OHJELMA
Tampereen Kirjafestarit tarjoavat viikonlopun ajan huippukattauksen kirjallisuutta, keskusteluja, elämyksiä ja löytöjä. Yhdellä lipulla pääset kokemaan kolme tapahtumaa: Kirjafestarit, Levyfestarit ja Antikvaariset Festarit.
Ohjelma sijoittuu Tampere-talon eri saleihin ja alueille 29.–30.11.2025. Mukana satoja esiintyjiä, ajankohtaisia aiheita ja elämyksellisiä hetkiä kaikenikäisille.

LAVAOHJELMAT JA ESIINTYJÄT
Tervetuloa Kirjafestareille
Tampereen Kirjafestarit 2025 tuo lavalle jälleen joukon kotimaisen kirjallisuuden kirkkaimpia nimiä ja kiinnostavimpia puheenvuoroja. Viikonlopun aikana Tampere-talossa kuullaan keskusteluja, haastatteluja ja esiintymisiä, jotka käsittelevät niin fiktiota, faktaa kuin kaikkea siltä väliltä.
Sunnuntaina 30.11. festareiden tähtivieraana nähdään entinen pääministeri Sanna Marin, joka saapuu kertomaan odotetusta muistelmateoksestaan Toivo on tekoja. Hänen haastattelunsa Isossa salissa on yksi viikonlopun odotetuimmista ohjelmanumeroista, ja haastattelijana toimii Ilmari Nurminen.
Tänä vuonna lavalle nousevat myös monet tunnetut kirjailijat, kuten Anna-Leena Härkönen, Katja Kallio, Juha Itkonen, Paula Noronen, Emmi Itäranta ja Juha Hurme. Lisäksi ohjelmassa on elämän ja tiedon äärellä käytäviä keskusteluja muun muassa Sophia Janssonin, Satu Hassin, emerituspiispa Wille Riekkisen sekä toimittaja Maarit Tastulan kanssa.
Kirjallisuuden lisäksi festareilla kuullaan myös Manserockin rytmejä, kun Levyfestarit tarjoavat musiikin ystäville ainutlaatuisia esiintymisiä ja keräilyharvinaisuuksia. Antikvaariset Kirjafestarit puolestaan tarjoavat kirjallisuuden ystäville mahdollisuuden tutustua harvinaisiin ja käytettyihin kirjoihin. Festareilla järjestetään myös suuri Manserock-keskustelu, jossa panelisteina ovat musiikkilehti Soundin pitkäaikainen päätoimittaja Timo Kanerva, muusikko Toni Lähteenmäki ja graafikko Kari Lahtinen. Keskustelua johtaa Vapriikin kokoelmapäällikkö Teemu Ahola.
Ohjelma täydentyy syksyn aikana. Ilmoitamme aikataulutetun ohjelman lähempänä tapahtuma-ajankohtaa.
Teemana kaunokirjallisuus
▪️ Anna-Leena Härkönen & Katja Kallio – Taskupainos
▪️ Emmi Itäranta – Lumenlaulaja
▪️ Juha Itkonen – Huomenna kerron kaiken
▪️ Milla Ollikainen – Mathilda
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Marjo Niemi | Pienen budjetin sotaelokuva | Teos |
Juha Itkonen | Huomenna kerron kaiken | Gummerus |
Marjo Heiskanen | Magdan aaria | Siltala |
Johanna Sinisalo | Joutsenlaulu | Otava |
Marisha Rasi-Koskinen | Kesuura | S&S |
J.P. Laitinen, haastattelijana Anni Kytömäki | Hirviö | Teos |
Anni Lötjönen | Valintoja | Johnny Kniga |
Mikko Kamula | Pohjolan neito | Gummerus |
JP Koskinen | Hyvät veljet | WSOY |
Laura Lähteenmäki | Marian kirja | WSOY |
Heli-Maija Heikkinen | Grilli | Warelia |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Annina Holmberg | Annabel Lee | Siltala |
Mai Tolonen | Elin | Warelia |
Anni Kuu Nupponen | Auringonkuori | Gummerus |
Emmi Itäranta | Lumenlaulaja | Teos |
Anna-Leena Härkönen & Katja Kallio | Taskupainos | Otava |
Pirkko Määttälä | Marie | Sitruuna Kustannus |
Laura Liimatainen | Sukellus | S&S |
Tietokirjallisuus, elämäkerrat ja yhteiskunta
▪️ Sophia Jansson – Kolme saarta – äiti, isä ja minä
▪️ Maarit Tastula – Köyhää väkeä
▪️ Satu Hassi – Uhma ja intohimo
▪️ Juha Hurme – Suomen nuijituin nainen
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Siiri Enoranta, Katariina Heikkilä & Reetta Vuokko-Syrjänen | Tarvitseeko maailma aina pelastaa? — Uusia näkökulmia fantasiakirjallisuuteen | Gummerus, Osuuskumma & Hertta-kustannus |
Jaakkojuhani Peltonen | Kleopatra – viimeisen faaraon myytti | Gaudeamus |
Liisa Väisänen | Suomi-neito ja leijona | SKS |
Pasi Klemettinen | Tietäjät, noidat, samaanit | SKS |
Riitta Hari | Jos sinulla olisi kanan aivot – kiehtovia kysymyksiä aivoista ja mielestä | Gaudeamus |
Artemis Kelosaari, Rimma Erkko & Juha Jyrkäs | Mitä kansallisromantiikka voi 2020-luvulla tarkoittaa? | Nysalor |
Jyrki Vainonen | Rajankävijä | Aviador |
Sophia Jansson | Kolme saarta – äiti, isä ja minä | Siltala |
Jantso Jokelin | Aikavuoret | Teos |
Mikko K. Heikkilä | Taruissa on totta | Warelia |
Marianne Mäkelin, Elisa Silvennoinen & Kari Mäkitalo | 50 myyttiä tekoälystä ja datasta | Vastapaino |
Sami Syrjämäki | Säädyllistä ajattelua | Warelia |
Katariina Kärkelä | Kaikkeuden kääntöpiste | Aviador |
Sini Kangas | Ristiretkien historia | SKS |
Tero Tähtinen | Kuunkajoa lootuslammella – kiinalaisen kirjallisuuden historiaa | Teos |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Wille Riekkinen | Valo ja pimeys | Teos |
Juha Hurme/ | Suomen nuijituin nainen – Anni Polvan elämä ja teokset | Teos |
Kaj Häggman | Pahansisuinen – Jouko Turkan elämä | Tammi |
Maarit Tastula | Köyhää väkeä | Otava |
Maxim Fedorov | Itsenäisyydestä itsenäisyyteen | Docendo |
Satu Hassi | Siltala | Uhma ja Intohimo |
Johanna Venho, Kaisa Kuurne & Anna-Stina Nykänen | Paljastuskirja. Nyt. | WSOY |
Minna Lindgren | Klassinen sekametelisoppa | Teos |
Tommi Saarela | Jope | Otava |
Dekkarilauantai Duetto 1 -salissa
▪️ Elina Backman
▪️ Päivi Alasalmi
▪️ Tapani Bagge
▪️ Anna Paldar
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Maria Aalto | Kirjeitä murhakartanosta | Docendo |
Vesa Vares | Murha maaliviivalla | Warelia |
Marja Aarnipuro | Sininen ruusu | Docenco |
Anna Harju | Jäljet | Tammi |
Elina Backman | Kuka pimeässä kulkee | Otava |
Päivi Alasalmi | Myrkynkylväjä | Aviador |
Sari Rainio & Juha Rautaheimo | Vainajat vailla armoa | Siltala |
Leena Lehtolainen | Lumileopardin sydän | Tammi |
Tapani Bagge | Lyijynharmaa taivas | CrimeTime |
Anna Paldar, haastattelijana Tiina Kristoffersson | Usvatyttö | Lind&Co |
Arttu Tuominen | Alec | Otava |
Niko Rantsi & Harri Virtanen | Vaikenemisen laki ja Valaistunut tappaja | Johnny Kniga |
Matti Remes & Matti Laine | Viimeinen näytös & Isänsä tytär | Tammi & Bazar |
Antti Vihinen & Kati Routa | Valkoinen susi ja Kuollut karkuteillä | Into Kustannus |
Luonto, ilmasto ja eläimet esillä sunnuntaina Duetto 2 -salissa
▪️ Anni Kytömäki & Matti Kuusela – Vain lintuja rakastanut
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Juha Kauppinen | Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon | Siltala |
Anni Kytömäki & Matti Kuusela | Vain lintuja rakastanut (Pentti Linkola -keskustelu) | Warelia |
Ulla Nordfors & Sanni Peltola, haastattelijana Maj Meriluto | Muinais-DNA | SKS |
Esko Kuusisto | Lumoava lumi | Seutu Kustannus |
Timo Airaksinen | Millaista oli? Filosofin oppivuodet | Warelia |
Pirjo Siveri & Aino Öhman | Puutarhaihmiset | Warelia |
Reetta Ranta | Pyhät puut ja sielulinnut | SKS |
Mari Laaksonen | Miksi joet juoksevat | Aviador |
Kirsi Salonen | Luonto ja planetaarinen terveys | Duodecim |
Eila Mäntyjärvi | Jugendtalojen Tampere | Enerzia koulutus ja viestintä |
Mervi Kaarninen | Ihmisten tekemä kaupunki – Tampereen historiallisen seuran historiikki | Vastapaino |
Hyvinvointi ja kokemustieto Riffi-salissa
▪️ Kokemuksia uupumuksesta, sairastumisesta ja selviytymisestä
▪️ Kirjoittajien omakohtaisia puheenvuoroja rohkeasti ja rehellisesti
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Elina Komulainen | Kaisla ja kissankäpälä | Kaarna Kustannus |
Matti Vartiainen | Aivot kuntoon | Docendo |
Mari Juote & Leena Rasanen, haastattelijana Anja Snellman | Kohti myötätuntoista mieltä – Itsemyötätunnon voimaa työhön | Duodecim |
Maria Paldanius | Paastomania | Aviador |
Hanne Kettunen | Väsyneet naiset | WSOY |
Katja Myllyviita | Sairas perhe – Kun vanhempi ei kasva aikuiseksi | Duodecim |
Johanna Stenberg & Jan-Henry Stenberg, haastattelijana Anja Snellman | Syövän varjosta mielen toipumiseen | Duodecim |
Jarkko Kailanto & Eevi Vuoristo | Minun käyttöohjeeni | Bazar & Hidasta elämää |
Arto Lindblom, Taru Lindblom & Heikki Valkama | Takumi — Matka japanilaiseen käsityöosaamiseen ja laatuajatteluun | Vastapaino |
Johanna Huhtamäki & Saara Rossi | 12 väärää ajatusta työelämästä | Bazar & Hidasta elämää |
Katja Myllyviita, haastattelijana Anja Snellman | Sairas perhe – Kun vanhempi ei kasva aikuiseksi | Duodecim |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Päivi Vainio & Hilla Daruish | Hilla ja muutosten kesä | Vinhan kustantamo |
Pirkko Lahti & Heli Pruuki | Lohtu | Tammi |
Laura Wathen | Ai se olikin ADHD | Into Kustannus |
Ella Hinkkala | Syvennä ihmissuhteitasi, muuta elämäsi | Bazar & Hidasta elämää |
Pekka Järvinen, haastattelijana Kaleva Korpela | Mieleni minut tekevi – kohti ihmisen itseymmärrystä | Teos |
Sanna Aavaluoma | Pari- ja perhesuhteet elokuvissa // Elokuvaterapia | Suhteessa |
Johanna Aatsalo | 2784 päivää | WSOY |
Eeva Voutilainen | Ruoka ja ravitsemus – hyvän elämän perusta | Duodecim |
Sorsapuistosalissa Sorsapuistolava sekä Lanu / Popu -lava
Tietokirjat, historia ja yhteiskunta Sorsapuistolavalla
▪️ Tietokirjaraati
▪️ Hyvät ja huonot tiedeuutiset -paneeli
▪️ Tekijöitä politiikasta historiaan
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Anu Löyttyniemi | Kynäkuntoilua | Aviador |
Jani Saxell | Aiheiden kirja – uusia näkulmia, teemoja ja tekniikoita luoville kirjoittajille | Art House |
Sinikka Vuola, Päivi Koivisto, Anneli Kanto & Silvia Hosseini | Kirjoita vuosi – 12 matkaa kirjoittamisen taitoon | Art House |
Minni Matikainen, Anni Piironen & Paula Silvén | Akateeminen kapinakirja – kauno- ja kaunakirjallisuutta yliopiston epäkohdista ja niitä vastaan kapinointia | Vastapaino |
Toimittaja Jyrki Liikka, tutkija Olli Löytty, tietokirjallisuuden professori Anne Mäntynen sekä yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalityön professori emerita Irene Roivainen. Raadin juontaa verkkoviestinnän asiantuntija Riitta Suominen. | Tietokirjaraati | Järjestäjä: Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus. |
Veli Matti Heikkilä, haastattelijana Veli-Matti Värri | Ihminen on aina enemmän | Valon museo & Elpo Ry |
Pekka Visuri & Timo Hellenberg | Tulilinja – Ukraina ja uusi maailmanjärjestys | Into Kustannus |
Tuula Malin | Putinin pihapiirissä II | Docendo |
Jukka Kekkonen | Mureneeko oikeusvaltio? | Art House |
Kimmo Lehtimäki | Taistelijat | Warelia |
Saara Henriksson & Artemis Kelosaari | Todelliset henkilöt historiallisessa fiktiossa | Into Kustannus |
Topias Haikala | Kielet ennen meitä | SKS |
Sari Kivistö, Katariina Kärkelä, Erika Pihl & Iisa Välimäki | Unohtuneet kirjoitukset | SKS |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
J.S. Meresmaa, Magdalena Hai & tietokirjailija Laura Ertimo. Haastattelijana Sini Helminen | Yksi kirjailija, monta yleisöä | |
Marika Riikonen, Salla Simukka & Laura Riikonen | Miksi ammattimainen lasten- ja nuortenkirjallisuusjournalismi on tärkeää? | |
Anniina Mikama, Timo Turunen & Ella Brigatti | VOIMAA JA ROHKEUTTA TARINOISTA eli mitä Peppi ja Batman antoivat meille | Capuchina Kustannus |
Mervi Heikkilä, Saara Henriksson, & Päivi Lukkarila | Voiko pieni olla suurta suurempi? | Kuukettu Kustannus,Penelope-kustannus & Nokkahiiri |
Maria Laakso, Saara Särmä & Vesa Vanhalakka, haastattelijana Ville Wittenberg | Hyvät ja huonot tiedeuutiset | |
Varpu Alasuutari, Lotta Kähkönen & Tuula Juvonen | Toivoa, vimmaa ja vastarintaa: Kirjoituksia queer- ja transaktivismista | |
Anna-Maija Juvonen | Ihmisoikeudet vastuullisessa liiketoiminnassa | Tietosanoma |
Anne Leinonen, Carita Forsgren & Toni Saarinen | Nauraen kohti maailmanloppua — Huumorin merkitys poikkeusoloissa | Lind&Co & Osuuskumma |
Juho Saari | Hyviä uutisia Suomesta/Ihmisiä yhteiskunnan portailla: Eriarvoisuus Suomessa | Vastapaino & Gaudeamus |
Lanu / Popu -lava
▪️ Lasten ja nuortenkirjallisuuden uutuuksista kuullaan lauantaina toisella Lanulavalla, joka muuttuu sunnuntain ajaksi Populavaksi populaarikulttuuriiin keskittyvän ohjelmistonsa myötä.
▪️ Tatun ja Patun piirtäjät – Aino Havukainen & Sami Toivonen
▪️ Supermarsu ja osallistavaa ohjelmaa perheen pienimmille
▪️ Sunnuntain Populavalla nuorten maailma ja popkulttuuri
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Kuvittaja Valpuri Kerttula ja kirjailija Anniina | Rosvopossun herkkupaja: Mitä Rosvopossu Rouskis EI voi vastustaa? | Hertta Kustannus |
Paula Noronen | Supermarsu | Tammi |
Paula Noronen ja Minna Kivelä | Järjettömän hulluja satuja | Tammi |
Meri-Maaria Kivekäs | Musiikillinen naapurimme Eskelmus | Hertta Kustannus |
Aino Havukainen & Sami Toivonen | Tatu & Patu | Otava |
Sinituuli Viljanen ja kuvittaja Emiel Inkeri Nikula | Nappaa naapparit ja voita palkinto! | Hertta Kustannus |
Helena Immonen | Tähtisyntyiset | Kumma-kustannus |
Silja Sillanpää | Ouroboros II | |
Siri Kolu | Varjoliitto | Tammi |
Kaisa Kangas | Larppi eläytymisen taiteena | Vastapaino |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Kaisa Riitamaa | Sexbots | Momentum |
Heikki Nevala | Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä | Aviador |
Tea Mäkipere | Etelään lentävä ruutana | Vinhan kustantamo |
Lilli Pukka & Ursula Mursu | Sipsikirja | Tuuma-kustannus |
Jukka Hakala | Hybris | WSOY |
Outi Airola | Äiti Airolan parempi maailma | Into Kustannus |
JP Koskinen | Ted Bundy | Docendo |
Antti Luukkanen & Juha-Matti Tammela | Raul Reiman | Tammi |
Sarjakuvat, runous ja viihde Aulaklubilla
▪️ Riina Tanskanen – Tympeät tytöt & Luokkakipuja
▪️ Runoilijoita, sarjakuvia ja viihdekirjailijoita
▪️ Maksutonta ohjelmaa Tampere-talon aulassa
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Ilona Tomi | Aikamuotoja | Warelia |
Kirsi Kuronen | Kolme senttiä sekunnissa | Tammi |
Anna Elina Isoaro & Mira Mallius | Tavara-avaruus | WSOY |
Jenni Skyttä-Forssell | Jotain Susanista | Kaarna Kustannus |
Eve Littow | Maitoa samasta astiasta | Aviador |
Loviisa Pihlakoski | Sairastapauksia | Siltala |
Jarkko Volanen | Vainovalkeat | Teos |
Aulis U. Lehtinen | Ihmisyys meissä talvehtii | Kaarna Kustannus |
Riina Tanskanen | Tympeät tytöt – Luokkakipuja | Into Kustannus |
Asko Alanen, Sauli Santikko & Petri Aarnio | Viidakon ja avaruuden jännitystä: Tarzan, Dan Dare ja Jeff Hawke | Jalava |
Jaana Suorsa | Taivaanjaara – Tarina Reidar Särestöniemestä | Zum Teufel |
Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo | Syntymän ja kuoleman kirja | Suuri Kurpitsa |
Pentti Otsamo | Miks just nyt? | Suuri Kurpitsa |
Mika Lietzen | Hitaan juoksijan kirja | Suuri Kurpitsa |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Laura Suomela, haastattelijana Essi Taipiainen | Ruusuja ja risteyskohtia | Into Kustannus |
Mirella Mäkilä | Äkkilähtöjä Tampereella | Otava |
Remonttiryhmä: Runoimprovisaatioryhmä Muuntaja/Tiina Poutanen | Improrunoutta yleisön antamista sanoista | |
Remonttiryhmä-kollektiivi: Sari Harsu, Helena Virtain, Tiina Poutanen | Kolmen kirjan paneeli | |
Silja Järventausta | Vuorosana pihapiirissä | Teos |
Olli Heikkonen | Hallitut vallat | Teos |
Janne Laine, haastattelijana Pasi Vainio | Ex Libris -keskustelu | Vinhan kustantamo |
Katariina Leino | Mustaa lunta | Aviador |
Ulla Onerva | Hattaradilemma | Tammi |
Kirjalliset työpajat Talvipuutarhassa
- Lauantain Talvipuutarhassa luvassa elämyksellisiä kirjallisuustyöpajoja kaikenikäisille
Esiintyjä | Työpajan aihe | Järjestäjä |
Annamari Typpö | Sanojen salapoliisina – kokeile itse! Osallistava työpaja | SKTL & Gummerus |
Ilkka Tahvanainen ja Riika Helle-Kotka | Runouden rajaton kokemus | |
Johanna Vainikainen & Taru Luojola | Pyhimyksiä ja polkupyöriä – kääntäjän taivas ja helvetti | Osuuskumma & Kosmos) |
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
TAMPEREEN LEVYFESTARIT

Vinyylien juhlaa – fiilistä, löytöjä ja musiikkia
Jos rakastat vinyylien ritinää ja kansitaiteen estetiikkaa, Levyfestarit ovat sinulle tehty. Tampere-talon toisen kerroksen Sopraano-sali tarjoaa intiimin ympäristön levyjen selailuun, keräilyhelmiin tutustumiseen ja musiikista nauttimiseen.
Luvassa on paitsi laadukas levytori myös teemaan sopivaa ohjelmaa – artistivieraista keskusteluihin ja kirjalliseen musiikkisisältöön. Täällä saa keskittyä, etsiä ja fiilistellä – ilman hälinää, mutta täynnä rytmiä.
Lauantaina 29.11.
▪ Havana Blackin jäsenet ja kirjailija Tapani Bagge keskustelevat bändin tuoreesta historiikista
▪ Paneelikeskustelu Raskas Suomi – suomalaisen metallin tarina -teoksesta, mukana kirjan toimittajat Ari Elo, Jukka Kittilä ja Juuso Määttänen
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Jiri Nikkinen | Haastattelu ja livesoittoa | |
Tapani Bagge, Hannu Leiden & Markku Heiskanen | Havana Black | Docendo |
Ari Elo, Jukka Kittilä & Juuso Määttänen | Raskas Suomi – suomalaisen metallin tarina | Johnny Kniga |
Pekka Ruissalo | Juice vuosi vuodelta | readme.fi |
Sunnuntaina 30.11.
▪ Esiintymislavaa isännöi muusikko-kirjailija Samuli Laiho (Hearthill, Soul Tattoo, Fox Confession) – luvassa keskusteluja ja akustisia välähdyksiä kolmen uuden teoksen hengessä
Sunnuntaina järjestetään myös suuri Manserock-keskustelu, jossa panelisteina ovat musiikkilehti Soundin pitkäaikainen päätoimittaja Timo Kanerva, muusikko Toni Lähteenmäki ja graafikko Kari Lahtinen. Keskustelua johtaa Vapriikin kokoelmapäällikkö Teemu Ahola.
Lisäksi ohjelmassa musiikkiaiheista kirjallisuutta, artistitarinoita ja intohimoista puhetta levykulttuurista.
Levyfestarit houkuttelevat musiikin keräilijöitä ja vinyyliharrastajia ympäri Suomen – mutta ovet ovat auki myös uusille ihastujille.
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Soundin ensimmäinen ja pitkäaikainen päätoimittaja Timo Kanerva, muusikko Toni Lähteenmäki ja graafikko Kari Lahtinen. Keskustelua johtaa Vapriikin kokoelmapäällikkö Teemu Ahola. | Manserock-keskustelupaneeli | Vapriikki |
Matti Pajuniemi | Virtojen kiharat – suomalainen progressiivinen rock | Aviador |
Samuli Laiho | Livesoittoa ja puhetta Samulin kirjoista |
Tervetuloa tapahtumaan, joka soi pitkään mielessä.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
TAMPEREEN ANTIKVAARISET KIRJAFESTARIT

Kirjojen aarteita, harvinaisuuksia ja löytämisen riemua
Astu kirjojen ystävän taivaaseen! Antikvaariset festarit kokoavat Tampere-talolle Suomen kiinnostavimmat antikvariaatit ja hurmaavat pöydät täynnä käytettyjä ja keräilyharvinaisuuksia. Täältä voit löytää etsimäsi klassikon, unohtuneen helmen – tai juuri sen painoksen, jota olet metsästänyt jo vuosia.
Tapahtuma syntyi intohimosta kirjallisuuteen, ja se vetosi heti: kaikki myyntipaikat varattiin vain kahdessa viikossa.
Näytteilleasettaja |
Antikvaarinen Kirjakauppa T. Joutsen |
Tmi Satu Natunen |
Moraine Books |
Antikvariaatti Valli & Selin |
Kyyhkyrinteen Kirja |
Antikvariaatti Coppola |
Retroranta |
Hantikva |
Tervetuloa selailemaan, keskustelemaan ja tekemään löytöjä Tampere-talon toisen kerroksen avariin aulatiloihin. Antikvaariset Kirjafestarit ovat koko perheen juhla – mutta erityisen vastustamaton paikka todellisille kirjaharrastajille.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
LASTEN JA NUORTEN OHJELMA

Tarinoita, tekemistä ja tuttuja hahmoja
Kirjafestarien lauantai on täynnä iloa ja ihmetystä koko perheelle! Lasten ja nuorten ohjelmassa tavataan tuttuja hahmoja, osallistutaan tarinallisiin tuokioihin ja päästään piirtämään, kuuntelemaan ja kokemaan.
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Kuvittaja Valpuri Kerttula ja kirjailija Anniina | Rosvopossun herkkupaja: Mitä Rosvopossu Rouskis EI voi vastustaa? | Hertta Kustannus |
Paula Noronen | Supermarsu | Tammi |
Paula Noronen ja Minna Kivelä | Järjettömän hulluja satuja | Tammi |
Meri-Maaria Kivekäs | Musiikillinen naapurimme Eskelmus | Hertta Kustannus |
Aino Havukainen & Sami Toivonen | Tatu & Patu | Otava |
Sinituuli Viljanen ja kuvittaja Emiel Inkeri Nikula | Nappaa naapparit ja voita palkinto! | Hertta Kustannus |
Helena Immonen | Tähtisyntyiset | Kumma-kustannus |
Silja Sillanpää | Ouroboros II | |
Siri Kolu | Varjoliito | Tammi |
Kaisa Kangas | Larppi eläytymisen taiteena | Vastapaino |
Esiintyjä | Puheenvuoron aihe | Kustantamo |
Kaisa Riitamaa | Sexbots | Momentum |
Heikki Nevala | Simsalabim – Solmu Mäkelän elämä | Aviador |
Tea Mäkipere | Etelään lentävä ruutana | Vinhan kustantamo |
Lilli Pukka & Ursula Mursu | Sipsikirja | Tuuma-kustannus |
Jukka Hakala | Hybris | WSOY |
Outi Airola | Äiti Airolan parempi maailma | Into Kustannus |
JP Koskinen | Ted Bundy | Docendo |
Antti Luukkanen & Juha-Matti Tammela | Raul Reiman | Tammi |
Lauantaina Sorsapuistosalin Lanu-lavalla:
▪ Tatun ja Patun tekijät Aino Havukainen ja Sami Toivonen
▪ Supermarsu ja muita suosikkihahmoja
▪ Toiminnallista ja osallistavaa ohjelmaa perheen pienimmille
Tervetuloa viikonlopulle, jossa jokainen tarina on tärkeä.
Tapahtumamuutokset mahdollisia.
SORSAPUISTOSALIN JÄTTIKIRJAKAUPPA

Lukemista joka makuun
Sorsapuistosali täyttyy viikonlopun ajan kirjoista ja kirjanystävistä. Tampereen Kirjafestarien suuri kirjakauppa-alue kokoaa yhteen kustantajat, kirjakaupat ja kirjallisuuden ystävät – luvassa on laaja valikoima uutuuksia, klassikoita ja kiinnostavia löytöjä.
Alueella:
▪ Kymmeniä näytteilleasettajia – kustantamoja, kirjakauppoja ja järjestöjä
▪ Mahdollisuus tavata kirjailijoita ja saada signeerauksia
▪ Ohjelmaa kahdella esiintymislavalla: Sorsapuistolava ja Lanulava / Populava
Sorsapuistosali tarjoaa rauhallisen ja viihtyisän ympäristön kirjoihin uppoutumiseen, uusien tuttavuuksien löytämiseen ja kirjallisten keskustelujen kuuntelemiseen.
Tule selailemaan, löytämään ja viihtymään kirjojen keskelle.

Aukioloajat
La 29.11. klo 10-18
Su 30.11. klo 10-17
Liput
Yhden päivän lippu 14 €
Yhden päivän lippu (eläk./opiskelija/lapsi) 10 €
Yhden päivän perhelippu (2 aik.+ 2 lasta) 29 €
Kahden päivän lippu 20 €
alle 7 vuotiaat lapset pääsevät tapahtumaan veloituksetta