaa”. Kirjassa ja keskustelussa etsitään ratkaisuja kouluväkivallan estämiseen, ja toivoa sitä kokeville. Tervetuloa mukaan keskusteluun!
Kirjailiijoita haastattelevat opiskelijat Miro Hiltunen ja Venla Taubert.
3.12. klo 12.00MaestroJouni TervoPahasti tehty
Bookbeatin vuoden dekkaristiksi palkittu ja valtavan suosion saanut Seppo Jokinen esiintyy Tampereen kirjafestareilla!
Tampereen rikospoliisi saa tutkittavakseen henkirikoksen, joka tuntuu aluksi täydelliseltä mysteeriltä. Teolle ei näytä löytyvän yhtään tarpeeksi vahvan motiivin omaavaa epäiltyä, kunnes yllättävä nimi nousee esiin. Jokista haastattelee Jouni Tervo.
3.12. klo 12.00MaestroSeppo JokinenPahasti tehty
Bookbeatin vuoden dekkaristiksi palkittu ja valtavan suosion saanut Seppo Jokinen esiintyy Tampereen kirjafestareilla!
Tampereen rikospoliisi saa tutkittavakseen henkirikoksen, joka tuntuu aluksi täydelliseltä mysteeriltä. Teolle ei näytä löytyvän yhtään tarpeeksi vahvan motiivin omaavaa epäiltyä, kunnes yllättävä nimi nousee esiin. Jokista haastattelee Jouni Tervo.
3.12. klo 12.00Duetto 1Hannu HirvonenPaneelikeskustelu - Pieni voi olla kaunista
VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLasten näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen.
3.12. klo 12.00Duetto 1Mervi HeikkiläPaneelikeskustelu - Pieni voi olla kaunista
VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLasten näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen.
3.12. klo 12.00Duetto 1Mimmu TihinenPaneelikeskustelu - Pieni voi olla kaunista
VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLasten näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen.
3.12. klo 12.00Duetto 1Päivi Heikkilä-HalttunenPaneelikeskustelu - Pieni voi olla kaunista
VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLasten näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen.
3.12. klo 12.00Duetto 1Päivi LukkarilaPaneelikeskustelu - Pieni voi olla kaunista
VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLasten näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen.
3.12. klo 12.00Duetto 1Sari PeltoniemiPaneelikeskustelu - Pieni voi olla kaunista
VaLas (Vapaat lasten- ja nuortenkirjailijat) on esimerkki uudenlaisesta tavasta tuottaa laadukasta kirjallisuutta. VaLasten näkemyksellinen, rohkea ja pintatrendejä tuijottamaton linja on toimintavuosinaan synnyttänyt hyvän määrän korkeatasoista, kiitettyä ja palkittua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Miten siinä onnistuttiin? Päivi Heikkilä-Halttusen kanssa keskustelemassa VaLas-kirjailijat Sari Peltoniemi, Mervi Heikkilä, Päivi Lukkarila, Hannu Hirvonen ja Mimmu Tihinen.
4.12. klo 14.30AulaklubiParakin lapset - musiikkikeikka
Parakin lapset musisoi koulumaailmasta
4.12. klo 16.30Duetto 1Anu KolmonenPartisaanivalssi
Partisaanivalssi on tarina Peräpohjolan vahvoista naisista ja heidän pakostaan pärjätä ilmapiirissä, jota leimaavat alituiset hylkäämiset ja kelpaamattomuuden tunteet. Monikerroksisen, rakenteeltaan hallitun romaanin lyyrinen ja aistivoimainen kieli luo voimakkaan kontrastin teoksen henkilöiden koettelemuksille. Anu Kolmonen avaa haastattelussa teoksensa taustoja ja teemoja. Haastattelijana Vesa Tompuri
4.12. klo 16.30Duetto 1Vesa TompuriPartisaanivalssi
Partisaanivalssi on tarina Peräpohjolan vahvoista naisista ja heidän pakostaan pärjätä ilmapiirissä, jota leimaavat alituiset hylkäämiset ja kelpaamattomuuden tunteet. Monikerroksisen, rakenteeltaan hallitun romaanin lyyrinen ja aistivoimainen kieli luo voimakkaan kontrastin teoksen henkilöiden koettelemuksille. Anu Kolmonen avaa haastattelussa teoksensa taustoja ja teemoja. Haastattelijana Vesa Tompuri
4.12. klo 10.30MaestroAnne FlinkkiläPasi Kaunisto - Elävän laulajan sielu
Iskelmätähti Pasi Kauniston rehellisen elämäkerran on kirjoittanut hänen tyttärensä, historiallisista romaaneistaan tunnettu Milja Kaunisto. Pasi Kaunisto kertoo, millainen oli isän ja tyttären yhteinen kirjaprojekti? Elävän laulajan sielu kuvaa Pasi Kauniston elämän vaiheita ylöjärveläisestä maalaispojasta 1960- ja 1970 -lukujen suosikki-iskelmälaulajaksi. Kaunistoa haastattelee Anne Flinkkilä.
4.12. klo 10.30MaestroPasi KaunistoPasi Kaunisto - Elävän laulajan sielu
Iskelmätähti Pasi Kauniston rehellisen elämäkerran on kirjoittanut hänen tyttärensä, historiallisista romaaneistaan tunnettu Milja Kaunisto. Pasi Kaunisto kertoo, millainen oli isän ja tyttären yhteinen kirjaprojekti? Elävän laulajan sielu kuvaa Pasi Kauniston elämän vaiheita ylöjärveläisestä maalaispojasta 1960- ja 1970 -lukujen suosikki-iskelmälaulajaksi. Kaunistoa haastattelee Anne Flinkkilä.
3.12. klo 11.00RiffiJani KinnunenPelit kulttuurina
Kaikki suomalaiset pelaavat – oli pelaaminen sitten lauantailottoa, Mölkkyä mökillä, taskuhirviöiden metsästystä matkapuhelimella töihin kävellessä tai Returnalia kotikonsolilla. Pelit kulttuurina -kirja (Vastapaino 2022) on puheenvuoro pelisivistyksen puolesta. Kirja tarkastelee pelejä, pelaamista ja leikkiä laaja-alaisesti niiden monissa digitaalisissa ja ei-digitaalisissa muodoissaan osana kulttuuria ja yhteiskuntaa, Suomessa ja kansainvälisesti. Se osoittaa, että pelit ovat erottamaton osa arkeamme, ja että nykykulttuuria ja -yhteiskuntaa ei voi täysin ymmärtää tuntematta niiden tuottamia ja niihin vaikuttavia pelejä.

Tampereen kirjafestareilla keskustelemassa kirjan toimittajat Usva Friman, Jonne Arjoranta ja Jani Kinnunen. Haastattelijana Krista Kanerva.
3.12. klo 11.00RiffiJonne ArjorantaPelit kulttuurina

3.12. klo 11.00RiffiKrista KanervaPelit kulttuurina

3.12. klo 11.00 RiffiUsva FrimanPelit kulttuurina

4.12. klo 12.30MaestroJussi NiemiPhilip Norman: Wild thing - Jimi Hendrixin lyhyt ja vaikuttava elämä
Jimi Hendrixin merkitys aikaansa edellä olleena sähkökitaran uudistajana ja roturajat ylittävänä kulttuurin esitaistelijana on nykyään kiistattomasti tunnustettu. Tamperelainen musiikkijournalisti ja suomentaja Jussi Niemi kertoo teoksesta ja Jimi Hendrixin elämästä. Haastattelijana Vesa Tompuri.
4.12. klo 12.30MaestroVesa TompuriPhilip Norman: Wild thing - Jimi Hendrixin lyhyt ja vaikuttava elämä
Jimi Hendrixin merkitys aikaansa edellä olleena sähkökitaran uudistajana ja roturajat ylittävänä kulttuurin esitaistelijana on nykyään kiistattomasti tunnustettu. Tamperelainen musiikkijournalisti ja suomentaja Jussi Niemi kertoo teoksesta ja Jimi Hendrixin elämästä. Haastattelijana Vesa Tompuri.
4.12. klo 11.30RiffiJohanna ForssPieni suuri elämä
Ilmaston ja avaruuden jälkeen palkittu tiedetoimittaja zoomaa pienimpiin elämänmuotoihin, joilla on valtava vaikutus paitsi säähän ja ilmastoon, myös planeettamme kehitykseen ja tulevaisuuteen. Esittelyssä mm. trilobiitit, karhukaiset ja virukset. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 11.30RiffiMarcus RosenlundPieni suuri elämä
Ilmaston ja avaruuden jälkeen palkittu tiedetoimittaja zoomaa pienimpiin elämänmuotoihin, joilla on valtava vaikutus paitsi säähän ja ilmastoon, myös planeettamme kehitykseen ja tulevaisuuteen. Esittelyssä mm. trilobiitit, karhukaiset ja virukset. Haastattelijana Johanna Forss.
3.12. klo 13.30 Duetto 1Pirjo SuvilehtoPikku poni ja tunteet
Ohjelman tuottaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry.
3.12. klo 11.30Duetto 2Päivi HaanpääPipo puussa
Sattuman oikkuja ja yllätyskäänteitä. Nasevat tarinat tempaavat mukaansa pienet ja isommatkin koululaiset. Kirjailija Tuula Kallioniemeä haastattelee Päivi Haanpää.
3.12. klo 11.30Duetto 2Tuula KallioniemiPipo puussa
Sattuman oikkuja ja yllätyskäänteitä. Nasevat tarinat tempaavat mukaansa pienet ja isommatkin koululaiset. Kirjailija Tuula Kallioniemeä haastattelee Päivi Haanpää.
3.12. klo 12.30Sorsapuistosali, open mic -lavaAssi TalvistoPoissaolon paino
Poissaolon paino on Riikka Palanderin neljäs runokokoelma. Tamperelainen Palander tutkii runoissaan sivullisuutta ja totuuksien murtumista. Palanderia haastattelee Assi Talvisto
3.12. klo 12.30Sorsapuistosali, open mic -lavaRiikka PalanderPoissaolon paino
Poissaolon paino on Riikka Palanderin neljäs runokokoelma. Tamperelainen Palander tutkii runoissaan sivullisuutta ja totuuksien murtumista. Palanderia haastattelee Assi Talvisto
3.12. klo 10.30 ja 12.00Rifiin lämpiöHelmi KalajaPrinsessa Pikkiriikin satubingo
Tule pelaamaan satubingoa! Satutuokiossa kuullaan tarina kirjasta Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut (Hannele Lampela ja Ninka Reittu, Otava 2022) ja pelataan samalla satubingoa. Satuja lukemassa Henriika Tulivirta ja bingotätinä Helmi Kalaja.
3.12. klo 10.30 ja 12.00Riffin lämpiöHenriika TulivirtaPrinsessa Pikkiriikin satubingo
Tule pelaamaan satubingoa! Satutuokiossa kuullaan tarina kirjasta Prinsessa Pikkiriikin hiukkasen hurjat sadut (Hannele Lampela ja Ninka Reittu, Otava 2022) ja pelataan samalla satubingoa. Satuja lukemassa Henriika Tulivirta ja bingotätinä Helmi Kalaja.
3.12. klo 16.00AulaklubiMatti PatronenPro Patronen-esitys
Matti Patronen viihdyttää Aulaklubilla huikealla esityksellään. Matti Patronen on stand up- koomikko, joka harrastaa sauvakävelyä ja muita ikäiselleen sopivia aktiviteetteja eikä suunnittele matkaa Kuuhun.
4.12. klo 16.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaAnu LahtinenProffapolulla
4.12. klo 16.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaTuula VainikainenProffapolulla
3.12. klo 12.30Duetto 2Roope LipastiPRÖÖT! Pieruja, röyhyjä sekä kauhua
Haiseva äänikirja. Lemuetsivät yhdistää huumoria, kauhua ja sopimattomia ääniä. Kirjailija ja äänikirjanäyttelijä kertovat kuinka äänikirjasta luodaan efekteillä vähän enemmän.
4.12. klo 13.00Duetto 2Marisha Rasi-KoskinenPudonneet
Finlandia-voittajan mestarillinen, kerros kerrokselta aukeava romaani. Kolme nuorta etsii elämänsä suuntaa ja unelmiaan romaanissa, jossa kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Sattuma sitoo nuoret merkillisillä langoillaan yhteen. Kirjailijaa haastattelee Siskotuulikki Toljonen.
4.12. klo 13.00Duetto 2Siskotuulikki ToijonenPudonneet
Finlandia-voittajan mestarillinen, kerros kerrokselta aukeava romaani. Kolme nuorta etsii elämänsä suuntaa ja unelmiaan romaanissa, jossa kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Sattuma sitoo nuoret merkillisillä langoillaan yhteen. Kirjailijaa haastattelee Siskotuulikki Toljonen.
4.12. klo 10.30Sorsapuistosali, open mic-lavaMarisha Rasi-KoskinenPudonneet
Opiskelijahaastattelussa Marisha Rasi-Koskinen. Haastattelijana Silja Seppänen.
4.12. klo 10.30Sorsapuistosali, open mic-lavaSilja SeppänenPudonneet
Opiskelijahaastattelussa Marisha Rasi-Koskinen. Haastattelijana Silja Seppänen.
3.12. klo 16.00RiffiJ.S. ValliPunatukkainen
J. S. Vallin toinen rikosromaani Punatukkainen sijoittuu pääosin Tampereelle. Punatukkainen yllättää lukijan yhä uudelleen ja uudelleen. Valli kertoo haastattelussa juonen kehittelystä ja romaanin tapahtumapaikoista. Haastattelijana Jarmo Teinilä.
3.12. klo 16.00RiffiJarmo TeiniläPunatukkainen
J. S. Vallin toinen rikosromaani Punatukkainen sijoittuu pääosin Tampereelle. Punatukkainen yllättää lukijan yhä uudelleen ja uudelleen. Valli kertoo haastattelussa juonen kehittelystä ja romaanin tapahtumapaikoista. Haastattelijana Jarmo Teinilä.
4.12. klo 15.30Aamulehtisali (Pieni sali)Päivi HaanpääPunelma
Punelma (Like 2022) on monikerroksinen romaani, jossa fakta ja fiktio punoutuvat yhteen kirjallisuuden rajoja koetellen. Kun teoksen dokumentaristikertoja herättelee henkiin Eino Leinon routavuosiromaanissa esiintyvän onnettoman palvelusnaisen hahmon ja aloittaa dialogin tämän kanssa, paljastuvat erilaiset toiseuttamisen mekanismit. Säikeistä muodostuu väkevä kuvaus sukupuolesta, luokasta, maantieteellisestä eriarvoisuudesta ja taiteen eettisyydestä. Romaani avaa uusia näkökulmia sadan vuoden takaiseen Suomeen ja tämän päivän yhteiskuntaan. Tiina Lehikoista haastattelee Päivi Haanpää.
4.12. klo 15.30Aamulehtisali (Pieni sali)Tiina LehikoinenPunelma
Punelma (Like 2022) on monikerroksinen romaani, jossa fakta ja fiktio punoutuvat yhteen kirjallisuuden rajoja koetellen. Kun teoksen dokumentaristikertoja herättelee henkiin Eino Leinon routavuosiromaanissa esiintyvän onnettoman palvelusnaisen hahmon ja aloittaa dialogin tämän kanssa, paljastuvat erilaiset toiseuttamisen mekanismit. Säikeistä muodostuu väkevä kuvaus sukupuolesta, luokasta, maantieteellisestä eriarvoisuudesta ja taiteen eettisyydestä. Romaani avaa uusia näkökulmia sadan vuoden takaiseen Suomeen ja tämän päivän yhteiskuntaan. Tiina Lehikoista haastattelee Päivi Haanpää.
4.12. klo 13.30Sorsapuistosali, open mic -lavaJukka M. HeikkiläPuumiekka
Kuinka rakennetaan menneen maailman pikkutarkka ja uskottava kuvaus? Antiikin aikoihin sijoittuvista romaaneistaan tunnetun Jukka M. Heikkilän Puumiekka kertoo naisgladiaattoreista keisari Domitianuksen aikana. Romaanin päähenkilöinä on kaksi nuorta naista, jotka päätyvät taistelemaan gladiaattoreina, sekä vestaali, joka kärsii keisari Domitianuksen terrorista. Haastattelijana Matti Järvinen.
4.12. klo 13.30Sorsapuistosali, open mic -lavaMatti JärvinenPuumiekka
Kuinka rakennetaan menneen maailman pikkutarkka ja uskottava kuvaus? Antiikin aikoihin sijoittuvista romaaneistaan tunnetun Jukka M. Heikkilän Puumiekka kertoo naisgladiaattoreista keisari Domitianuksen aikana. Romaanin päähenkilöinä on kaksi nuorta naista, jotka päätyvät taistelemaan gladiaattoreina, sekä vestaali, joka kärsii keisari Domitianuksen terrorista. Haastattelijana Matti Järvinen.
4.12. klo 15.00Aamulehtisali (Pieni sali)Ann-Christin AntellPuuvillatehtaan perijä
Puuvillatehdas-sarjallaan bestselleristiksi nousseen Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan perijä sijoittuu 1900-luvun alun Turkuun. Historiallisen romantiikan menestyssarjan toinen osa kertoo rakkaudesta ja juurettomuudesta sortovuosien Suomessa. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
4.12. klo 15.00Aamulehtisali (Pieni sali)Eeva HerrainsiltaPuuvillatehtaan perijä
Puuvillatehdas-sarjallaan bestselleristiksi nousseen Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan perijä sijoittuu 1900-luvun alun Turkuun. Historiallisen romantiikan menestyssarjan toinen osa kertoo rakkaudesta ja juurettomuudesta sortovuosien Suomessa. Kirjailijaa haastattelee Eeva Herrainsilta.
3.12. klo 14.30Sorsapuistosali, open mic -lavaIlkka LappalainenRapistuvan Kremlin renkinä
Neuvostopropagandan palveluksessa työskennellyt toimittaja Ilkka Lappalainen on tallentanut kirjaansa paljon ennen julkaisematonta historiaa suomalaisten kommunistien ja NKP:n keskinäisistä suhmuroinneista ja siitä, millä ehdoin kommunistilehtiä tehtiin. Haastattelijana Jussi Rusko.
3.12. klo 14.30Sorsapuistosali, open mic -lavaJussi RuskoRapistuvan Kremlin renkinä
Neuvostopropagandan palveluksessa työskennellyt toimittaja Ilkka Lappalainen on tallentanut kirjaansa paljon ennen julkaisematonta historiaa suomalaisten kommunistien ja NKP:n keskinäisistä suhmuroinneista ja siitä, millä ehdoin kommunistilehtiä tehtiin. Haastattelijana Jussi Rusko.
4.12. klo 17.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaKalle KallioRatajätkät
Suomen rautateitä on ollut rakentamassa tuhansia työmaalta toiselle kulkevia ratajätkiä. Ratatyöt aloitettiin kesällä 1857, ja toiseen maailmansotaan mennessä rautatieverkko kattoi jo lähes koko maan. Miten rautatiet rakennettiin ja kuinka työmaat muuttuivat vuosikymmenten vaihtuessa? Millaisia olivat rautatienrakentajien kokemukset entisajan ratalinjoilla? Kalle Kallion kirjaan perustuva Ratajätkät-näyttely on avoinna Työväenmuseo Werstaalla.
3.12. klo 12.30MaestroHeidi HolmavuoRatkaisematon (äänikirjasarja)
Ratkaisematon on kirjasarja, joka käsittelee selvittämättä jääneitä kotimaisia henkirikoksia. Heidi Holmavuota haastattelee Päivi Haanpää.

3.12. klo 12.30Maestro Päivi HaanpääRatkaisematon (äänikirjasarja)
Ratkaisematon on kirjasarja, joka käsittelee selvittämättä jääneitä kotimaisia henkirikoksia. Heidi Holmavuota haastattelee Päivi Haanpää.
4.12. klo 17.30RiffiJohanna ForssRatkaisuja läskeille
Miksi lihavuus on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua? Miksi painoindeksi pitäisi poistaa maailmasta? Miksei läskeille ole sopivia tuoleja eikä läskin housuissa taskuja? Raisa Omaheimo opastaa uuteen läskihäpeästä vapaaseen maailmaan. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 17.30RiffiRaisa OmaheimoRatkaisuja läskeille
Miksi lihavuus on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua? Miksi painoindeksi pitäisi poistaa maailmasta? Miksei läskeille ole sopivia tuoleja eikä läskin housuissa taskuja? Raisa Omaheimo opastaa uuteen läskihäpeästä vapaaseen maailmaan. Haastattelijana Johanna Forss.
4.12. klo 15.00Duetto 2Sami KolamoRiistopallon MM-kisat Qatarissa
Jalkapallon 2022 MM-turnauksen valmisteluissa Qatarissa kustannuksista ja rakennustyöläisten kuolemantapauksista ei ole piitattu. Tätä on penkonut Sami Kolamo. Kolamo Valottaa MM-turnauksen brändikuvaston ja ”urheilupesun” taakse kätkeytyviä mittavia yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten Fifan korruptiota, Qatarin orjatyömarkkinoita, kiinteistökeinottelua ja ihmisten valvontaa. Haastattelijana Tommi Waalenius.
4.12. klo 15.00Duetto 2Tommi WalleniusRiistopallon MM-kisat Qatarissa
Jalkapallon 2022 MM-turnauksen valmisteluissa Qatarissa kustannuksista ja rakennustyöläisten kuolemantapauksista ei ole piitattu. Tätä on penkonut Sami Kolamo. Kolamo Valottaa MM-turnauksen brändikuvaston ja ”urheilupesun” taakse kätkeytyviä mittavia yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten Fifan korruptiota, Qatarin orjatyömarkkinoita, kiinteistökeinottelua ja ihmisten valvontaa. Haastattelijana Tommi Wallenius.
4.12. klo 16.00MaestroAnnina HolmbergRiivattu ja Siunattu - Kalle Holmbergin elämä ja teot
Kirjailija ja käsikirjoittaja Annina Holmbergin isästään kirjoittama elämäkerta on intohimoisen totuudenetsijän ja tunteita herättäneen taiteilijan kiitetty henkilökuva. Holmbergia haastattelee Olli Löytty.
4.12. klo 16.00MaestroOlli LöyttyRiivattu ja Siunattu - Kalle Holmbergin elämä ja teot
Kirjailija ja käsikirjoittaja Annina Holmbergin isästään kirjoittama elämäkerta on intohimoisen totuudenetsijän ja tunteita herättäneen taiteilijan kiitetty henkilökuva. Holmbergia haastattelee Olli Löytty.
4.12. klo 13.00MaestroJari KorkkiRockin kovimmat – Erikoispitkä haastattelu tamperelaisrockin ympäriltä

Pate Mustajärven, Juha Torvisen ja Manserockista kirjoittaneen Jari Korkin erikoispitkä yhteishaastattelu. Elämänmakuinen esitys sukeltaa kappaleiden sanoituksiin, muusikon arkeen ja Manserockin aikaan.
Haastattelijana Johannes Silvennoinen.
4.12. klo 13.00MaestroJohannes SilvennoinenRockin kovimmat – Erikoispitkä haastattelu tamperelaisrockin ympäriltä

Pate Mustajärven, Juha Torvisen ja Manserockista kirjoittaneen Jari Korkin erikoispitkä yhteishaastattelu. Elämänmakuinen esitys sukeltaa kappaleiden sanoituksiin, muusikon arkeen ja Manserockin aikaan.
Haastattelijana Johannes Silvennoinen.
4.12. klo 13.00MaestroJuha TorvinenRockin kovimmat – Erikoispitkä haastattelu tamperelaisrockin ympäriltä

Pate Mustajärven, Juha Torvisen ja Manserockista kirjoittaneen Jari Korkin erikoispitkä yhteishaastattelu. Elämänmakuinen esitys sukeltaa kappaleiden sanoituksiin, muusikon arkeen ja Manserockin aikaan.
Haastattelijana Johannes Silvennoinen.
4.12. klo 13.00MaestroPate MustajärviRockin kovimmat – Erikoispitkä haastattelu tamperelaisrockin ympäriltä

Pate Mustajärven, Juha Torvisen ja Manserockista kirjoittaneen Jari Korkin erikoispitkä yhteishaastattelu. Elämänmakuinen esitys sukeltaa kappaleiden sanoituksiin, muusikon arkeen ja Manserockin aikaan.
Haastattelijana Johannes Silvennoinen.
4.12. klo 17.30AulaklubiRunoja pöytälaatikosta.
Open mic -tilaisuus, jossa yleisöllä on mahdollisuus lausua omia pöytälaatikkorunojaan. Aikaraja per runoilija maks. 3 min, ilmoittautumiset etukäteen viitapiiri(at)gmail.com, ilmoittautua voi myös paikan päällä, mikäli mukaan vielä mahtuu! Tuottaja: Viitapiiri ry
4.12. klo 16.30AulaklubiHeidi IivariRunoja Suomesta ja Tartosta

Runoja Suomesta. Runoja lausumassa palkittu, pitkän linjan lavarunoilija Venla Moisala sekä oululaislähtöinen, sittemmin manselaistunut runoilija ja räppäri Pauli Pietilä, jonka esikoisrunokirja Kamikazekontakti julkaistiin lokakuussa 2022 Kulttuurivihkojen toimesta. Tuottaja: Viitapiiri ry

Runoja Tartosta. Heidi Iivarin, Karl Kruusen ja Aksel Lõbun suomenkielisessä musiikkirunovideossa Rakastajat(2022) hilpeä rokokoo-seurue on pikantilla piknikillä Toomemäellä Tartossa. Videossa on englanninkielinen tekstitys. Lisäksi tartonsuomalainen runoilija Heidi Iivari lukee runojaan kokoelmastaan Tarton sarjarakastaja / Tartu sariarmastaja (Enostone, 2021) ja Tarton kaupunginkirjailija 2022 Paavo Matsin lukee tarttolaisrunoutta. Tuottaja: Kirjallisuuskaupunki Tartto
4.12. klo 16.30AulaklubiPaavo MatsinRunoja Suomesta ja Tartosta

4.12. klo 16.30AulaklubiPauli PietiläRunoja Suomesta ja Tartosta

4.12. klo 16.30AulaklubiVenla MoisalaRunoja Suomesta ja Tartosta

3.12. klo 16.30AulaklubiArtemis KelosaariRunous rikkoo rajoja
Spefistiset runoilijat kertovat, miten runoilla voi rikkoa rajoja – niin genren, ajattelun, normien kuin odotusten rajoja.
3.12. klo 16.30AulaklubiM.G. SoikkeliRunous rikkoo rajoja
Spefistiset runoilijat kertovat, miten runoilla voi rikkoa rajoja – niin genren, ajattelun, normien kuin odotusten rajoja.
4.12. klo 15.30Duetto 1Juha DrufvaSadan vuoden työteliäisyys
Pakettipeltolaki takasi ensimmäisen kansalaispalkan Juha Drufva kertoo kirjastaan Sadan vuoden työteliäisyys - Kauppis-Heikin ja Eino Säisän proosan mielenmaisemissa (Atrain & Nord). Haastattelijana Matti Ylipiessa.
4.12. klo 15.30Duetto 1Matti YlipiessaSadan vuoden työteliäisyys
Pakettipeltolaki takasi ensimmäisen kansalaispalkan Juha Drufva kertoo kirjastaan Sadan vuoden työteliäisyys - Kauppis-Heikin ja Eino Säisän proosan mielenmaisemissa (Atrain & Nord). Haastattelijana Matti Ylipiessa.
3.12. klo 10.30Duetto 2Marja SiiraSalasaari: Karanneet tarinat
TV:stä tutun Salasaaren seikkailut jatkuvat!
Vuorovaikutteinen kuvakirja kertoo Edlan tutkimuksista salaperäisellä saarella. Silja Sillanpään kirjoittama jännittävä sanaseikkailu on täynnä kiehtovia arvoituksia, karttoja ja kutkuttavaa kieltä.
3.12. klo 10.30Duetto 2Silja SillanpääSalasaari: Karanneet tarinat
TV:stä tutun Salasaaren seikkailut jatkuvat!
Vuorovaikutteinen kuvakirja kertoo Edlan tutkimuksista salaperäisellä saarella. Silja Sillanpään kirjoittama jännittävä sanaseikkailu on täynnä kiehtovia arvoituksia, karttoja ja kutkuttavaa kieltä.
3.12. klo 15.30AulaklubiAndrei Grishin Sananvapaus vaarassa Venäjällä
Propaganda toimii sodan polttoaineena Venäjällä. Journalistit ja toisinajattelijat ovat olleet jo vuosikausia ahdingossa kansalaisyhteiskunnan kaventuessa olemattomiin. Ajankohtainen paneeli luotaa kuulumisia Venäjältä ja antaa vinkkejä mitä lähteitä kannattaa seurata.
Keskustelemassa toimittajat Andrei Grishin (RU), Jussi Konttinen ja Iida Simes, Suomen PENin varapuheenjohtaja.
Ohjelman tuottaa Suomen PEN - Finnish PEN
3.12. klo 15.30AulaklubiIida SimesSananvapaus vaarassa Venäjällä
Propaganda toimii sodan polttoaineena Venäjällä. Journalistit ja toisinajattelijat ovat olleet jo vuosikausia ahdingossa kansalaisyhteiskunnan kaventuessa olemattomiin. Ajankohtainen paneeli luotaa kuulumisia Venäjältä ja antaa vinkkejä mitä lähteitä kannattaa seurata.
Keskustelemassa toimittajat Andrei Grishin (RU), Jussi Konttinen ja Iida Simes, Suomen PENin varapuheenjohtaja.
Ohjelman tuottaa Suomen PEN - Finnish PEN
3.12. klo 15.30AulaklubiJussi KonttinenSananvapaus vaarassa Venäjällä
Propaganda toimii sodan polttoaineena Venäjällä. Journalistit ja toisinajattelijat ovat olleet jo vuosikausia ahdingossa kansalaisyhteiskunnan kaventuessa olemattomiin. Ajankohtainen paneeli luotaa kuulumisia Venäjältä ja antaa vinkkejä mitä lähteitä kannattaa seurata.
Keskustelemassa toimittajat Andrei Grishin (RU), Jussi Konttinen ja Iida Simes, Suomen PENin varapuheenjohtaja.
Ohjelman tuottaa Suomen PEN - Finnish PEN
3.12. klo 17.30Duetto 2Marianna LeikomaaSandman sarjakuvana ja televisiosarjana
Netflixin menestyssarja The Sandman perustuu Neil Gaimanin samannimiseen sarjakuvaan. Marianna "Kisu" Leikomaa kertoo miksi sarjakuvan teemat ovat ajankohtaisia ja kiinnostavia vielä nykyäänkin, yli 30 vuotta ensijulkaisun jälkeen.
3.12. klo 14.30Duetto 2Emmi NieminenSarjakuvieni Tampere
Miten Tampere ja tamperelaiset ovat vaikuttaneet sarjakuviini? Entä millaisena Tampere ja tamperelaiset näyttäytyvät sarjakuvissani? Pekka Manninen, Tiitu Takalo, Emmi Nieminen ja Ville Pirinen keskustelevat aiheesta ja sen ympäriltä.
3.12. klo 14.30Duetto 2Pekka ManninenSarjakuvieni Tampere
Miten Tampere ja tamperelaiset ovat vaikuttaneet sarjakuviini? Entä millaisena Tampere ja tamperelaiset näyttäytyvät sarjakuvissani? Pekka Manninen, Tiitu Takalo, Emmi Nieminen ja Ville Pirinen keskustelevat aiheesta ja sen ympäriltä.
3.12. klo 14.30Duetto 2Tiitu TakaloSarjakuvieni Tampere
Miten Tampere ja tamperelaiset ovat vaikuttaneet sarjakuviini? Entä millaisena Tampere ja tamperelaiset näyttäytyvät sarjakuvissani? Pekka Manninen, Tiitu Takalo, Emmi Nieminen ja Ville Pirinen keskustelevat aiheesta ja sen ympäriltä.
3.12. klo 14.30Duetto 2Ville PirinenSarjakuvieni Tampere
Miten Tampere ja tamperelaiset ovat vaikuttaneet sarjakuviini? Entä millaisena Tampere ja tamperelaiset näyttäytyvät sarjakuvissani? Pekka Manninen, Tiitu Takalo, Emmi Nieminen ja Ville Pirinen keskustelevat aiheesta ja sen ympäriltä.
3.12. klo 15.00RiffiTittamari MarttinenSarjarakastuja
"Panostatko mieluummin laatuun vai määrään?" paras ystävä Ilona kysyy Melinalta, kun tämä etsii kumppania pikadeiteiltä.

Melina opiskelee psykologiaa, käy töissä kahvilassa ja viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Hän kaipaa seurustelukumppania, mutta sopivan rakastetun etsintä tyssää siihen, että häntä ahdistaa ja ärsyttää. Ehkä oikea ihminen ei ole vielä tullut vastaan?
Kun Ilona pyytää Melinaa lähtemään puolestaan Ylläkselle hemmotteluviikonlopun viettoon ja ottamaan selvää kiinnostavasta Mirosta, Melina tekee työtä käskettyä -- ja hullaantuu Miroon. Ei ole reilua rakastua parhaan kaverin ihastukseen. Mutta miten vaimentaa tunteet?
Sarjarakastuja on romaani nuorille aikuisille. Kirjailija Tittamari Marttista haastattelee Katja Jalkanen.
3.12. klo 10–18Opus 1Satuja ja sanataidetta!
Koko perheen satutilaan voi piipahtaa lukemaan satuja tai kokeilemaan sanataiteilua. Voit myös askarrella mukaasi veikeän Sivusyöppö-kirjanmerkin! Järjestäjä: Lukeva Pirkanmaa -verkosto

4.12. klo 15.30RiffiMika KarttunenShakki, matti! -joka kodin shakkiopas
Juuri julkaistussa shakkioppaassa Mika Karttunen opastaa kaikeinikäiset pelistä kiinnostuneet tämän jalon pelin saloihin. Hän perehdyttää pelaajat yleisempiin avauksiin, tärkeimpiin loppupeleihin, hyökkäykseen, puolustukseen sekä olennaisimpiin taktisiin ja strategisiin ideoihin. Haastattelussa Karttunen kertoo teoksestaan ja innostaa shakin maailmaan. Haastattelijana Vesa Tompuri
4.12. klo 15.30RiffiVesa TompuriShakki, matti! -joka kodin shakkiopas
Juuri julkaistussa shakkioppaassa Mika Karttunen opastaa kaikeinikäiset pelistä kiinnostuneet tämän jalon pelin saloihin. Hän perehdyttää pelaajat yleisempiin avauksiin, tärkeimpiin loppupeleihin, hyökkäykseen, puolustukseen sekä olennaisimpiin taktisiin ja strategisiin ideoihin. Haastattelussa Karttunen kertoo teoksestaan ja innostaa shakin maailmaan. Haastattelijana Vesa Tompuri
3.12. klo 16.00Duetto 2Aino LouhiSilmukka ja Tähtien välinen avaruus
Kimmo Lust ja Aino Louhi kertovat ja keskustelevat uusista sarjakuvakirjoistaan Ville Pirisen johdolla.
3.12. klo 16.00Duetto 2Kimmo LustSilmukka ja Tähtien välinen avaruus
Kimmo Lust ja Aino Louhi kertovat ja keskustelevat uusista sarjakuvakirjoistaan Ville Pirisen johdolla.
3.12. klo 16.00Duetto 2Ville PirinenSilmukka ja Tähtien välinen avaruus
Kimmo Lust ja Aino Louhi kertovat ja keskustelevat uusista sarjakuvakirjoistaan Ville Pirisen johdolla.
3.12. klo 15.30Sorsapuistosali, open mic -lavaEeva TurunenSivistynyt ja miellyttävä ihminen
Kirjailija Eeva Turusta haastattelee Marko Suomi.
3.12. klo 15.30Sorsapuistosali, open mic -lavaMarko SuomiSivistynyt ja miellyttävä ihminen
Kirjailija Eeva Turusta haastattelee Marko Suomi.
3.12. klo 15.30MaestroMirkka LappalainenSmittenin murha
Palkitun historioitsijan hyytävä true crime -murhamysteeri 1680-luvun Porvoosta. Kirjailija Mirkka Lappalaista haastattelee Taru Torikka.
3.12. klo 15.30MaestroTaru TorikkaSmittenin murha
Palkitun historioitsijan hyytävä true crime -murhamysteeri 1680-luvun Porvoosta. Kirjailija Mirkka Lappalaista haastattelee Taru Torikka.
3.12. klo 16.30SopraanoSome ja kirjallinen julkisuus
Tampereen yliopiston opiskelijat keskustelevat kriittisesti sosiaalisen median roolista kirjallisessa julkisuudessa ja esittelevät näytteitä kirjallisesta some-elämästä.
3.12. klo 14.00Sorsapuistosali, open mic -lavaAnneli KantoSoturisukua
Historiallinen romaani Soturisukua on noin 140 kirjaa julkaisseen Tapani Baggen uran henkilökohtaisin teos ja ensimmäinen kirja, jossa hän kääntää katseensa oman sukunsa värikkääseen historiaan. Bagge valmisteli kirjaa monen vuoden ajan. Mikä sai Tapani Baggen kiinnostumaan Baggeista ja minkälaisia löytöjä hän kirjaa kirjoittaessaan teki? Haastattelijana Anneli Kanto.
3.12. klo 14.00Sorsapuistosali, open mic -lavaTapani BaggeSoturisukua
Historiallinen romaani Soturisukua on noin 140 kirjaa julkaisseen Tapani Baggen uran henkilökohtaisin teos ja ensimmäinen kirja, jossa hän kääntää katseensa oman sukunsa värikkääseen historiaan. Bagge valmisteli kirjaa monen vuoden ajan. Mikä sai Tapani Baggen kiinnostumaan Baggeista ja minkälaisia löytöjä hän kirjaa kirjoittaessaan teki? Haastattelijana Anneli Kanto.
4.12. klo 13.00AulaklubiEmmi ItärantaSpekulatiivinen fiktio - NYT!
Spekulatiivisen fiktion asiantuntijat keskustelevat spefin nykytilanteesta niin Suomessa, kansainvälisesti, kuin omassakin tuotannossaan. Tule kuulemaan mitkä tuulet puhaltavat juuri nyt ja mihin kannattaa tutustua! Keskustelemassa kirjailijat Saara Henriksson, Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa ja M.G. Soikkeli.
4.12. klo 13.00AulaklubiJ.S. MeresmaaSpekulatiivinen fiktio - NYT!
Spekulatiivisen fiktion asiantuntijat keskustelevat spefin nykytilanteesta niin Suomessa, kansainvälisesti, kuin omassakin tuotannossaan. Tule kuulemaan mitkä tuulet puhaltavat juuri nyt ja mihin kannattaa tutustua! Keskustelemassa kirjailijat Saara Henriksson, Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa ja M.G. Soikkeli.
4.12. klo 13.00AulaklubiM.G. SoikkeliSpekulatiivinen fiktio - NYT!
Spekulatiivisen fiktion asiantuntijat keskustelevat spefin nykytilanteesta niin Suomessa, kansainvälisesti, kuin omassakin tuotannossaan. Tule kuulemaan mitkä tuulet puhaltavat juuri nyt ja mihin kannattaa tutustua! Keskustelemassa kirjailijat Saara Henriksson, Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa ja M.G. Soikkeli.
4.12. klo 13.00AulaklubiSaara HenrikssonSpekulatiivinen fiktio - NYT!
Spekulatiivisen fiktion asiantuntijat keskustelevat spefin nykytilanteesta niin Suomessa, kansainvälisesti, kuin omassakin tuotannossaan. Tule kuulemaan mitkä tuulet puhaltavat juuri nyt ja mihin kannattaa tutustua! Keskustelemassa kirjailijat Saara Henriksson, Emmi Itäranta, J.S.Meresmaa ja M.G. Soikkeli.
3.12. klo 14.00Duetto 2Nadja SokuraSpekulatiivisen fiktion esikoiskirjailijat lavalla
Reetta Vuokko-Syrjäsen esikoisromaani Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja on kyberpunkin perillinen, rakkaustarina lainakehojen maailmassa. Nadja Sokuran esikoisromaani Tuntemattomat tiet vie seikkailuun dystooppisessa tulevaisuudessa maanalaisiin tunneleihin ja ostoskeskuksiin. Haastattelijana Saara Henriksson.
3.12. klo 14.00Duetto 2Reetta Vuokko-SyrjänenSpekulatiivisen fiktion esikoiskirjailijat lavalla
Reetta Vuokko-Syrjäsen esikoisromaani Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja on kyberpunkin perillinen, rakkaustarina lainakehojen maailmassa. Nadja Sokuran esikoisromaani Tuntemattomat tiet vie seikkailuun dystooppisessa tulevaisuudessa maanalaisiin tunneleihin ja ostoskeskuksiin. Haastattelijana Saara Henriksson.
3.12. klo 14.00Duetto 2Saara HenrikssonSpekulatiivisen fiktion esikoiskirjailijat lavalla
Reetta Vuokko-Syrjäsen esikoisromaani Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja on kyberpunkin perillinen, rakkaustarina lainakehojen maailmassa. Nadja Sokuran esikoisromaani Tuntemattomat tiet vie seikkailuun dystooppisessa tulevaisuudessa maanalaisiin tunneleihin ja ostoskeskuksiin. Haastattelijana Saara Henriksson.
3.12. klo 11.00Aamulehtisali (Pieni sali)Olli JalonenStalker-vuodet
Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa. Kirjailija Olli Jalosta haastattelee Silka Raatikainen.
3.12. klo 11.00Aamulehtisali (Pieni sali)Silka RaatikainenStalker-vuodet
Nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa. Kirjailija Olli Jalosta haastattelee Silka Raatikainen.
3.12. klo 15.15SopraanoJussi JalonenStories from Ukraine
Englanninkielisessä paneelissa keskustelijoina Oulun yliopiston dosentti Jussi Jalonen sekä Tampereen yliopistolta kollegiumtutkija Natalya Bekhta ja yliopistonlehtori Maria Mäkelä. Keskustelua johdattelemassa J.P.Laitinen.
3.12. klo 15.15SopraanoMaria MäkeläStories from Ukraine
Englanninkielisessä paneelissa keskustelijoina Oulun yliopiston dosentti Jussi Jalonen sekä Tampereen yliopistolta kollegiumtutkija Natalya Bekhta ja yliopistonlehtori Maria Mäkelä. Keskustelua johdattelemassa J.P.Laitinen.
3.12. klo 15.15SopraanoNatalya BekhtaStories from Ukraine
Englanninkielisessä paneelissa keskustelijoina Oulun yliopiston dosentti Jussi Jalonen sekä Tampereen yliopistolta kollegiumtutkija Natalya Bekhta ja yliopistonlehtori Maria Mäkelä. Keskustelua johdattelemassa J.P.Laitinen.
4.12. klo 11.30MaestroHannu PaloviitaSuomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi
Tipi Tuovinen kertoo kisälli- ja kuplettilaulujen satavuotisesta historiasta. Hänen kirjansa Suomalainen työväenlaulu: kisällilaulujen aikakausi avaa tuhansien keräämiensä laulujen pohjalta ainutlaatuisen ja lukemattoman lehden poliittiseen historiaan – työväenliikkeen järjestösotiin, salaisen poliisin operaatioihin ja kommunistien maanalaiseen toimintaan. Kisällilaulu oli aikanaan merkittä vimpiä nuorisomusiikin lajeja, mutta se on aiemmin jäänyt tutkimatta ja esittelemättä. Teos sisältää runsaasti nuotteja ja sanoituksia, jotka on koottu Tuovisen käynnistämän kisälli laulujen keräyksen sadosta. Tipi Tuovinen käyttää ammattinimikettä ”musiikin sekakäyttäjä”. 45 vuotta kestänyt työura pitää sisällään soittamista, sovittamista, säveltämistä, äänittämistä, miksaamista, alan opetustoimintaa ja ennen kaikkea musiikin tuotantoa ääni levyille ja elokuviin. Tuovista haastattelee Hannu Paloviita.
4.12. klo 11.30MaestroTimo TuovinenSuomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi

4.12. klo 17.00MaestroPekka LaineSuomalaiset sähkökitaristit
Kiehtova sukellus suomalaisen populaarimusiikin sukupolviin.

Kotimaisen kitaristikunnan kova ydinjoukko kertoo kokemuksen ja näkemyksen kautta omasta suhteestaan sähkökitaraan. Soittajat avaavat kirjassa esteettistä maailmaansa ja musiikillisen ajattelunsa ydintä. Lainetta ja Virtasta haastattelee Ville Hänninen.
4.12. klo 17.00MaestroTommy E. VirtanenSuomalaiset sähkökitaristit
Kiehtova sukellus suomalaisen populaarimusiikin sukupolviin.

Kotimaisen kitaristikunnan kova ydinjoukko kertoo kokemuksen ja näkemyksen kautta omasta suhteestaan sähkökitaraan. Soittajat avaavat kirjassa esteettistä maailmaansa ja musiikillisen ajattelunsa ydintä. Lainetta ja Virtasta haastattelee Ville Hänninen.
4.12. klo 17.00MaestroVille HänninenSuomalaiset sähkökitaristit
Kiehtova sukellus suomalaisen populaarimusiikin sukupolviin.

Kotimaisen kitaristikunnan kova ydinjoukko kertoo kokemuksen ja näkemyksen kautta omasta suhteestaan sähkökitaraan. Soittajat avaavat kirjassa esteettistä maailmaansa ja musiikillisen ajattelunsa ydintä. Lainetta ja Virtasta haastattelee Ville Hänninen.
4.12. klo 15.00Duetto 1Jussi LehmusSuomen taistelu bolsevismia vastaan
Ennennäkemätön aineisto Suomen sotapropagandasta.

Jussi Lehmuksen kirja kuvaa näkymää siitä, miltä historiankirjoituksemme voisi näyttää, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Kukaan nykytutkija ei ole aiemmin lukenut tätä materiaalia tai osannut edes etsiä sitä. Kirjailijaa haastattelee Kari Pitkänen.
4.12. klo 15.00Duetto 1Kari PitkänenSuomen taistelu bolsevismia vastaan
Ennennäkemätön aineisto Suomen sotapropagandasta.

Jussi Lehmuksen kirja kuvaa näkymää siitä, miltä historiankirjoituksemme voisi näyttää, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Kukaan nykytutkija ei ole aiemmin lukenut tätä materiaalia tai osannut edes etsiä sitä. Kirjailijaa haastattelee Kari Pitkänen.
3.12. klo 17.30Duetto 1Heikki KarjalainenSuomentajat Kristiina Drews ja Heikki Karjalainen puhuvat Vladimir Nabokovin kääntämisestä
Vladimir Nabokov ei pahemmin esittelyjä kaipaa. 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin lukeutuva Nabokov tunnetaan erityisesti ovelista sanaleikeistään ja kimurantista juonenkuljetuksesta. Mitä kaikkea kirjailijan teokset siis vaativat suomentajiltaan? Puhumassa Mikael Agricola -palkintoehdokkaina Nabokov-suomennoksillaan olleet Kristiina Drews (Kalvas hehku, Gummerus 2014) ja Heikki Karjalainen (Väärin päin, Moebius 2021). Haastattelijana kulttuuritoimittaja Taru Torikka. Ohjelman tuottaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL.
3.12. klo 17.30Duetto 1Kristiina DrewsSuomentajat Kristiina Drews ja Heikki Karjalainen puhuvat Vladimir Nabokovin kääntämisestä
Vladimir Nabokov ei pahemmin esittelyjä kaipaa. 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin lukeutuva Nabokov tunnetaan erityisesti ovelista sanaleikeistään ja kimurantista juonenkuljetuksesta. Mitä kaikkea kirjailijan teokset siis vaativat suomentajiltaan? Puhumassa Mikael Agricola -palkintoehdokkaina Nabokov-suomennoksillaan olleet Kristiina Drews (Kalvas hehku, Gummerus 2014) ja Heikki Karjalainen (Väärin päin, Moebius 2021). Haastattelijana kulttuuritoimittaja Taru Torikka. Ohjelman tuottaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL.
3.12. klo 17.30Duetto 1Taru TorikkaSuomentajat Kristiina Drews ja Heikki Karjalainen puhuvat Vladimir Nabokovin kääntämisestä
Vladimir Nabokov ei pahemmin esittelyjä kaipaa. 1900-luvun merkittävimpiin kirjailijoihin lukeutuva Nabokov tunnetaan erityisesti ovelista sanaleikeistään ja kimurantista juonenkuljetuksesta. Mitä kaikkea kirjailijan teokset siis vaativat suomentajiltaan? Puhumassa Mikael Agricola -palkintoehdokkaina Nabokov-suomennoksillaan olleet Kristiina Drews (Kalvas hehku, Gummerus 2014) ja Heikki Karjalainen (Väärin päin, Moebius 2021). Haastattelijana kulttuuritoimittaja Taru Torikka. Ohjelman tuottaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL.
4.12. klo 11.30Duetto 1Milla PaloniemiSuper-someponi Kemppainen
Mitä käy, kun Kemppaisen somesuosio räjähtää? Kerrostaloponi Kemppaisen tarina jatkuu riemastuttavassa lastenromaanissa. Haastattelijana Päivi Haanpää.
4.12. klo 11.30Duetto 1Päivi HaanpääSuper-someponi Kemppainen
Mitä käy, kun Kemppaisen somesuosio räjähtää? Kerrostaloponi Kemppaisen tarina jatkuu riemastuttavassa lastenromaanissa. Haastattelijana Päivi Haanpää.
4.12. klo 11.30Duetto 1Päivi LukkarilaSuper-someponi Kemppainen
Mitä käy, kun Kemppaisen somesuosio räjähtää? Kerrostaloponi Kemppaisen tarina jatkuu riemastuttavassa lastenromaanissa. Haastattelijana Päivi Haanpää.
3.12. klo 11.00AulaklubiTaija TuominenSupersalainen tyttöpäiväkirja
Lavarunouden taituri Veera Milja näyttää, millaista on kasvaa tytöksi muiden katseen alla. Supersalainen tyttöpäiväkirja on kurkistus esiteini-ikäisen tytön mieleen, kun ei vielä olla aikuisia muttei lapsiakaan. Miljaa haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 11.00AulaklubiVeera MiljaSupersalainen tyttöpäiväkirja
Lavarunouden taituri Veera Milja näyttää, millaista on kasvaa tytöksi muiden katseen alla. Supersalainen tyttöpäiväkirja on kurkistus esiteini-ikäisen tytön mieleen, kun ei vielä olla aikuisia muttei lapsiakaan. Miljaa haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 16.30MaestroHeikki NevalaSuuri suomalainen kuriositeettikirja
Suomalaisen sirkuksen, taikuuden ja kummallisuuksien historia on saanut uuden perusteoksensa. Taikuri-tietokirjailija Heikki Nevalan ja oikeuspsykiatri Mika Rautasen kirjaesittelyä höystävät taikatemput.
4.12. klo 16.30MaestroMika RautanenSuuri suomalainen kuriositeettikirja
Suomalaisen sirkuksen, taikuuden ja kummallisuuksien historia on saanut uuden perusteoksensa. Taikuri-tietokirjailija Heikki Nevalan ja oikeuspsykiatri Mika Rautasen kirjaesittelyä höystävät taikatemput.
3.12. klo 13.00RiffiHenna Karppinen-KummunmäkiSydänsurujen historia
Rakkaus on kirjoitettu ihmisen perimään, mutta käsitykset sen luonteesta vaihtelevat eri aikoina. Miten lemmensairaus parannetaan? Kuinka särkynyt sydän korjataan? Miten ihmiset antiikin Kreikasta Tinderiin ovat eri aikoina kaivanneet rakkautta? Onnettomasta rakkaudesta on kirjoitettu historian alusta saakka. Ennen kuin kuolema meidät erottaa, homma voi mennä vielä pahasti pieleen.
3.12. klo 16.30MaestroJari RaatikainenSyndikaatti
Tosielämän rikosromaani järjestäytyneen rikollisuuden kaikkialle ulottuvista lonkeroista. Raatikaisen esikoisteos Syndikaatti on monikerroksinen tarina väkivallan kyllästämästä ammattirikollisuudesta ja sen tunkeutumisesta lailliseen liiketoimintaan. Raatikaista haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 16.30MaestroTaija TuominenSyndikaatti
Tosielämän rikosromaani järjestäytyneen rikollisuuden kaikkialle ulottuvista lonkeroista. Raatikaisen esikoisteos Syndikaatti on monikerroksinen tarina väkivallan kyllästämästä ammattirikollisuudesta ja sen tunkeutumisesta lailliseen liiketoimintaan. Raatikaista haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 10.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaHannele HuhtaSäädyttömät
“Säädyttömät” kertoo kahden perheen tarinan 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun. Kertomuksen päähenkilöt ovat piikoja ja pikkuvirkamiehiä, sotilaita ja suutareita, lukkareita ja lyseolaisia. Kirjassa tarkastellaan, millä tavoin säätyjen ulkopuolella eläneet ihmiset kurkottivat kohti uusia sosiaalisen nousun mahdollisuuksia tai taistelivat köyhyyttä ja sosiaalista vajoamista vastaan. Haastattelijana Hannele Huhta.
4.12. klo 10.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaJohanna AnnolaSäädyttömät
“Säädyttömät” kertoo kahden perheen tarinan 1700-luvun lopusta 1900-luvun alkuun. Kertomuksen päähenkilöt ovat piikoja ja pikkuvirkamiehiä, sotilaita ja suutareita, lukkareita ja lyseolaisia. Kirjassa tarkastellaan, millä tavoin säätyjen ulkopuolella eläneet ihmiset kurkottivat kohti uusia sosiaalisen nousun mahdollisuuksia tai taistelivat köyhyyttä ja sosiaalista vajoamista vastaan. Haastattelijana Hannele Huhta.
3.12. klo 15.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaMarkus TiittulaTaistelu totuudesta
Kotimainen tietokirja avaa salaliittoteoreetikkojen maailmankuvaa ja näyttää, miten modernit salaliittoteoriat ovat yhtä aikaa viraaleja ja globaaleja. Ne elävät sosiaalisessa mediassa ja saavat voimansa joukkoistetusta vainoharhasta. Markus Tiittulaa haastattelee Ville Hänninen.
3.12. klo 15.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaVille HänninenTaistelu totuudesta
Kotimainen tietokirja avaa salaliittoteoreetikkojen maailmankuvaa ja näyttää, miten modernit salaliittoteoriat ovat yhtä aikaa viraaleja ja globaaleja. Ne elävät sosiaalisessa mediassa ja saavat voimansa joukkoistetusta vainoharhasta. Markus Tiittulaa haastattelee Ville Hänninen.
4.12. klo 13.30Duetto 2Matti YlipiessaTaivaanjuuret
Hopepunk-henkinen nuortenromaani Taivaanjuuret tarttuu maapallon kokoisiin ongelmiin pohtiessaan maan suolaantumista, tekoälyn ihmisoikeuksia ja merkityksellisen elämän edellytyksiä. Haastattelijana Matti Ylipiessa.
4.12. klo 13.30Duetto 2Taru Kumara-MoisioTaivaanjuuret
Hopepunk-henkinen nuortenromaani Taivaanjuuret tarttuu maapallon kokoisiin ongelmiin pohtiessaan maan suolaantumista, tekoälyn ihmisoikeuksia ja merkityksellisen elämän edellytyksiä. Haastattelijana Matti Ylipiessa.
3.12. klo 10.30Aamulehtisali (Pieni sali)Matti ApunenTaloustiedon sokeat pisteet
Matti Apunen ja Matti Virtanen Sami Suojasen haastattelussa.
3.12. klo 10.30Aamulehtisali (Pieni sali)Matti VirtanenTaloustiedon sokeat pisteet
Matti Apunen ja Matti Virtanen Sami Suojasen haastattelussa.
3.12. klo 10.30Aamulehtisali (Pieni sali)Sami SuojanenTaloustiedon sokeat pisteet
Matti Apunen ja Matti Virtanen Sami Suojasen haastattelussa.
3.12. klo 13.00AulaklubiAnna-Kaisa IkonenTampereen kaupungin pormestari Anna-Kaisa Ikonen avaa Tampereen Kirjafestarit
4.12. klo 10.30-14Riffin lämpiöTampereen kaupunginkirjaston pinssipaja
Tule tekemään persoonallisia pinssejä kierrätyskirjoista!
3.12. klo 13.30MaestroAnneli AunolaTanssipartneri
Helsingin kaduilla ja kodeissa piilotellaan synkkiä salaisuuksia. Rikosromaani, joka perustuu Anneli Aunolan kokemuksiin 80-luvun rikostutkijana.

Helsingin poliisilaitoksen konstaapeli Alisa Aro saa tutkittavakseen naisiin kohdistuneita väkivaltarikostapauksia: luksuselämää viettänyt ex-diplomaatinrouva katoaa, koulukodista karkaa hyväksikäytetty teinityttö ja väkivaltainen avioliitto kärjistyy murhapolton yritykseksi. Aunolaa ja Röyhkää haastattelee Jouni Tervo.
3.12. klo 13.30MaestroJouni TervoTanssipartneri
Helsingin kaduilla ja kodeissa piilotellaan synkkiä salaisuuksia. Rikosromaani, joka perustuu Anneli Aunolan kokemuksiin 80-luvun rikostutkijana.

Helsingin poliisilaitoksen konstaapeli Alisa Aro saa tutkittavakseen naisiin kohdistuneita väkivaltarikostapauksia: luksuselämää viettänyt ex-diplomaatinrouva katoaa, koulukodista karkaa hyväksikäytetty teinityttö ja väkivaltainen avioliitto kärjistyy murhapolton yritykseksi. Aunolaa ja Röyhkää haastattelee Jouni Tervo.
3.12. klo 13.30MaestroKauko RöyhkäTanssipartneri
Helsingin kaduilla ja kodeissa piilotellaan synkkiä salaisuuksia. Rikosromaani, joka perustuu Anneli Aunolan kokemuksiin 80-luvun rikostutkijana.

Helsingin poliisilaitoksen konstaapeli Alisa Aro saa tutkittavakseen naisiin kohdistuneita väkivaltarikostapauksia: luksuselämää viettänyt ex-diplomaatinrouva katoaa, koulukodista karkaa hyväksikäytetty teinityttö ja väkivaltainen avioliitto kärjistyy murhapolton yritykseksi. Aunolaa ja Röuhkää haastattelee Jouni Tervo.
3.–4.12. klo 10–182.krs aulatilatSuvi RoikoTarinalliset henkilökuvat menneen ajan hengessä -valokuvanäyttely
Tamperelaisen muoto- ja henkilökuvaaja Suvi Roikon valokuvasarja ”Tarinalliset henkilökuvat menneen ajan hengessä” on Kirjafestareiden ajan esillä Tampere-talon 2.kerroksen aulatiloissa. Suvi sai sarjallaan The Federation of European Professional Photographers, FEP:n myöntämän Master QEP-arvonimen marraskuussa 2021.
3.12. klo 10.30AulaklubiHeidi IivariTartto – kirjailijoiden kaupunki. Viron Suomen-suurlähettiläs Sven Sakkovin tervehdys.

Tarton värikkäästä kirjallisuuselämästä keskustelevat Tarton kaupunginkirjailija 2022 Paavo Matsin ja tartonsuomalainen runoilija Heidi Iivari. Haastattelijana Kalle Niinikangas. Teemaan johdattelee Heidi Iivarin, Karl Kruusen ja Aksel Lõbun musiikkirunovideo Rakastajat (2022).
Tuottaja: Kirjallisuuskaupunki Tartto
3.12. klo 10.30AulaklubiKalle NiinikangasTartto – kirjailijoiden kaupunki. Viron Suomen-suurlähettiläs Sven Sakkovin tervehdys.

Tarton värikkäästä kirjallisuuselämästä keskustelevat Tarton kaupunginkirjailija 2022 Paavo Matsin ja tartonsuomalainen runoilija Heidi Iivari. Haastattelijana Kalle Niinikangas. Teemaan johdattelee Heidi Iivarin, Karl Kruusen ja Aksel Lõbun musiikkirunovideo Rakastajat (2022).
Tuottaja: Kirjallisuuskaupunki Tartto
3.12. klo 10.30AulaklubiPaavo MatsinTartto – kirjailijoiden kaupunki. Viron Suomen-suurlähettiläs Sven Sakkovin tervehdys.

Tarton värikkäästä kirjallisuuselämästä keskustelevat Tarton kaupunginkirjailija 2022 Paavo Matsin ja tartonsuomalainen runoilija Heidi Iivari. Haastattelijana Kalle Niinikangas. Teemaan johdattelee Heidi Iivarin, Karl Kruusen ja Aksel Lõbun musiikkirunovideo Rakastajat (2022).
Tuottaja: Kirjallisuuskaupunki Tartto
3.12. klo 17.30Aamulehtisali (Pieni sali)Emmi ItärantaTeemestarin kirja elokuvaksi
Emmi Itärannan dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan rakastetun Teemestarin kirjan maailma on poikkeuksellinen, mutta niin on Bufo-yhtiön tuottaman, kirjaan pohjautuvan suurelokuvankin tarina. Palkittu elokuvakriitikko ja kirjailija Kalle Kinnunen kartoittaa teoksessaan myös suomalaisen elokuvantekemisen kansainvälistä nykytodellisuutta. Elokuvasta, kirjasta ja elokuvakirjasta keskustelemassa Emmi Itäranta ja Kalle Kinnunen. Haastattelijana Päivi Koivisto.
3.12. klo 17.30Aamulehtisali (Pieni sali)Kalle KinnunenTeemestarin kirja elokuvaksi
Emmi Itärannan dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan rakastetun Teemestarin kirjan maailma on poikkeuksellinen, mutta niin on Bufo-yhtiön tuottaman, kirjaan pohjautuvan suurelokuvankin tarina. Palkittu elokuvakriitikko ja kirjailija Kalle Kinnunen kartoittaa teoksessaan myös suomalaisen elokuvantekemisen kansainvälistä nykytodellisuutta. Elokuvasta, kirjasta ja elokuvakirjasta keskustelemassa Emmi Itäranta ja Kalle Kinnunen. Haastattelijana Päivi Koivisto.
3.12. klo 17.30Aamulehtisali (Pieni sali)Päivi KoivistoTeemestarin kirja elokuvaksi
Emmi Itärannan dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan rakastetun Teemestarin kirjan maailma on poikkeuksellinen, mutta niin on Bufo-yhtiön tuottaman, kirjaan pohjautuvan suurelokuvankin tarina. Palkittu elokuvakriitikko ja kirjailija Kalle Kinnunen kartoittaa teoksessaan myös suomalaisen elokuvantekemisen kansainvälistä nykytodellisuutta. Elokuvasta, kirjasta ja elokuvakirjasta keskustelemassa Emmi Itäranta ja Kalle Kinnunen. Haastattelijana Päivi Koivisto.
3.12. klo 17.30Aamulehtisali (Pieni sali)Saara SaarelaTeemestarin kirja elokuvaksi
Emmi Itärannan dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuvan rakastetun Teemestarin kirjan maailma on poikkeuksellinen, mutta niin on Bufo-yhtiön tuottaman, kirjaan pohjautuvan suurelokuvankin tarina. Palkittu elokuvakriitikko ja kirjailija Kalle Kinnunen kartoittaa teoksessaan myös suomalaisen elokuvantekemisen kansainvälistä nykytodellisuutta. Elokuvasta, kirjasta ja elokuvakirjasta keskustelemassa Emmi Itäranta ja Kalle Kinnunen. Haastattelijana Päivi Koivisto.
3.12. klo 17.00Aamulehtisali (Pieni sali)Emmi ItärantaTeemestarin kirja
Emmi Itärannan lukijat hurmannut esikoisromaani Teemestarin kirja vuodelta 2012 on harvinaisen uskottava ja pelottava kuvaus mahdollisesta tulevaisuudestamme, jossa maailmasta on loppumassa vesi. Itärannan kieli on aina upeaa ja tarkkaa. Suomen suosituimpiin kuuluva kirjailija kertomassa rakastetuista romaaneistaan ja kirjoittamisesta. Emmi Itärantaa haastattelee Päivi Koivisto.
3.12. klo 17.00Aamulehtisali (Pieni sali)Päivi KoivistoTeemestarin kirja
Emmi Itärannan lukijat hurmannut esikoisromaani Teemestarin kirja vuodelta 2012 on harvinaisen uskottava ja pelottava kuvaus mahdollisesta tulevaisuudestamme, jossa maailmasta on loppumassa vesi. Itärannan kieli on aina upeaa ja tarkkaa. Suomen suosituimpiin kuuluva kirjailija kertomassa rakastetuista romaaneistaan ja kirjoittamisesta. Emmi Itärantaa haastattelee Päivi Koivisto.
3.12. klo 16.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJaana ParviainenTekoälyt ja Robotit: tätä päivää ja tulevaisuuden visioita
Robottien ja tekoälyn tulevaisuuteen ja niiden ihmissuhteisiin kohdistuu monenlaisia odotuksia, pelkoja ja toiveita. Tieteen päivien järjestämässä keskustelussa käsitellään tekoälyn ja robotiikan nykyhetkeä ja mahdollista tulevaisuutta tarkastelemalla robotteja hoivatyössä, luomalla katsaus ikäviin ja ihaniin visioihin sekä pohtimalla teknologian keskeneräisyyttä. Keskustelemassa yliopiston lehtori Jukka Jouhki (Tampereen yliopisto) ja yliopistotutkija Jaana Parviainen (Tampereen yliopisto).
3.12. klo 16.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJukka JouhkiTekoälyt ja Robotit: tätä päivää ja tulevaisuuden visioita
Robottien ja tekoälyn tulevaisuuteen ja niiden ihmissuhteisiin kohdistuu monenlaisia odotuksia, pelkoja ja toiveita. Tieteen päivien järjestämässä keskustelussa käsitellään tekoälyn ja robotiikan nykyhetkeä ja mahdollista tulevaisuutta tarkastelemalla robotteja hoivatyössä, luomalla katsaus ikäviin ja ihaniin visioihin sekä pohtimalla teknologian keskeneräisyyttä. Keskustelemassa yliopiston lehtori Jukka Jouhki (Tampereen yliopisto) ja yliopistotutkija Jaana Parviainen (Tampereen yliopisto).
3.12. klo 15.30RiffiPulmu KailamoTenho
Kirjailijat Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio kertovat 90-luvun Tampereelle sijoittuvasta Tenoho-romaanistaan. Haastattelijana Kalle Niinikangas.
3.12. klo 15.30RiffiTaru Kumara-MoisioTenho
Kirjailijat Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio kertovat 90-luvun Tampereelle sijoittuvasta Tenoho-romaanistaan. Haastattelijana Kalle Niinikangas.
3.12. klo 15.30RiffiKalle NiinikangasTenho
Kirjailijat Pulmu Kailamo ja Taru Kumara-Moisio kertovat 90-luvun Tampereelle sijoittuvasta Tenoho-romaanistaan. Haastattelijana Kalle Niinikangas.
4.12. klo 16.30Sorsapuistosali, open mic -lavaKyösti KoskelaTiedon valoviikot 2023
Tule kuulemaan mitä mielenkiintoista nähtävää ja kuultavaa on tarjolla tammi-helmikuisella tiede/taide -tapahtumalla
4.12. klo 12.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaAnne MäntynenTietokirjaraati
Tietokirjaraati ruotii viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa ovat mukana tutkija Olli Löytty sekä tietokirjallisuuden professori Anne Mäntynen ja verkkoviestinnän asiantuntija Riitta Suominen. Raadin juontaa dosentti Jukka-Pekka Pietiäinen.
Järjestäjä: Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus.
4.12. klo 12.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaOlli LöyttyTietokirjaraati
Tietokirjaraati ruotii viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa ovat mukana tutkija Olli Löytty sekä tietokirjallisuuden professori Anne Mäntynen ja verkkoviestinnän asiantuntija Riitta Suominen. Raadin juontaa dosentti Jukka-Pekka Pietiäinen.
Järjestäjä: Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus.
4.12. klo 12.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJukka-Pekka PietiäinenTietokirjaraati
Tietokirjaraati ruotii viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa ovat mukana tutkija Olli Löytty sekä tietokirjallisuuden professori Anne Mäntynen ja verkkoviestinnän asiantuntija Riitta Suominen. Raadin juontaa dosentti Jukka-Pekka Pietiäinen.
Järjestäjä: Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus.
4.12. klo 12.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaRiitta SuominenTietokirjaraati
Tietokirjaraati ruotii viittä ajankohtaista tietoteosta. Raadissa ovat mukana tutkija Olli Löytty sekä tietokirjallisuuden professori Anne Mäntynen ja verkkoviestinnän asiantuntija Riitta Suominen. Raadin juontaa dosentti Jukka-Pekka Pietiäinen.
Järjestäjä: Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus.
4.12. klo 12.00Aamulehtisali (Pieni sali)Juha HurmeTiu tau tilhi
Juha Hurmeen hilpeä Tiu tau tilhi on kirja pienen laulun takaa avautuvista suomalaisen kulttuurihistorian ihmeellisistä sokkeloista. Timanttisena vyöryvä tieto ja mestarillinen ote havainnoida yhteneväisyyksiä näyttää palan maailmaa, joka on ihan pöhkö mutta ihan ihana. Haastattelija Jussi Tiihonen.
4.12. klo 12.00Aamulehtisali (Pieni sali)Jussi TiihonenTiu tau tilhi
Juha Hurmeen hilpeä Tiu tau tilhi on kirja pienen laulun takaa avautuvista suomalaisen kulttuurihistorian ihmeellisistä sokkeloista. Timanttisena vyöryvä tieto ja mestarillinen ote havainnoida yhteneväisyyksiä näyttää palan maailmaa, joka on ihan pöhkö mutta ihan ihana. Haastattelija Jussi Tiihonen.
3.12. klo 13.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaJyrki KorpuaTolkien ja Kalevala
J. R. R. Tolkien on aikamme tunnetuin fantasiakirjailija ja modernin fantasian isä. Hän oli haltioitunut Kalevalasta, opiskeli suomea ja hyödynsi kansalliseepoksemme tarinoita ja sanastoa omissa kirjoituksissaan. Minkälainen oli Kalevalan vaikutus Taru sormusten herrasta -fantasiaromaanin tarinoihin ja maailmaan?
4.12. klo 15.30-18Opus 3Lukukoira SinttiTule lukemaan lukukoira Sintille suosikkikirjaasi. Varaudu rapsuttamaan palkkioksi!
3.12. klo 13.00Aamulehtisali (Pieni sali)Tulenkantaja-palkinto
Aamulehden vuonna 2013 erustama kirjallisuuspalkinto, jonka tarkoituksena on kiihdyttää kotimaisen kirjallisuuden vientiä ulkomaille.Tulenkantaja-palkinnon ehdokkaat ovat:
Merja Mäki, Ennen lintuja
Aino Louhi, Tähtienvälinen avaruus
Riku Siivonen, Kaikki isäni tavarat
Noora Vallinkoski, Koneen pelko
Satu Rämö, Hildur

Kilpailun päätuomarina toimii tänä vuonna tamperelainen Emmi Itäranta.
3.12. klo 14.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaMaaret KallioTunne hyvä suhde
Kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio pohtii kirjassaan turvallisia parisuhteita. Kallio avaa, miten tunnistat hyvän tunneyhteyden kumppaniisi, miten suhdetta voi syventää läheisemmäksi ja minkälaisin keinoin katkennutta yhteyttä voi korjata. Kalliota haastattelee Siskotuulikki Toljonen.
3.12. klo 14.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaSiskotuulikki ToijonenTunne hyvä suhde
Kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio pohtii kirjassaan turvallisia parisuhteita. Kallio avaa, miten tunnistat hyvän tunneyhteyden kumppaniisi, miten suhdetta voi syventää läheisemmäksi ja minkälaisin keinoin katkennutta yhteyttä voi korjata. Kalliota haastattelee Siskotuulikki Toljonen.
4.12. klo 14.00Sorsapuistosali, open mic -lavaJoonas TolvanenTurvapaikanhakija
Manalan lautturilla ei ole valtaa valita, kenet hän ottaa kaidan puuveneensä kyytiin. Hän tyytyy ainoastaan soutamaan ikuista Tuonelan virtaa, koska niin on aina ollut ja niin on aina oleva. Kuin kohtalon oikusta ikuinen totuus kuitenkin järkkyy, ja lautturi eksyy ensimmäistä kertaa tuhansiin vuosiin vieraille vesille. Hän joutuu elävien maailmaan, jossa ihmiset elävät jatkuvassa epävarmuudessa ja ristiriidassa. Hän päätyy Mikkeliin. Siellä häntä luullaan syyrialaiseksi turvapaikanhakijaksi ja hänet viedään vastaanottokeskukseen.

Turvapaikanhakija on Otavan lastenkirjailijana tunnetun lääkäri Joonas Tolvasen kaunokirjallinen esikoisromaani. Turvapaikanhakija on hauska, koskettava ja herkkä romaani rakkaudesta, menetyksestä ja ulkopuolisuudesta. Romaani, jonka tarina sisältää runollista symboliikkaa ja kaunista, ikuista viisautta.
Tolvasta haastattelee Vesa Anttonen.
4.12. klo 14.00Sorsapuistosali, open mic -lavaVesa AnttonenTurvapaikanhakija

3.12. klo 13.00MaestroMax MannerTurvasana
Toisen tuska on toisen nautinto. Tuttu turkulaispoliisi Harri Hirvikallio joutuu kohtaamaan erotiikan vaatteisiin naamioituneen pahuuden. Hirvikallion uusi esimies antaa tutkittavaksi tapauksen, joka kytkeytyy BDSM-seksibisneksen mustimpiin loukkoihin. Max Manneria haastattelee Ville Hänninen.
3.12. klo 13.00MaestroVille HänninenTurvasana
Toisen tuska on toisen nautinto. Tuttu turkulaispoliisi Harri Hirvikallio joutuu kohtaamaan erotiikan vaatteisiin naamioituneen pahuuden. Hirvikallion uusi esimies antaa tutkittavaksi tapauksen, joka kytkeytyy BDSM-seksibisneksen mustimpiin loukkoihin. Max Manneria haastattelee Ville Hänninen.
3.12. klo 14.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaIida SimesTutankhamonin salaisuudet
Sata vuotta sitten löytynyt faarao Tutankhamonin hauta ja muumio ovat muinaisen tiedon aarteisto. Haudasta löytyvät johtolangat kuljettavat Egyptin tunnetuimman hallitsijan jäljille ja kadonneen yhteiskunnan elämään, tapoihin ja uskomuksiin. Kirjailija Minna Silveriä haastattelee Iida Simes
3.12. klo 14.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaMinna SilverTutankhamonin salaisuudet
Sata vuotta sitten löytynyt faarao Tutankhamonin hauta ja muumio ovat muinaisen tiedon aarteisto. Haudasta löytyvät johtolangat kuljettavat Egyptin tunnetuimman hallitsijan jäljille ja kadonneen yhteiskunnan elämään, tapoihin ja uskomuksiin. Kirjailija Minna Silveriä haastattelee Iida Simes
3.12. klo 13.30Sorsapuistosali, open mic -lavaJohan BargumTvå författargenerationer
3.12. klo 13.30Sorsapuistosali, open mic -lavaKatja BargumTvå författargenerationer
4.12. klo 13.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaHenna Karppinen-KummunmäkiTyttöjen vuosisadat: lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle

Kasvaminen ja aikuistuminen ovat olleet vaikeita prosesseja halki vuosisatojen. Puitteet ja maailma muuttuvat aikojen saatossa, mutta tietyt perusasiat yllättävän vähän. Jokainen kasvava nuori on etsinyt omaa paikkaansa yhteiskunnassa sekä omien toiveiden että ulkopuolisten odotusten ristipaineissa.

Tämä teos johdattaa tyttöjen elämään keskiajalta 1800-luvulle niin Suomessa ja Pohjolassa kuin Britanniassa ja Ranskassakin. Kirjassa käydään läpi, millaista oli kasvaa naiseksi esimodernin ajan perheissä. Siinä käsitellään kasvatusta ja koulutusta, arjen askareita, leikkejä ja huveja, sydänsuruja, unohtamatta kahnauksia sisarusten kanssa. Esiin nousee ennen kaikkea tyttöjen oma ääni ja menneisyyden moninaisuus.

FT Henna Karppinen-Kummunmäki on tutkinut ennen kaikkea tyttöyden ja sukupuolten historiaa sekä varhaismodernin ajan kulttuurihistoriaa.
Kirjailijaa haastattelee Katja Jalkanen.
4.12. klo 13.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaKatja JalkanenTyttöjen vuosisadat: lasten ja nuorten historiaa keskiajalta 1800-luvulle

Kasvaminen ja aikuistuminen ovat olleet vaikeita prosesseja halki vuosisatojen. Puitteet ja maailma muuttuvat aikojen saatossa, mutta tietyt perusasiat yllättävän vähän. Jokainen kasvava nuori on etsinyt omaa paikkaansa yhteiskunnassa sekä omien toiveiden että ulkopuolisten odotusten ristipaineissa.

Tämä teos johdattaa tyttöjen elämään keskiajalta 1800-luvulle niin Suomessa ja Pohjolassa kuin Britanniassa ja Ranskassakin. Kirjassa käydään läpi, millaista oli kasvaa naiseksi esimodernin ajan perheissä. Siinä käsitellään kasvatusta ja koulutusta, arjen askareita, leikkejä ja huveja, sydänsuruja, unohtamatta kahnauksia sisarusten kanssa. Esiin nousee ennen kaikkea tyttöjen oma ääni ja menneisyyden moninaisuus.

FT Henna Karppinen-Kummunmäki on tutkinut ennen kaikkea tyttöyden ja sukupuolten historiaa sekä varhaismodernin ajan kulttuurihistoriaa.
Kirjailijaa haastattelee Katja Jalkanen.
4.12. klo 14.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaAnna-Riikka CarlsonTytöille jotka ajattelevat olevansa yksin
Elina Hirvonen ja Ujuni Ahmed keskustelevat, millaista on ollut kasvaa naiseksi Suomessa, kun on muuttanut tänne Mogadishusta 3-vuotiaana. Ahmed kutsuu kuulemaan keskustelemaan teemoista, joista on maahanmuuttajataustaisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa vaikea puhua. Kirjailijoita haastattelee Anna-Riikka Carlson.
4.12. klo 14.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaElina HirvonenTytöille jotka ajattelevat olevansa yksin
Elina Hirvonen ja Ujuni Ahmed keskustelevat, millaista on ollut kasvaa naiseksi Suomessa, kun on muuttanut tänne Mogadishusta 3-vuotiaana. Ahmed kutsuu kuulemaan keskustelemaan teemoista, joista on maahanmuuttajataustaisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa vaikea puhua. Kirjailijoita haastattelee Anna-Riikka Carlson.
4.12. klo 14.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaUjuni AhmedTytöille jotka ajattelevat olevansa yksin
Elina Hirvonen ja Ujuni Ahmed keskustelevat, millaista on ollut kasvaa naiseksi Suomessa, kun on muuttanut tänne Mogadishusta 3-vuotiaana. Ahmed kutsuu kuulemaan keskustelemaan teemoista, joista on maahanmuuttajataustaisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa vaikea puhua. Kirjailijoita haastattelee Anna-Riikka Carlson.
3.12. klo 16.30Aamulehtisali (Pieni sali)Salla SimukkaTästä kaikki alkaa
Tästä kaikki alkaa on tummia sävyjä saava tarina rakkaudesta, siitä miten se alkaa, mitä se kestää ja mihin se päättyy. Kirjassa palkittu kuvittaja muuttaa puolisonsa kanssa unelmataloon metsän keskelle. Simukka on palkittu tamperelainen kirjailija. Haastattelijana Ville Hänninen.
3.12. klo 16.30Aamulehtisali (Pieni sali)Ville HänninenTästä kaikki alkaa
Tästä kaikki alkaa on tummia sävyjä saava tarina rakkaudesta, siitä miten se alkaa, mitä se kestää ja mihin se päättyy. Kirjassa palkittu kuvittaja muuttaa puolisonsa kanssa unelmataloon metsän keskelle. Simukka on palkittu tamperelainen kirjailija. Haastattelijana Ville Hänninen.
4.12. klo 14.30Duetto 2Janne PuhakkaUlos kopista
Kirja siitä, millaista on olla erilainen urheilija ja kuitenkin aivan samanlainen. Samassa pukukopissa.

Jääkiekkoilijat oppivat jo nuorina, että se, mikä tapahtuu kopissa, jää koppiin. Miltä tuntuu olla joukkueessa päivästä päivään ja kantaa sisällään suurta salaisuutta? Eikä vain piilotella salaisuutta, vaan pitää piilossa osaa itsestään, omaa seksuaalisuuttaan.

Ulos kopista on Janne Puhakan tarina, mutta vielä enemmän se on kertomus perheen arvosta, jääkiekkokulttuurin muutoksesta ja mieskuvan moninaisuudesta.
4.12. klo 14.30Duetto 2Risto PakarinenUlos kopista

4.12. klo 12.30Duetto 1Emilia LehtinenUnissa lentämisen taito
Parhaat vinkit riemukkaisiin lentoretkiin! Kuka tahansa voi oppia lentämään, nimittäin unissaan. Mitä kannattaa tehdä ennen nukahtamista? Mistä löytyy paras lentoasento? Miten treenata valveilla? Romaanin Unissa lentämisen opas (Avain 2022) tekijä Emilia Lehtinen opastaa.
4.12. klo 13.00RiffiLiisa HuhtaUupuneet nuoret pärjääjät
Suomen lukioissa uupumuksesta, ahdistuksesta ja paniikkioireista on tullut jokapäiväistä. Opinto-ohjaaja Liisa Huhta etsii syitä lukiolaisten uupumukseen ja tarjoaa selviytymiskeinoja nuorille ja vinkkejä vanhemmille nuoren tukemiseen. Huhtaa haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 13.00RiffiTaija TuominenUupuneet nuoret pärjääjät
Suomen lukioissa uupumuksesta, ahdistuksesta ja paniikkioireista on tullut jokapäiväistä. Opinto-ohjaaja Liisa Huhta etsii syitä lukiolaisten uupumukseen ja tarjoaa selviytymiskeinoja nuorille ja vinkkejä vanhemmille nuoren tukemiseen. Huhtaa haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 13.00Duetto 1Aki NyyssönenVahna Paha!
Herra Rontin, Yhdistyneiden Kiusakuntien Pahanmielen lähettilään, elämä alkaa suistua raiteiltaan, kun taloon muuttaa Normistojen lapsiperhe. Vahna paha! on hauska ja jännittävä tarina tahtomattaan sympaattisesta pahantekijästä, samalle hiekkalaatikolle osuvasta pikkupoika Samusta ja hänen isosiskosta Sirkusta, josta tapahtumien edetessä kasvaa tarinan salainen sankari. Mukana myös kirjan kuvittajat Johanna Taskinen ja Aki Nyyssönen. Haastattelijana Mervi Heikkilä.
4.12. klo 13.00Duetto 1Hannu HirvonenVahna Paha!
Herra Rontin, Yhdistyneiden Kiusakuntien Pahanmielen lähettilään, elämä alkaa suistua raiteiltaan, kun taloon muuttaa Normistojen lapsiperhe. Vahna paha! on hauska ja jännittävä tarina tahtomattaan sympaattisesta pahantekijästä, samalle hiekkalaatikolle osuvasta pikkupoika Samusta ja hänen isosiskosta Sirkusta, josta tapahtumien edetessä kasvaa tarinan salainen sankari. Mukana myös kirjan kuvittajat Johanna Taskinen ja Aki Nyyssönen. Haastattelijana Mervi Heikkilä.
4.12. klo 13.00Duetto 1Johanna TaskinenVahna Paha!
Herra Rontin, Yhdistyneiden Kiusakuntien Pahanmielen lähettilään, elämä alkaa suistua raiteiltaan, kun taloon muuttaa Normistojen lapsiperhe. Vahna paha! on hauska ja jännittävä tarina tahtomattaan sympaattisesta pahantekijästä, samalle hiekkalaatikolle osuvasta pikkupoika Samusta ja hänen isosiskosta Sirkusta, josta tapahtumien edetessä kasvaa tarinan salainen sankari. Mukana myös kirjan kuvittajat Johanna Taskinen ja Aki Nyyssönen. Haastattelijana Mervi Heikkilä.
4.12. klo 13.00Duetto 1Mervi HeikkiläVahna Paha!
Herra Rontin, Yhdistyneiden Kiusakuntien Pahanmielen lähettilään, elämä alkaa suistua raiteiltaan, kun taloon muuttaa Normistojen lapsiperhe. Vahna paha! on hauska ja jännittävä tarina tahtomattaan sympaattisesta pahantekijästä, samalle hiekkalaatikolle osuvasta pikkupoika Samusta ja hänen isosiskosta Sirkusta, josta tapahtumien edetessä kasvaa tarinan salainen sankari. Mukana myös kirjan kuvittajat Johanna Taskinen ja Aki Nyyssönen. Haastattelijana Mervi Heikkilä.
3.12. klo 14.00RiffiMape MorottajaVaikket suojellut minua kaikelta
Kasvutarinoita lapsuuden pimeältä puolelta. Kirjailija Mape Morottajaa haastattelee Mari Hyrkkänen.
3.12. klo 14.00RiffiMari HyrkkänenVaikket suojellut minua kaikelta
Kasvutarinoita lapsuuden pimeältä puolelta. Kirjailija Mape Morottajaa haastattelee Mari Hyrkkänen.
3.12. klo 11.30Sorsapuistosali, open mic-lavaJenna AlanenVaikket suojellut minua kaikelta
Opiskelijahaastattelussa Mape Morottaja. Haastattelijana Jenna Alanen.
3.12. klo 11.30Sorsapuistosali, open mic-lavaMape MorottajaVaikket suojellut minua kaikelta
Opiskelijahaastattelussa Mape Morottaja. Haastattelijana Jenna Alanen.
3.12. klo 12.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaMarja KyllönenVainajaiset
Marja Kyllösen hartaudella odotetussa Vainajaiset-kirjassa kohtaavat väkevät voimat. Kansanrunous, jylhä mystiikka ja nykyaika kaikuvat tarinassa lapsettomuudesta ja sen seurauksista. Häikäisevän omaperäinen kieli leimuaa vahvana ja muodostaa omalakisen maailmansa. Haastattelija Päivi Koivisto.
3.12. klo 12.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaPäivi KoivistoVainajaiset
Marja Kyllösen hartaudella odotetussa Vainajaiset-kirjassa kohtaavat väkevät voimat. Kansanrunous, jylhä mystiikka ja nykyaika kaikuvat tarinassa lapsettomuudesta ja sen seurauksista. Häikäisevän omaperäinen kieli leimuaa vahvana ja muodostaa omalakisen maailmansa. Haastattelija Päivi Koivisto.
3.12. klo 12.00RiffiJuha SiroValovuosi
Valovuosi on romaani kolmen rakkauden mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta sekä ihmismielen hauraudesta.
Menestynyt arkkitehti joutuu hakemaan elämälleen uutta merkitystä, kun mielen luomat kuvat alkavat sekoittua ympäröivään todellisuuteen. Menneet muistot nousevat pintaan: saavutukset ja menetykset, kokemukset maailmalta ja hetket Toscanassa. Suomessa mies tapaa somalitaustaisen naisen ja heidän välilleen syttyy syvältä koskettava suhde.
Universumin kokoisiin kysymyksiin kiertyy yksilöiden moraali, uskonnot, rasismi ja ennakkoluulot. Lopulta rakkauden ja kuoleman on otettava mittaa toisistaan.
Juha Siro on useasti palkittu tamperelainen kirjailija. Haastattelelijana Vilja Kujanpää.
3.12. klo 12.00RiffiVilja KujanpääValovuosi

4.12. klo 12.00RiffiTiina AaltoValvojat - tutkimusmatka unettomuuden historiaan
Unettomuus on tuttua useimmille meistä. Tämä teos avaa näkökulmia unettomuuteen ristiriitaisena ilmiönä ja johdattaa lukijan tutkimusmatkalle unettomuuden ja valvomisen kulttuurihistoriaan. Unettomuutta tarkastellaan kirjassa yksityisenä ja ruumiillisena kokemuksena mutta myös historiallisena, kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä. Teos tutustuttaa lukijan erilaisiin valvojiin: eri aikoina, erilaisissa kulttuureissa eläneisiin ihmisiin, jotka syystä tai toisesta, tahtoen tai tahtomattaan, valvovat öisin. Kirjailija Päivi Rantalaa haastattelee Tiina Aalto.
4.12. klo 12.00RiffiPälvi RantalaValvojat - tutkimusmatka unettomuuden historiaan
Unettomuus on tuttua useimmille meistä. Tämä teos avaa näkökulmia unettomuuteen ristiriitaisena ilmiönä ja johdattaa lukijan tutkimusmatkalle unettomuuden ja valvomisen kulttuurihistoriaan. Unettomuutta tarkastellaan kirjassa yksityisenä ja ruumiillisena kokemuksena mutta myös historiallisena, kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä. Teos tutustuttaa lukijan erilaisiin valvojiin: eri aikoina, erilaisissa kulttuureissa eläneisiin ihmisiin, jotka syystä tai toisesta, tahtoen tai tahtomattaan, valvovat öisin. Kirjailija Pälvi Rantalaa haastattelee Tiina Aalto.
3.12. klo 10.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaJuha JyrkäsVanhan valkoisen miehen taakka
H. P. Lovecraft ja Robert E. Howard ovat kauhun ja fantasian klassikkokirjailijoita. Onko heidän tuotantonsa vain rasistista hapatusta, vai onko sillä annettavaa nykylukijoille? Lovecraftin ja Howardin tuotantoa ruotivat suomentajat Markus Harju ja Lauri Lattu. Haastattelijana Juha Jyrkäs.
3.12. klo 10.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaMarkus HarjuVanhan valkoisen miehen taakka
H. P. Lovecraft ja Robert E. Howard ovat kauhun ja fantasian klassikkokirjailijoita. Onko heidän tuotantonsa vain rasistista hapatusta, vai onko sillä annettavaa nykylukijoille? Lovecraftin ja Howardin tuotantoa ruotivat suomentajat Markus Harju ja Lauri Lattu. Haastattelijana Juha Jyrkäs.
3.12. klo 10.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaLauri LattuVanhan valkoisen miehen taakka
H. P. Lovecraft ja Robert E. Howard ovat kauhun ja fantasian klassikkokirjailijoita. Onko heidän tuotantonsa vain rasistista hapatusta, vai onko sillä annettavaa nykylukijoille? Lovecraftin ja Howardin tuotantoa ruotivat suomentajat Markus Harju ja Lauri Lattu. Haastattelijana Matti Järvinen.
4.12. klo 12.30Aamulehtisali (Pieni sali)Anna-Riikka CarlsonVapaus valita kohtalonsa
Annastiina Heikkilän elämäntäyteinen romaani kutsuu lukijansa pohtimaan eurooppalaisuuden ydinkysymyksiä. Se kuvaa kolonialismin kipeitä haavoja nykyajassa, eliitin vallankäyttöä ja unelmien radikalisoitumista – sekä ystävyyttä, joka on yhtä aikaa vaikea ja elintärkeä. Kirjailijaa haastattelee Anna-Riikka Carlson.
4.12. klo 12.30Aamulehtisali (Pieni sali)Annastiina HeikkiläVapaus valita kohtalonsa
Annastiina Heikkilän elämäntäyteinen romaani kutsuu lukijansa pohtimaan eurooppalaisuuden ydinkysymyksiä. Se kuvaa kolonialismin kipeitä haavoja nykyajassa, eliitin vallankäyttöä ja unelmien radikalisoitumista – sekä ystävyyttä, joka on yhtä aikaa vaikea ja elintärkeä. Kirjailijaa haastattelee Anna-Riikka Carlson.
3.12. klo 13.00Sorsapuistosali, open mic -lavaAnna Kuu NupponenVastatuulen lohikäärme
Miksi aikuisille kirjoitetaan Suomessa vain vähän fantasiakirjallisuutta? Mitä syntyy, kun yhdistetään lohikäärmeet ja chick lit? Hanna Morren romaani Vastatuulen lohikäärme edustaa sateenkaarevaa urbaania fantasiaa, joissa ei kainostella seksikohtauksiakaan. Haastattelijana Anna Kuu Nupponen.
3.12. klo 13.00Sorsapuistosali, open mic -lavaHanna MorreVastatuulen lohikäärme
Miksi aikuisille kirjoitetaan Suomessa vain vähän fantasiakirjallisuutta? Mitä syntyy, kun yhdistetään lohikäärmeet ja chick lit? Hanna Morren romaani Vastatuulen lohikäärme edustaa sateenkaarevaa urbaania fantasiaa, joissa ei kainostella seksikohtauksiakaan. Haastattelijana Anna Kuu Nupponen.
3.12. klo 16.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaJarkko TonttiVedeera ja polttavan auringon maa
Jarkko Tontti kertoo haastattelussa tuoreesta nuortenkirjastaan Vedeera ja polttavan auringon maa. Teos on palkitun Vedeera-sarjan kolmas osa. Haastattelijana Vesa Tompuri.
3.12. klo 16.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaVesa Tompuri
Vedeera ja polttavan auringon maa
Jarkko Tontti kertoo haastattelussa tuoreesta nuortenkirjastaan Vedeera ja polttavan auringon maa. Teos on palkitun Vedeera-sarjan kolmas osa. Haastattelijana Vesa Tompuri.
3.12. klo 12.30RiffiEsko KuusistoVedestä kuplivat muistot
FT Esko Kuusisto esittelee kirjaansa Vesi, muistatko? (Seutu Kustannus 2022) Haastattelijana dosentti Tapio Katko.
3.12. klo 12.30RiffiTapio KatkoVedestä kuplivat muistot
FT Esko Kuusisto esittelee kirjaansa Vesi, muistatko? (Seutu Kustannus 2022) Haastattelijana dosentti Tapio Katko.
3.12. klo 13.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaAnne VälinoroVerta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hädän hetkellä keskiajan ihminen kääntyi pyhimysten puoleen. Pyhimykset välittivät jumalallista voimaa ja saivat aikaan ihmeitä: palauttivat sokeille näkökyvyn, korjasivat vääntyneitä raajoja, auttoivat löytämään kadonneita tavaroita. Ihmetapausten takaa paljastuu hätkähdyttäviä kohtaloita. Haastattelijana Anne Välinoro.
3.12. klo 13.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaJenni KuulialaVerta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hädän hetkellä keskiajan ihminen kääntyi pyhimysten puoleen. Pyhimykset välittivät jumalallista voimaa ja saivat aikaan ihmeitä: palauttivat sokeille näkökyvyn, korjasivat vääntyneitä raajoja, auttoivat löytämään kadonneita tavaroita. Ihmetapausten takaa paljastuu hätkähdyttäviä kohtaloita. Haastattelijana Anne Välinoro.
3.12. klo 13.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaMarika RäsänenVerta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hädän hetkellä keskiajan ihminen kääntyi pyhimysten puoleen. Pyhimykset välittivät jumalallista voimaa ja saivat aikaan ihmeitä: palauttivat sokeille näkökyvyn, korjasivat vääntyneitä raajoja, auttoivat löytämään kadonneita tavaroita. Ihmetapausten takaa paljastuu hätkähdyttäviä kohtaloita. Haastattelijana Anne Välinoro.
3.12. klo 13.00Sorsapuistosali, ohjelmalavaSari Katajala-PeltomaaVerta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hädän hetkellä keskiajan ihminen kääntyi pyhimysten puoleen. Pyhimykset välittivät jumalallista voimaa ja saivat aikaan ihmeitä: palauttivat sokeille näkökyvyn, korjasivat vääntyneitä raajoja, auttoivat löytämään kadonneita tavaroita. Ihmetapausten takaa paljastuu hätkähdyttäviä kohtaloita. Haastattelijana Anne Välinoro.
4.12. klo 14.30MaestroAsko AlanenViikate - 25 mollivuotta
25 vuotta metallia, melankoliaa ja mollisointuja. Haastattelijana Simo Ollila.
4.12. klo 14.30MaestroKaarle ViikateViikate - 25 mollivuotta
25 vuotta metallia, melankoliaa ja mollisointuja. Haastattelijana Simo Ollila.
4.12. klo 14.30MaestroSimo OllilaViikate - 25 mollivuotta
25 vuotta metallia, melankoliaa ja mollisointuja. Haastattelijana Simo Ollila.
3.12. klo 10.30RiffiJorma MahlanenViimeinen paraati Pjongjangissa
Hajoaako Pohjois-Korea omaan mahdottomuuteensa? Armeijan ylläpito ja asekehittely nielevät valtavia rahasummia köyhässä maassa. Maatalous on rappiolla, ruokapula pahenee ja kansan ahdinko kasvaa. Samaan aikaan suljetun maan asukkaille tihkuu yhä enemmän tietoa ulkomailta, mikä muokkaa ihmisten ajatusmaailmaa. Tuoreimpaan tietoon pohjaten Kai Myrberg esittää teoksessaan toinen toistaan kiinnostavampia ja osin hurjiakin skenaarioita Pohjois-Korean tulevaisuudesta. Haastattelijana Jorma Mahlanen.
3.12. klo 10.30RiffiKai MyrbergViimeinen paraati Pjongjangissa
Hajoaako Pohjois-Korea omaan mahdottomuuteensa? Armeijan ylläpito ja asekehittely nielevät valtavia rahasummia köyhässä maassa. Maatalous on rappiolla, ruokapula pahenee ja kansan ahdinko kasvaa. Samaan aikaan suljetun maan asukkaille tihkuu yhä enemmän tietoa ulkomailta, mikä muokkaa ihmisten ajatusmaailmaa. Tuoreimpaan tietoon pohjaten Kai Myrberg esittää teoksessaan toinen toistaan kiinnostavampia ja osin hurjiakin skenaarioita Pohjois-Korean tulevaisuudesta. Haastattelijana Jorma Mahlanen.
4.12. klo 12.00Duetto 1Anneli KantoViisi villiä Virtasta
Haastattelijana Päivi Haanpää.
4.12. klo 12.00Duetto 1Noora KattoViisi villiä Virtasta
Haastattelijana Päivi Haanpää.
4.12. klo 12.00Duetto 1Päivi HaanpääViisi villiä Virtasta
Haastattelijana Päivi Haanpää.
4.12. klo 16.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaMikko JämsenVilppulasta Tampereen porteille
Miksi sisällissotaan lähdettiin? Minkälaisista oloista taisteluihin osallistuneet tulivat? Kuinka Pohjois-Hämeen hangilta alkaneet taistelut siirtyivät Tampereen porteille? Historiantutkija Tuomas Hoppu maalaa Hämeen rintamalla käydyt sisällissodan keskeiset tapahtumat elokuvallisesti. Kertojan näkökulma ei ole punaisten eikä valkoisten, vaan tuo esiin kummankin puolen sotimisen. Pääpaino on tavallisissa, sodan pyörteisiin joutuneissa ihmisissä. Haastattelijana Mikko Jämsen.
4.12. klo 16.30Sorsapuistosali, ohjelmalavaTuomas HoppuVilppulasta Tampereen porteille
Miksi sisällissotaan lähdettiin? Minkälaisista oloista taisteluihin osallistuneet tulivat? Kuinka Pohjois-Hämeen hangilta alkaneet taistelut siirtyivät Tampereen porteille? Historiantutkija Tuomas Hoppu maalaa Hämeen rintamalla käydyt sisällissodan keskeiset tapahtumat elokuvallisesti. Kertojan näkökulma ei ole punaisten eikä valkoisten, vaan tuo esiin kummankin puolen sotimisen. Pääpaino on tavallisissa, sodan pyörteisiin joutuneissa ihmisissä. Haastattelijana Mikko Jämsen.
3.12. klo 13.30RiffiIlona TomiVoimanlähteillä
Mitkä ovat naisten elämän tärkeimmät voimanlähteet? Naiset kertovat kirjailija Ilona Tomin toimittamassa kirjassa omasta elämänkaarestaan, omista roolimalleistaan, toteutuneista ja toteutumattomista toiveistaan. Haastattelijana Jenna Kallio
3.12. klo 13.30RiffiJenna KallioVoimanlähteillä
Mitkä ovat naisten elämän tärkeimmät voimanlähteet? Naiset kertovat kirjailija Ilona Tomin toimittamassa kirjassa omasta elämänkaarestaan, omista roolimalleistaan, toteutuneista ja toteutumattomista toiveistaan. Haastattelijana Jenna Kallio
3.12. klo 16.00Aamulehtisali (Pieni sali)Kjell WestöVuodet
Esseen, kronikan ja novellin välimaastossa liikkuvissa teksteissään Kjell ja Mårten nostavat menneiltä vuosilta muistoja, niin yksityisiä kuin kollektiivisia, ja peilaavat niitä nykyhetkeemme ja sen kriiseihin ja vaatimuksiin. Haastattelijana Siskotuulikki Toijonen.
3.12. klo 16.00Aamulehtisali (Pieni sali)Mårten WestöVuodet
Esseen, kronikan ja novellin välimaastossa liikkuvissa teksteissään Kjell ja Mårten nostavat menneiltä vuosilta muistoja, niin yksityisiä kuin kollektiivisia, ja peilaavat niitä nykyhetkeemme ja sen kriiseihin ja vaatimuksiin. Haastattelijana Siskotuulikki Toijonen.
3.12. klo 16.00Aamulehtisali (Pieni sali)Siskotuulikki ToijonenVuodet
Esseen, kronikan ja novellin välimaastossa liikkuvissa teksteissään Kjell ja Mårten nostavat menneiltä vuosilta muistoja, niin yksityisiä kuin kollektiivisia, ja peilaavat niitä nykyhetkeemme ja sen kriiseihin ja vaatimuksiin. Haastattelijana Siskotuulikki Toijonen.
3.12. klo 10.30MaestroNiko RantsiVyöry ja Rikospoliisin silmin
Saija Kuuselan Vyöry on vahvatunnelmainen psykologinen dekkari luottamuksesta, nuoruuden kiihkosta ja halustamme kuulua johonkin. Ylikonstaapeli Nea Guttorm palaa Pohjois-Norjan pikkukylästä menneisyytensä Trondheimiin selvittämään katoamistapausta. Vyöry on Nea Guttorm -sarjan toinen osa.

Rikosylikonstaapeli Niko Rantsin "Rikospoliisin silmin" valottaa vakavia rikos- ja onnettomuustapauksia poliisin näkökulmasta. Miten tutkinta eteni, miten ratkaisu löytyi? Mikä rikokseen johti, ja millaiset olivat seuraukset?
Kirjailijoita haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 10.30MaestroSaija KuuselaVyöry ja Rikospoliisin silmin
Saija Kuuselan Vyöry on vahvatunnelmainen psykologinen dekkari luottamuksesta, nuoruuden kiihkosta ja halustamme kuulua johonkin. Ylikonstaapeli Nea Guttorm palaa Pohjois-Norjan pikkukylästä menneisyytensä Trondheimiin selvittämään katoamistapausta. Vyöry on Nea Guttorm -sarjan toinen osa.

Rikosylikonstaapeli Niko Rantsin "Rikospoliisin silmin" valottaa vakavia rikos- ja onnettomuustapauksia poliisin näkökulmasta. Miten tutkinta eteni, miten ratkaisu löytyi? Mikä rikokseen johti, ja millaiset olivat seuraukset?
Kirjailijoita haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 10.30MaestroTaija TuominenVyöry ja Rikospoliisin silmin
Saija Kuuselan Vyöry on vahvatunnelmainen psykologinen dekkari luottamuksesta, nuoruuden kiihkosta ja halustamme kuulua johonkin. Ylikonstaapeli Nea Guttorm palaa Pohjois-Norjan pikkukylästä menneisyytensä Trondheimiin selvittämään katoamistapausta. Vyöry on Nea Guttorm -sarjan toinen osa.

Rikosylikonstaapeli Niko Rantsin "Rikospoliisin silmin" valottaa vakavia rikos- ja onnettomuustapauksia poliisin näkökulmasta. Miten tutkinta eteni, miten ratkaisu löytyi? Mikä rikokseen johti, ja millaiset olivat seuraukset?
Kirjailijoita haastattelee Taija Tuominen.
3.12. klo 15.00AulaklubiHope NwosuWriting in Finland – Though Not In Finnish
Current multilingual literature in Finland as represented in a vibrant and linguistically rich book, Sulava (PEN 2021).
A discussion with an Iraqi born writer and poet Yaseen Ghaleb, a Ukraine born writer and journalist Nataliya Teramae, and Hope Nwosu, a Nigerian born writer and member of the board of the Finnish PEN.
Ohjelman tuottaa Suomen PEN - Finnish PEN
3.12. klo 15.00AulaklubiNataliya TeramaeWriting in Finland – Though Not In Finnish
Current multilingual literature in Finland as represented in a vibrant and linguistically rich book, Sulava (PEN 2021).
A discussion with an Iraqi born writer and poet Yaseen Ghaleb, a Ukraine born writer and journalist Nataliya Teramae, and Hope Nwosu, a Nigerian born writer and member of the board of the Finnish PEN.
Ohjelman tuottaa Suomen PEN - Finnish PEN
3.12. klo 15.00AulaklubiYaseen GhalebWriting in Finland – Though Not In Finnish
Current multilingual literature in Finland as represented in a vibrant and linguistically rich book, Sulava (PEN 2021).
A discussion with an Iraqi born writer and poet Yaseen Ghaleb, a Ukraine born writer and journalist Nataliya Teramae, and Hope Nwosu, a Nigerian born writer and member of the board of the Finnish PEN.
Ohjelman tuottaa Suomen PEN - Finnish PEN
4.12. klo 11.30Aamulehtisali (Pieni sali)Jenni KokanderYksi Miljoonasta
Jenni Kokanderin Yksi miljoonasta on romaani ihmisistä, jotka haluavat auttaa, mutta eivät osaa pelastaa edes itseään. Se pohtii tapaamme käsitellä menetyksiä – miten me suojelemme niiltä itseämme ja mitä tapahtuu, kun suojaus alkaa rakoilla tai sitä ei ole. Kokanderia haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 11.30Aamulehtisali (Pieni sali)Taija TuominenYksi Miljoonasta
Jenni Kokanderin Yksi miljoonasta on romaani ihmisistä, jotka haluavat auttaa, mutta eivät osaa pelastaa edes itseään. Se pohtii tapaamme käsitellä menetyksiä – miten me suojelemme niiltä itseämme ja mitä tapahtuu, kun suojaus alkaa rakoilla tai sitä ei ole. Kokanderia haastattelee Taija Tuominen.
4.12. klo 12.00Duetto 2Simo OllilaYöuinti ja muita novelleja
Raikas novellikokoelma nuorista elämän käännekohdista. Kirjailija Terhi Rannelaa haastattelee Simo Ollila.
4.12. klo 12.00Duetto 2Terhi RannelaYöuinti ja muita novelleja
Raikas novellikokoelma nuorista elämän käännekohdista. Kirjailija Terhi Rannelaa haastattelee Simo Ollila.
4.12. klo 16.30Aamulehtisali (Pieni sali)Vilja-Tuulia HuotarinenKotimaiset kirjamessut 2022
Kirja- ja kirjamessuvuoden päätöspaneelissa kirjailija, Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Vilja-Tuulia Huotarinen, toimittaja ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Ville Blåfield ja Tampereen Kirjafestarien ohjelmatuottaja Milla Palovaara keskustelevat kirjavuodesta ja kirjamessujen merkityksestä, ja vaihtavat vuoden 2022 messukokemuksia "Miten meni noin omasta mielestä?" -hengessä.
4.12. klo 16.30Aamulehtisali (Pieni sali)Ville BlåfieldKotimaiset kirjamessut 2022
Kirja- ja kirjamessuvuoden päätöspaneelissa kirjailija, Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Vilja-Tuulia Huotarinen, toimittaja ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Ville Blåfield ja Tampereen Kirjafestarien ohjelmatuottaja Milla Palovaara keskustelevat kirjavuodesta ja kirjamessujen merkityksestä, ja vaihtavat vuoden 2022 messukokemuksia "Miten meni noin omasta mielestä?" -hengessä.
4.12. klo 16.30Aamulehtisali (Pieni sali)Milla PalovaaraKotimaiset kirjamessut 2022
Kirja- ja kirjamessuvuoden päätöspaneelissa kirjailija, Turun kirjamessujen ohjelmapäällikkö Vilja-Tuulia Huotarinen, toimittaja ja Helsingin Kirjamessujen ohjelmapäällikkö Ville Blåfield ja Tampereen Kirjafestarien ohjelmatuottaja Milla Palovaara keskustelevat kirjavuodesta ja kirjamessujen merkityksestä, ja vaihtavat vuoden 2022 messukokemuksia "Miten meni noin omasta mielestä?" -hengessä.
4.12. klo 15.30AulaklubiAnne KilpiYlöjärveläisen Kustantamo Huipun suomentaja-kustantaja Anne Kilpi kertoo itävaltalaisen Monika Helferin romaaneiden suomentamisesta. Haastattelijana Anne Välinoro.